Kooste Penguinsin ja Flyersin viidennestä playoff-ottelusta

Philadelphia Flyersin toinenkaan ottelupallo Pittsburgh Penguinsia vastaan pelattavassa playoff-sarjassa ei riittänyt sinetöimään paikkaa pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Flyers joutui heti alussa takaa-ajajaksi maanantaina PPG Paints Arenassa, kun joukkueet iskivät yhteen viidennen kerran. Philadelphia nousi tasoihin, mutta Kris Letang iski toisessa erässä 3-2 johtomaalin, jolla Penguins lopulta kavensi ottelusarjan tilanteeseen 2-3.

– Kolmessa ensimmäisessä ottelussa ajauduimme tavallaan samanlaiseen hitaaseen pelaamiseen. Pudotuspelit ovat totta kai aina vähän erilaisia, mutta neljännessä ja viidennessä ottelussa olemme pelanneet nopeammin, niin kuin koko kauden. Olemme joukkue, joka on voittanut pelaamalla nopeaa jääkiekkoa, Letang opasti.

Flyers oli voittanut sarjan kolme ensimmäistä ottelua. Sen ensimmäinen katkon paikka tuli lauantaina kotiyleisön edessä sarjan neljännessä ottelussa. Penguins kuitenkin kaivoi 4-2 voiton ja piti toivoaan yllä. Ottelun voittomaalin täräytti tuolloinkin Letang.

Letang nousi sankariksi jälleen maanantaina, kun pelattiin toisen erän loppuhetkiä. Kokenut puolustaja lähetti siniviivalta matkaan laukauksen, joka päätyi maaliin liki käsittämättömällä tavalla. Kiekko kimposi Flyersin hyökkääjä Alex Bumpista, sitten päätylaidasta, osui maalivahti Dan Vladarin molempiin jalkoihin ja valui lopuksi maaliviivan yli.

– He saivat tavallaan varaslähdön. He olivat valmiita heti alkuhetkistä lähtien, kun me jäimme katselemaan. Löysimme oman pelimme jossain ensimmäisen erän puolivälissä, Bump harmitteli.

PIT-PHI: Letang vie Penguinsin johtoon onnekkaalla osumalla toisessa erässä

Aktiivipelaajista kukaan puolustaja ei ole tehnyt Stanley Cup -pudotuspeleissä yhtä montaa maalia kuin Letang, jolle maanantain osuma oli jo 25:s. Brent Burns ja Cale Makar ovat tehneet playoff-kaukaloissa 24 maalia. Letang teki voittomaalin kahdessa peräkkäisessä pudotuspelissä kautta aikain toiseksi vanhimpana pelaajana 39 vuoden ja kolmen päivän ikäisenä. Ron Francis onnistui samassa vuonna 2002 ollessaan 39 vuoden ja 63 päivän ikäinen, eli kaksi kuukautta vanhempi.

Kapteeni Sidney Crosby alusti Penguinsin osumista kaksi, ja toisen peräkkäisen voittonsa merkkauttanut Arturs Silovs torjui 18 kertaa. Flyersin puolelta Rasmus Ristolainen jatkoi väkevää kevättään ollessaan Crosbyn tapaan syöttäjänä kahdessa maalissa. Vladar puolestaan torjui virkaveljensä tavoin 18 kertaa.

– Penguins hallitsi peliä vähän enemmän. Emme saaneet hyökkäyksiämme tarpeeksi käyntiin ja jouduimme puolustamaan tässä ottelussa paljon. Olo on kuitenkin edelleen aika hyvä. Itseluottamus on kunnossa, ja menemme pelin kerrallaan. Täytyy pelata seuraavassa ottelussa paljon paremmin ja löytää isompi vaihde silmään, Ristolainen sanoi.

Flyersilla on ehkä mennyt sormi suuhun ratkaisevan voiton suhteen, mutta Ristolainen ainakin on kantanut kortensa kekoon elämänsä ensimmäisissä NHL-pudotuspeleissä. Puolustaja on tehnyt viidessä ottelussa nyt viisi (1+4) tehopistettä.

PIT-PHI: Bump tuo Flyersin maalin päähän ensimmäisellä playoff-osumallaan

Elmer Söderblom antoi Penguinsille maanantaina unelma-alun laukoessaan 1-0 maalin paraatipaikalta jo parin minuutin kohdalla. Toisessa erässä karkumatka kaksinkertaistui, kun Penguins katkaisi Flyersin purkuyrityksen ja Connor Dewar laukoi kiekon tarkasti etuyläkulmaan.

Flyers tuli tasoihin vielä saman erän aikana. Vain 12 sekuntia 2-0 maalin jälkeen Ristolainen oli käynnistämässä hyökkäystä, jossa Bump rynnisti ylös oikeaa laitaa ja sutaisi kiekon ahtaasta välistä verkkoon. Erän lopulla Ristolainen oli hyökkäysalueen pyörityksessä viivamiehenä ja kiekotteli pakkiparinsa Travis Sanheimin kanssa ennen kuin Sanheim lennätti kiekon Penguinsin Erik Karlssonin mailan kautta maaliin.

– Täytyy kasata rivit, valmistautua seuraavaan peliin ja löytää sellaista tietynlaista epätoivon vimmaa. Uskon, että olemme edelleen hyvissä asemissa, kun pääsemme kotikentällemme, Sanheim toivoi.

Sarjan kuudes ottelu pelataan Philadelphian Xfinity Mobile Arenassa keskiviikkona. Jos kolmaskaan kerta ei riitä, niin Itäisen konferenssin ensimmäisen kierroksen sarja ratkaistaan seitsemännessä ottelussa Penguinsin kotihallissa.

– Nuoret jätkät pelasivat hyvin. Meillä on kuitenkin muutama kaveri, joiden on pakko astua esiin. Heidän pitäisi pelata nopeammalla tempolla, lyhyempiä vaihtoja. Jotain on keksittävä, Flyersin päävalmentaja Rick Tocchet puntaroi.

Aiheeseen liittyvä sisältö