Geneve-Servette HC v Biel-Bienne - National League

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

Helsingin Jokerit paineli odotetusti päätyyn asti Suomen kakkostasolla Mestiksessä ja nappasi mestaruuden ylivoimaisesti. NHL-konkari Valtteri Filppulan kipparoima joukkue kaatoi finaalisarjassa IPK:n voitoin 4-1 ja lunasti paikan Liiga-karsintoihin, joissa se kohtaa Lahden Pelicansin.

Mestiksen voittaminen tarkoitti Filppulalle jo ammattilaisuran kuudetta mestaruutta. Niistä viisi on tullut neljän viime vuoden aikana.

Ensimmäinen ja tärkein mestaruus on vuodelta 2008, jolloin hän pääsi nostamaan Stanley Cup -pystin Detroit Red Wingsin paidassa.

Seuraavaa kannua piti odotella liki 14 vuotta, kunnes mies vei Suomen olympiakultaan (NHL-pelaajat eivät osallistuneet turnaukseen). Samana keväänä Filppulasta tuli ensimmäinen suomalainen kolmen kullan kerhon jäsen, kun Suomi voitti IIHF:n MM-turnauksen.

Vuonna 2021 NHL:n jättänyt ja Sveitsiin Geneve-Servetteen siirtynyt hyökkääjä on säväyttänyt ”vanhoilla päivillään” myös seurajoukkueessa, sillä Genevessä hän juhli niin Sveitsin mestaruutta kuin eurokisa Champions Hockey Leaguen mestaruutta. Filppula oli jokaisella kolmella Sveitsin-kaudellaan joukkueensa avainpelaajia ja teki 145 ottelussa yhteensä 131 tehopistettä.

Täksi kaudeksi Suomeen palannut 41-vuotias Filppula onnistui myös Jokereissa ja oli koko Mestiksen parhaimpia yksilöitä – niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä. Konkari tehtaili 13 playoff-ottelussa kahdeksan täysosumaa ja 14 tehopistettä. Lukemillaan hän ylsi kärkipäähän niin maali- kuin pistepörssissä.

Biel-Bienne v Geneve-Servette HC - National League

Jokerit varmisti Mestiksen voiton viime maanantaina, kun joukkue kaatoi IPK:n 1. jatkoerässä Arttu Lausniemen maalilla. Sarja meni Jokereille voitoin 4-1. Seuraavaksi Filppula ja Jokerit lyövät katseensa Liiga-karsintaan, jotka alkavat ensi viikolla.

Jokereiden vahvuuteen kuuluu myös 54 ottelua Nashville Predatorsissa pelannut Antti Pihlström, joka latoi Mestiksen pudotuspeleissä 10 ottelussa tehot 2+2=4.

Petmanin SaiPa venyi jättiyllätykseen

Suomen pääsarjatasolla koettiin puolivälierissä yllättäviä tuloksia, sillä neljästä ottelusarjasta kolme ratkesi voitoin 4-0. Ainoastaan Porin Ässien ja KalPan ottelusarja on yhä kesken, mutta kuopiolaiset ovat enää voiton päässä jatkopaikasta. Joukkue johtaa sarjaa 3-1.

Suurin yllätys nähtiin SaiPalta, joka venyi kovaan suoritukseen. Runkosarjan vitonen löi HIFK:n voitoin 4-0. Seattle Krakenin organisaatiossa pelannut Ville Petman kipparoi SaiPaa esimerkillisesti ja oli yksi ottelusarjan ratkaisevista pelaajista. Monipuolinen keskushyökkääjä osui keskiviikon ratkaisevassa koitoksessa ja auttoi joukkueensa 6-2-voittoon.

HIFK teki puolivälierissä vain kolme osumaa. Esimerkiksi supertähdet ja entiset NHL-kävijät Jori Lehterä ja Kristian Vesalainen jäivät kiikaritehoille. Iiro Pakarinen saalisti yhden syöttöpisteen. AHL-kaukaloissa pelannut Petrus Palmu takoi yhden rysän ja oli helsinkiläisten kärkipelaajia. Yksikään yksilö ei noussut huipputasolleen.

Myös Tampereen paikallisväännön lopputulosta voidaan pitää yllätyksenä, vaikka Ilves olikin suosikin asemassa. Harva uskoi, että Tappara lähtee laulukuoroon suoraan neljässä ottelussa. Tappara teki neljässä ottelussa vain neljä maalia. Yksi niistä syntyi Vancouver Canucksin paidasta tutun Olli Juolevin lavasta. Ilveksen joukkueessa jatkoon painelivat Pohjois-Amerikan jäiltä tutut Joonas Nättinen ja Kasper Björkqvist sekä New York Rangersin varaus Kalle Väisänen, Utah Hockey Clubin varaus Samu Bau ja Minnesota Wildin varaus Sebastian Soini.

Rauman Lukon ja Vaasan Sportin välinen ottelusarja meni raumalaisille 4-0, mutta se ei ollut yllätys. Lukko tiedettiin todella kovaksi. Penguinsin organisaatiossa pelannut puolustaja Niclas Almari oli hurjalla pelipäällä ja keräsi neljässä ottelussa tehot 1+5=6. Hän oli ottelusarjassa joukkueensa tehokkain pelaaja.

Tampa Bay Lightningin organisaatiosta tuttu hyökkääjä Henri Ikonen loisti puolestaan maalintekorintamalla ja iski kolme täysosumaa. Lukon paidassa pelaavat myös maalivahti Joni Ortio, puolustaja Kim Nousiainen ja hyökkääjä Antti Saarela, jotka kaikki ovat käyneet rapakon takana.

Syracuse Crunch v Toronto Marlies

SHL:n välierissä mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen

Ruotsin SHL:n puolivälierät saatiin jo päätökseen, ja välierät alkavat perjantaina. Suomalaisittain mielenkiinto kohdistuu Luleå HF:n ja Frölunda HC:n väliseen sarjaan. Toisen ottelusarjan muodostavat Skellefteå AIK ja Brynäs IF.
Luleå varmisti paikan mitalipeleihin viime perjantaina, kun Florida Panthersin entinen sopimuspelaaja Anton Levtchi osui kertaalleen ja johdatti joukkueensa 3-2-voittoon Emil Larmin ja Otto Koivulan Växjö Lakersista. Luleå vei sarjan 4-1.

Frölundan Arttu Ruotsalainen iski maalin lisää ja auttoi joukkueensa kaatamaan Olli Jokisen valmentaman Timrå IK:n. Otteluvoitot menivät Frölundalle 4-2. Timråssa hienon kauden pelannut Oliver Kapanen lähti tappion jälkeen välittömästi takaisin Pohjois-Amerikkaan liittyäkseen Montreal Canadiensin vahvuuteen.

Sveitsin NL:ssä välierät ovat jo käynnistyneet. Juho Lammikon, Santtu Kinnusen ja Mikko Lehtosen ZSC Lionsin sekä Julius Hongan HC Davosin muodostama sarja on tilanteessa 1-1. Muun muassa Panthersista tuttu Lammikko on yltänyt pisteille molemmissa otteluissa ja tehnyt tehot 1+1.

Myös Antti Suomelan, Ahti Oksasen, Lauri Pajuniemen ja Janne Kuokkasen edustaman Lausanne HC:n sekä HC Fribourg-Gotteronin välinen ottelusarja on tilanteessa 1-1. Suomalaiset eivät ole päässeet pisteille kahdessa ensimmäisessä ottelussa.

Suomalaiset jahtaavat mestaruuksia muissakin Euroopan huippusarjoissa. Tshekin Extraligan välierissä pelaa Predatorsista tutun Miikka Salomäen edustama Sparta Praha, joka on 1-1-tilanteessa Kometa Brnon kanssa. Saksan DEL:ssä Markus Niemeläisen Eisbären Berlin kohtaa välierissä Markus Hännikäisen ja Jyrki Jokipakan Adler Mannheimin. Takana on yksi ottelu, joka meni Eisbärenille maalein 3-1.

Aiheeseen liittyvä sisältö