Viime keväänä mestarikandidaatteihin lukeutuneen Edmonton Oilersin playoffien ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon laittaneen Anaheim Ducksin syksy on alkanut kangerrellen.

Ankkalauma on ottanut voiton sieltä ja toisen täältä, mutta aivan kauden ensimmäisten ottelujen jälkeen Anaheim ei ole pystynyt voittamaan edes kahta ottelua peräkkäin. Sunnuntaina Ducks sai vieraakseen Ottawa Senatorsin tilanteessa, jossa sillä oli taskussaan vain yksi voitto kahdeksasta edellisestä ottelusta.

Senators naulasi avauserässä tulostaululle kolme maalia, ja poistui ensimmäiselle erätauolle johtolukemissa 3-0. Vielä tässä vaiheessa näytti siltä, että tehokkaasti ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen pelannut Senators marssii selvään voittoon, mutta Ducks sisuuntui.

Ottelun viimeisen 40 peliminuutin aikana Anaheim teki kuusi maalia, eikä maalivahti Laurent Brossoit päästänyt enää yhtään kiekkoa selkänsä taakse. Näin ollen loppulukemat kirjattiin Ducksin hyväksi 6-3.

ANA-OTT: Gauthier tekee NHL-uransa toisen hattutempun

– Joukkueena emme voi olla tyytyväisiä viimeaikaisiin tuloksiimme ja siihen, miten olemme hävinneet otteluita. Jouduimme tänäänkin takamatkalle, mutta kaikki pysyivät mukana, ja saimme tärkeän ensimmäisen kavennusmaalin, ja siten toiseen erään hyvän alun, Ducksin päävalmentaja Joel Quenneville kertasi.

Nuori taitohyökkääjä Cutter Gauthier oli kovassa iskussa ja teki uransa toisen hattutempun. Hän iski Ducksin ensimmäisen maalin tasakentällisin ja neljännen sekä viidennen maalin ylivoimalla. Ducksin suomalaishyökkääjä Mikael Granlund (0+1) kirjautti syöttöpisteen Gauthierin hattutempun täydentäneeseen maaliin.

Gauthierista tuli Ducksin seurahistorian toinen pelaaja, joka on iskenyt kaksi hattutemppua alle 23-vuotiaana. Samassa tempussa onnistui hyökkääjälegenda Paul Kariya kahdesti tammikuussa 1997 silloisen Mighty Ducks of Anaheimin paidassa.

– Olen pyrkinyt pitämään asiat yksinkertaisina ja laukomaan paljon. Jos lauotut kiekot eivät mene sisään, laukaisumäärillä pystyy kuitenkin luomaan hyviä maalipaikkoja joukkuekavereille ja synnyttämään myös kaaosta, Gauthier sanoi.

Ducksin ylivoima on ollut alkukauden hyvässä vireessä, vaikka muutoin peli on sakannut. Sunnuntaina myös kakkosylivoima tuotti tulosta, ja isossa roolissa oli 25-vuotias hyökkääjä Judd Caulfield, joka viimeisteli yhden joukkueensa ylivoimamaaleista ja nakutti yhteensä tehot 2+1=3.

Caulfield on Ducksin vuoden 2019 viidennen kierroksen varaus, mutta hän pääsi mukaan kirkkaisiin valoihin ensimmäistä kertaa vasta tällä kaudella. Hänen edelliset kolme kautta menivät täysimääräisesti San Diego Gullsin AHL-joukkueessa.

ANA-OTT: Caulfield ohjaa illan toisen maalinsa ylivoimalla

– Olen todella iloinen, että hän on saanut onnistumisia. Hän pelaa yksinkertaisesti, on kilpailullinen ja tekee joukkuekavereistaan parempia jäällä ollessaan, Gauthier kehaisi Caulfieldia.

Sunnuntain ottelun jälkeen Ducksin ylivoimaprosentti on tasan 34, eli NHL:n toiseksi paras noteeraus. Vain Utah Mammoth (34,6 %) on pystynyt hieman parempaan. Ducks on myös iskenyt kohtalaiset 3,50 maalia ottelua kohti, mikä useimmiten riittää voittoon, ellei omissa kolise isosti.

Ducksin alakulo onkin aiheutunut pitkälti päästetyistä maaleista, ja joukkueen verkko on heilunut keskimäärin 3,79 kertaa ottelussa. Tämä avasi tilaisuuden jo hetkeksi unohdetulle maalivahdille Brossoit’lle, koska joukkueen ykkösmaalivahdille Lukas Dostalille tai kakkosmaalivahdille Ville Hussolle ei ole kumi tarttunut.

Brossoit on jokerikortti, joka oli kaivettu tolppien väliin sunnuntaiksi San Diegosta. Kanadalaismaalivahti pelasi viime kaudella San Jose Sharksissa vain yhden NHL-ottelun. Sitä edeltävän NHL-ottelun hän pelasi 18. huhtikuuta 2024 Winnipeg Jetsissä.

Veräjänvartija oli johdattamassa Vegas Golden Knightsia reilut kolme vuotta sitten kohti Stanley Cup -mestaruutta ennen loukkaantumistaan playoffien toisella kierroksella. Pelit jatkuivat seuraavalla kaudella Jetsissä, mutta sittemmin hän on käynyt läpi useita leikkauksia, eikä hän pelannut kaudella 2024-25 lainkaan.

Ensimmäisessä erässä kiekko ei tahtonut tarttua, mutta kahdella jälkimmäisellä kaksikymmenminuuttisella Brossoit torjui 15 kertaa ja piti maalinsa puhtaana.

– Ajattelin ensimmäisen erän jälkeen, että tästä illasta saattaa tulla minulle pitkä. Toisessa erässä sain kuitenkin torjuntoja, ja jätkät jatkoivat siitä, Brossoit hymyili.

Ducks pystyi kaivamaan voiton hyvään aikaan, sillä joukkue lähtee alkaneeksi viikoksi Kanadan-kiertueelle, jonka aikana se kohtaa Oilersin, Vancouver Canucksin ja Calgary Flamesin. Senatorsin neljän ottelun vieraskiertue päättyi sen sijaan Anaheimiin. Matkaan tarttui voitto San Josesta ja jatkoaikapiste Los Angelesista.

Senatorsin suomalaispuolustaja Nikolas Matinpalo pelasi sunnuntaina reilut 16 minuuttia eikä saanut tehopisteitä.

Aiheeseen liittyvä sisältö