NJD-CAR: Kooste ensimmäisen playoff-kierroksen sarjan kolmannesta ottelusta

New Jersey Devils tiesi luistelevansa perjantaina kautensa tärkeimpään aloitukseen Carolina Hurricanesia vastaan.

Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarja oli edennyt kolmanteen otteluunsa, ja Devilsin näkökulmasta jo epäviralliseen pakkovoittoon. Sellainen olikin kovan työn – vähän jopa ylityön – takana, mutta irtosi lopulta jatkoeristä. Devils nappasi ensimmäisen kiinnityksensä lopputuloksella 3-2.

– Olen ylpeä tästä porukasta. Opin paljon joukkueemme ja yksilöidemme luonteesta. Saimme sen, minkä ansaitsimme, eli voiton. Olen äärimmäisen innoissani tästä tuloksesta. Pidin monista asioista pelaamisessamme. Tämä oli rankka ottelu selkä seinää vasten, Devilsin päävalmentaja Shelfon Keefe kehui.

Devils oli hävinnyt sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, jotka oli pelattu Hurricanesin kotiyleisön edessä. Nyt sarja siirtyi New Jerseyyn kahden ottelun ajaksi, eikä kolmas peräkkäinen tappio ja joutuminen vielä pahempaan ahdinkoon ollut kaukana.

New Jerseyn helpotuksen huokaus ja riemun kiljahdus koitti vasta toisessa jatkoerässä. Yli 82 pelatun minuutin jälkeen nuori slovakkipuolustaja Simon Nemec asetti sankarin viitan omille harteilleen ja täräytti voittomaalin.

– Olen äärimmäisen vakuuttunut joukkueestamme, varsinkin puolustajista. Oli erittäin sopivaa, että voittomaali tuli Nemeciltä. Koko joukkue sitoutui upeasti taisteluun tässä ottelussa. Jouduimme pelaamaan viidellä puolustajalla, ja hyökkääjät auttoivat heitä parhaansa mukaan, Keefe sanoi.

NJD-CAR: Nemec laukoo Devilsille voittomaalin toisessa jatkoerässä

Devils menetti puolustaja Johnathan Kovacevicin vahvuudestaan avauserässä loukkaantumisen takia. Hän ei palannut kaukaloon enää ottelun aikana, joten isännät pelasivat viimeiset yli 60 peliminuuttia viidellä puolustajalla. Siitä huolimatta Devils pelasi itsensä hyvään tilanteeseen varsinaisen peliajan edetessä.

Nico Hischierin maalin myötä Devils pääsi johdossa ensimmäiselle erätauolle. Toinen erä oli maaliton, mutta heti kolmannen alussa Dawson Mercer vei kotijoukkueen jo kahden maalin karkumatkalle.

NJD-CAR: Hischier viimeistelee Devilsin avausosuman ensimmäisessä erässä

Sen jälkeen alkoi kuitenkin haparointi. Carolinan kaltaista mestarisuosikkien joukkoon nostettua ryhmää vastaan se ei välttämättä vaadi paljoa, ja tällä kertaa kohtaloksi meinasivat koitua kaksi rangaistusta. Hurricanesin ylivoima nimittäin hyödynsi molemmat kolmannessa erässä saamansa mahdollisuudet.

Sebastian Aho toimi seremoniamestarina. Hän syötti Seth Jarvisin viimeistelemän kavennuksen erän seitsemännellä minuutilla. Kuusi minuuttia myöhemmin Hurricanes sai seuraavan tilaisuutensa ja pelasi ylivoimaa ainoastaan 12 sekuntia ennen kuin Aho laittoi kiekon itse verkkoon ja pelin 2-2 lukemiiin.

– Erikoistilanteet olivat ottelun hyvä puoli, mutta se oli tavallaan yhtä tyhjän kanssa. Alivoima pelasi mahtavasti, uhrautui, blokkasi laukauksia. Varsinkin jatkoerässä tuli pari rangaistusta. Roikuimme mukana, mutta emme tehneet muuta. Siitä oli kyse tässä ottelussa, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour totesi.

NJD-CAR: Aho laukoo tasoitusmaalin ylivoimalla päätöserässä

Tämä oli kolmas kerta Ahon NHL-uralla, kun hän teki tasoitusmaalin pudotuspelin kymmenen viimeisen minuutin aikana. Kukaan muu pelaaja Hurricanesin ja sen edeltäjän Hartford Whalersin yhteisessä seurahistoriassa ei ole tehnyt enempää kuin yhden tällaisen osuman. Ylivoimamaali taas oli Aholle NHL-uran kahdeksas pudotuspeleissä, mikä on jaetusti toiseksi eniten seuran historiassa yhdessä nykyisen päävalmentajan Brind'Amourin kanssa.

Voittomaalin tehnyt Nemec, 21, iski ylipäätään NHL-uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin. Hän oli pelannut enemmän runkosarjaotteluita AHL:ssä kuin NHL:ssä, mutta Devilsin mukana pelatuissa 27 ottelussa vastustajan verkko heilui kahdesti. New Jersey varasi Nemecin vuoden 2022 NHL Draftin toisena pelaajana. Hän pelasi perjantaina NHL-uransa toisen playoff-ottelun.

– Tämä on aivan uskomaton tunne. Varsinkin, kun tämä on ollut minulle vaikea kausi. Todella iso voitto meille. Tunsin oloni itse asiassa paremmaksi jokaisessa erässä, vaikka viiden puolustajan myötä pelasimmekin paljon, Nemec kertasi.

Päävalmentaja Keefelle Nemec oli yksi monista syvän vaikutuksen tehneistä hahmoista Devilsin ryhmässä. Toinen oli sveitsiläispuolustaja Jonas Siegenthaler, joka oli ollut sivussa lähes 30 ottelusta loukkaannuttuaan helmikuun alussa.

– Siegenthaler tuli mukaan kokoonpanoon, ja yritimme pitää hänen minuuttinsa kurissa. Yhtäkkiä meiltä putosi puolustaja pois ja oli enää viisi jäljellä, ja sitten mentiin kohti toista jatkoerää. Hän oli tässä ottelussa aivan uskomaton. En vakuuttunut vain siitä, että hän hyppäsi kokoonpanoon, vaan myös siitä, miten hän vielä onnistui pelaamaan olosuhteet huomioiden, Keefe sanoi.

Hurricanes johtaa sarjaa nyt 2-1. Neljäs ottelu pelataan sunnuntaina.

Aiheeseen liittyvä sisältö