marchand1_020217

Boston Bruinsin vasen laitahyökkääjä Brad Marchand pelaa elämänsä kautta. Hän teki viime kaudella oman yhden NHL-kauden piste-ennätyksensä 37+24=61 ja rikkonee sen tällä kaudella kirkkaasti.
Etenkin viime kierroksilla Marchand on ollut kovassa vireessä. Hän on tehnyt neljässä edellisessä ottelussa kaikkiaan 6+3=9 tehopistettä ja on viimeisten 10 päivän ajalta tehokkain pelaaja koko sarjassa.

Keskiviikkoillan kierroksella Marchand teki Bostonin seurahistoriaa laukoessaan joukkueensa 1-2 kavennuksen ja 2-2 tasoituksen, sillä kyseessä oli hänelle jo seitsemäs usean maalin ottelu tällä kaudella - ja näistä kolme on osunut viimeisiin neljään peliin. Edellisen kerran Bruinsin pelaajista vastaavanlaiseen maalitehtailuun on neljän ottelun otannassa pystynyt legendaarinen Cam Neely kaudella 1991-92.
Marchand saalisti keskiviikkoillan ottelussa Washington Capitalsia vastaan kahden ylivoimamaalinsa lisäksi myös yhden syöttöpisteen ja oli näin ollen mukana joukkueensa jokaisessa maalissa.
Capitals teki kuitenkin kaksi osumaa enemmän, ja lisäksi Marchand hävisi viisikkoineen oman pelinsä. Plus-miinuslukema jäi pakkaselle kahden pykälän verran. Viiden viime ottelun otannassa Marchandin plus-miinuslukema on 0.

  • Ilmeisesti emme ole pelanneet viidellä viittä vastaan siten kuin olisi pitänyt. Emme ole kontrolloineet kiekkoa edellisissä otteluissamme tasaviisikoin, ja meidän täytyy saada tähän muutos, Marchand kertoi Capitals-ottelun jälkeen NHL.comin Katie Brownille.
    Huolellisuus tasaviisikoin pätee varmasti koko joukkueeseen. Huonosti Bruinsilla ei kuitenkaan ole mennyt, vaikka kärkijoukkue Capitals katkaisikin Bruinsin kolmen ottelun voittoputken. Bostonilaisjoukkue on kiinni pudotuspelipaikassa.
    Brad Marchand, 28, on yksi niistä pelaajista, joilla on kokemusta voittamisesta. Hän oli tärkeässä roolissa jo 2011, kun Bruins voitti Stanley Cupin. Viime keväänä hän saavutti MM-kultaa, ja alkusyksystä hän ratkaisi alivoimamaalillaan World Cupin voiton Kanadalle.
    Marchand on toiminut suunnannäyttäjänä tällä kaudella myös NHL-joukkueessaan. Merkit huippukauteen olivat olemassa jo avausottelussa, kun laitahyökkääjä kuritti Columbus Blue Jacketsia pistein 2+3=5. Tuon jälkeen tehoja on tullut mukavasti, ja kauteen mahtuu vain neljä kahden ottelun pisteetöntä putkea.
    Runkosarjan kääntyessä loppusuoralle Marchand on pisteillä 23+31=54 joukkueensa piste- ja maalipörssien kärjessä. Koko sarjan pistepörssissä hyökkääjä on kolmantena Connor McDavidin ja Sidney Crosbyn jälkeen. Maalipörssissä Marchand on kivunnut viime otteluiden osumatarkkuuden myötä kuudenneksi.
marchand3_020217

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Brad Marchand on viime aikoina ehtinyt herättää myös kohua. Kaukalossa illasta toiseen kovasti töitä paiskova hyökkääjä on tunnettu railakkaasta pelityylistään, ja toisinaan otteet menevät liiankin koviksi.
Viime viikon tiistaina Marchand kamppasi takaapäin jalallaan Detroit Red Wingsin kiekottoman Niklas Kronwallin. Marchandille lätkäistiin tempusta 10 000 dollarin sakko.
- Annan asian nyt olla ja menen eteenpäin. En voi enää muuttaa sitä, mitä tein. Nyt oli hieno tulla tänne, pelata jääkiekkoa ja voittaa, Marchand kertoi viime torstain Penguins-ottelun jälkeen NHL.comin Matt Kalmanille.
Viikonloppuna Marchand oli ensimmäistä kertaa urallaan mukana NHL:n tähdistöottelussa, mutta onnistuneen viikonlopun jälkeen napsahti taas. Bruins kohtasi tiistaina Tampa Bay Lightningin, ja Marchand kamppasi tällä kertaa takaapäin Tampa Bayn Anton Strålmanin. Tyyli oli edellisviikolta tuttu, vaikka vauhti oli vähän hiljaisempi.
Tästä tempusta Marchandille ei koitunut jälkiseuraamuksia, mutta Tampassa yleisö muistanee tempun vielä Bruinsin seuraavalla vierailulla. Siihen mennessä Brad Marchand ehtii tehdä kaukalossa vielä paljon hyvää maalien ja pisteiden muodossa. Toivottavasti hän ehtii tuohon mennessä myös parantaa tapansa.