Anaheim Ducks koki torstaina jotain, mitä se ei ollut vielä kokenut tällä kaudella eli hävisi toisen peräkkäisen ottelun varsinaisella peliajalla. Mutta siitäkin synkästä pilvestä löytyi hopeareunus. Ducks sai kaksi veteraanisentteriä takaisin riveihinsä.

Mikael Granlund oli ollut sivussa kahdeksasta ottelusta alavartalovamman takia. Harjoituskaudella saamastaan ylävartalovammasta toipunut Ryan Strome puolestaan teki sesongin ensiesiintymisensä. Molemmat pääsivät pisteille, kun Anaheim hävisi vieraissa Detroit Red Wingsille 3-6. Strome oli toisena syöttäjänä Granlundin tekemässä maalissa.

– Strome pelasi todella hyvän ottelun ja teki paljon hyviä asioita. Granlundilla oli muutamia hienoja vaihtoja, ja hän teki pari hienoa suoritusta kiekon kanssa, Ducksin päävalmentaja Joel Quenneville kommentoi.

DET-ANA: Granlund ohjaa Mooren kudin nuottaan päätöserässä

Granlund luisteli pääasiassa Alex Killornin ja Nikita Nesterenkon välissä. Suomalaissentteri sai jääaikaa 15.45, pelasi sekä yli- että alivoimaa, selvisi plus-miinustilastossa yhden pykälän plussan puolelle ja voitti 13 aloituksestaan kahdeksan.

– On tietenkin hauskaa olla kaukalossa pelaamassa. Eihän sitä koskaan halua olla sivussa kokoonpanosta, Granlund kuittasi Victory+:n haastattelussa.

Strome aloitti Frank Vatranon ja Ross Johnstonin välissä, mutta kävi loppua kohden pelaamassa myös Granlundin kanssa.

– Ross ja Frank olivat loistavia. Yritän vain pitää pelin yksinkertaisena heidän kanssaan ja luoda vähän energiaa. On hauskaa päästä jälleen pelaamaan. Heti kun kiekko tippui jäähän, tunsin oloni kotoisaksi, Strome fiilisteli Victory+:lle

Ensin noustiin kuopasta ja sitten kaivettiin uusi

NHL-uransa 100. ottelussa esiintynyt Cutter Gauthier nosti Anaheimin 1-1 tasalukemiin toisessa erässä. Gauthier jakaa 12 osumallaan NHL:n maalipörssin toista sijaa.

Nuoriso-osaston Gauthier, 21, ja Leo Carlsson, 20, ovat vauhdittaneet ankkaparven lentoa hyökkäyspäässä. Carlsson tuli torstaina 11 ottelun mittaisen pisteputkensa päähän, mutta hän on silti NHL:n pistepörssissä kolmantena tehoin 11+15=26.

Philadelphia Flyers varasi Gauthierin kesän 2022 NHL Draftin viidentenä pelaajana. Ducks hankki hänen NHL-oikeutensa tammikuussa 2024. Carlsson poimittiin Anaheimiin kesän 2023 NHL Draftissa numerolla kaksi. Nyt Ducks korjaa satoa Carlssonin kolmannella ja Gauthierin toisella NHL-kaudella.

– Nuoret pelaajat ovat hassuja. Minäkin kävin läpi sen. Sitä tietää olevansa hyvä, mutta antaa (uran alussa) vanhempien pelaajien hoitaa homman. Itseluottamus on kumma juttu. Uskon, että heillä se on nyt kohdallaan ja että he ovat nälkäisiä tekemään enemmän, pelaajaurallaan 522 maalia tehnyt ja yli 1 000 pistettä kerännyt Ducksin GM Pat Verbeek sanoi.

Kesähankinta Chris Kreider toi Anaheimin 2-2 lukemiin. Kreideria alettiin pitää New Yorkissa jo menneen talven lumena, mutta Rangersista saapunut veteraanilaituri on kokenut uuden herätyksen Kaliforniassa. Hänestä tuli torstaina kaikista uusissa seuroissa tämän kauden aloittaneista pelaajista ensimmäinen 10 maalin mies.

Detroit teki sitten kaksi peräkkäistä maalia jälkimmäisen erätauon molemmin puolin, eikä Granlundin hienolla ohjauksella tullut 4-3 kavennus enää riittänyt Anaheimille.

DET-ANA: DeBrincat ohjaa kiekon reppuun ylivoimalla päätöserässä

– Kaivoimme itsemme jatkuvasti ylös kuopasta, mutta sitten kaivoimme itsellemme uuden ja vielä syvemmän kuopan. Teimme itse aiheutettuja virheitä Red Wingsin maaleissa, Quenneville muotoili.

Granlundin ja Stromen toipumisen jälkeen Anaheimin sairastuvalle jäi vielä kapteeni Radko Gudas. Lisäksi hyökkääjä Ryan Poehling oli tippunut viime hetkellä ulos torstain kokoonpanosta loukkaantumisen takia.

Ankoilla ei syytä paniikkiin

Vaikka Anaheim on nyt hävinnyt kaksi peliä peräkkäin komean seitsemän ottelun voittoputkensa jälkeen, paniikkiin ei ole syytä. Ducks liitää yhä Pacific-divisioonan kärkipaikalla ja on koko NHL:n sarjataulukossa neljäntenä.

Vaikka Strome ei ollut pelannut ennen torstaita tällä kaudella, hän oli pystynyt olemaan paljon joukkueen mukana.

– Pidän itseluottamuksestamme. Kaikilla tuntuu olevan hauskaa. Kaikki tulevat hallille loistavalla asenteella ja ovat valmiina parantamaan sekä viemään tätä hommaa eteenpäin, Strome sanoi.

Isossa kuvassa Ducksin suunta on hyvä ja jopa odotettukin seuran keräämän lahjakkaan nuorisokaartin ja mukaan sekoitettujen veteraanien yhdistelmältä. Anaheim paransi saldoaan kaudesta 2023-24 kauteen 2024-25 peräti 21 sarjapisteellä. Se ei riittänyt vielä palauttamaan ankkoja pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa kevään 2018 jälkeen.

Nyt Ducks on hurjassa 111 sarjapisteen tahdissa, mikä tietäisi 31 pisteen parannusta viime kauteen. Menoa on tahdittanut ennen kaikkea tehtyjen maalien määrän valtava kasvu. Viime kaudella Anaheim teki kaikista NHL-joukkueista kolmanneksi vähiten maaleja, mutta nyt verkko on heilunut keskimäärin 3,88 kertaa ottelua kohden, mikä on NHL:n toiseksi paras lukema.

Nuorella puolustuskalustolla on vielä parantamista oman pään turvaamisessa. Anaheimin torstain kuudesta pakista viisi oli alle 25-vuotiaita. Onneksi heillä on tukenaan ja turvanaan toinen "Rangers-hylkiö" Jacob Trouba, joka jakaa NHL:n plus-miinustilaston neljättä sijaa (+15).

Ja nyt Ducks siis vahvistui vielä kahdella pelikuntoon toipuneella vakiokasvolla.

– Kun on istunut katsomon puolella 16 ottelua ja palaa jään tasolle, niin tajuaa, kuinka hyviä me olemme ja kuinka nopeasti asiat tapahtuvat, Strome sanoi.

Granlundin paluu vie yhden huolenaiheen myös Leijonien ympäriltä. Anaheimilla ei ole suuria huolia, mutta niitä pieniäkin voisi lieventää kukistamalla seuraavassa ottelussa Granlundin ensimmäisen NHL-seuran. Ducks pelaa Minnesota Wildin hallissa lauantaina.

– Tiedän, että pystyn vielä paljon parempaan, Granlund totesi torstain kamppailun jälkeen.

Aiheeseen liittyvä sisältö