NJD Topias Vilen

New Jersey Devils nosti puolustaja Topias Vilenin NHL-ryhmäänsä, ja ison liigan debyytti on lähellä.

– Tämä merkitsee minulle paljon, ja unelma käy toteen. Toivottavasti pääsen pelaamaankin, Vilen kommentoi tuoreeltaan.

Tällä kaudella Vilen, 23, on pelannut Utica Cometsissa 59 AHL-ottelua. Tilillä on tehopisteet 4+20=24.

– Hyvin on mennyt. Pelaaminen on todella erilaista kuin kotimaassa, mutta olen ollut täälläkin jo kolme vuotta. Olen valmis tähän mahdollisuuteen.

– Mielestäni oma kilpailullinen tasoni on noussut vuosi vuodelta. Yritän pysyä terävänä joka päivä. Pyrin olemaan fyysinen ja pelaamaan hyvin kiekollisena. Olen onnistunut pelaamaan kiekkoa omalta alueeltamme ja antamaan hyviä avaussyöttöjä. Pisteitäkin on tullut, Vilen kertasi.

Devils varasi Vilenin vuoden 2021 NHL Draftissa viidennellä kierroksella. Lahtelaissyntyinen puolustaja on varauksen jälkeen pelannut Liigaa, alle 20-vuotiaiden SM-sarjaa (Pelicans), ECHL:ää (Adirondack Thunder) ja AHL:ää.

Devilsin päävalmentaja Sheldon Keefe ennakoi, että Vilen pääsee alkulämmittelyyn lauantaina Detroit Red Wings -vierasottelun alla. Sen jälkeen New Jerseyllä on vielä kaksi runkosarjaottelua jäljellä.

– Organisaatio uskoo häneen, joten hänelle haluttiin antaa tilaisuus. Sitä on harkittu jo pidemmän aikaa. Olemme tietoisia myös siitä, että hän on juuri kuntoutunut loukkaantumisen jälkeen, Keefe sanoi.

– Hän pelaa sunnuntaina (Ottawa Senators kotona) ja tiistaina (Boston Bruins vieraissa), joten hänellä on hyvä mahdollisuus saada kokemusta, valmentaja lisäsi.

Devils on voittanut kauden 79 ottelustaan 40 ja kerännyt 83 sarjapistettä. Saldo ei riitä paikkaan pudotuspeleissä.

Aiheeseen liittyvä sisältö