Skip to main content

Tuukka Rask hiljensi arvostelijat

Predatorsista napattu voitto pitää Bruinsin kiinni villissä kortissa

Teksti Amalie Benjamin @AmalieBenjamin / NHL.comin toimittaja

BOSTON -- Kysymyksiä alkoi sinkoilla tiistaina, kun Boston Bruins ilmoitti kutsuneensa kokoonpanoonsa maalivahti Zane McIntyren AHL:n Providencesta.

Mikä Tuukka Raskilla on? Miksi hän ei voi pelata?

Rask jätti väliin myös kauden 2015-16 runkosarjan viimeisen ottelun, jonka Bruins hävisi Ottawa Senatorsille. Bostonin pudotuspelimahdollisuudet valuivat samalla viemäriin.

Lauantaina Rask ei lähtenyt mukaan pelireissulle Brooklyniin, koska hän kärsi alavartalovammasta. Bruins peittosi Islandersin 2-1, mutta Raskin poissaolo pantiin merkille ja hänen sitoutumistaan kyseenalaistettiin.

Rask ja valmentaja Bruce Cassidy vakuuttelivat, että ykkösveskari olisi pelikunnossa, kun Bruins kohtaa tiistaina Nashville Predatorsin TD Gardenissa. Eikö Rask sitten ollutkaan kunnossa? Kyllä hän oli. Mutta kakkosmaalivahti Anton Hudobin oli sairastunut. Loppujen lopuksi hänkin tervehtyi sen verran, että pystyi olemaan tiistain ottelussa luukkumiehenä.

Mutta Raskin epäileminen ja arvostelu oli epäreilua.

- Minkäpä ihmisten puheille mahtaa. En minä jäänyt kotiin omasta tahdostani, enkä jätä pelejä väliin siksi, että minulla ei muka olisi halua pelata. Ei kukaan urheilija tee niin. Tätä samaa on puitu aiempina vuosinakin. Jos minulta jää matsi väliin, siitä puhutaan. Media ja ihmiset toimivat niin, enkä minä siitä pahastu, totesi Rask.

Video: Rask pelastaa loistavalla syöksyllä

Rask vartioi Bostonin maalia tiistaina ja hoiti tonttinsa erinomaisesti. Hän teki tarvittavat torjunnat ja johdatti joukkueensa 4-1 voittoon Predatorsista. Rask torjui 25 laukauksesta 24, ja toisessa erässä hän pysäytti hienosti Viktor Arvidssonin maalintekoyrityksen.

Bruins on toisella villi kortti -pudotuspelipaikalla Itäisessä konferenssissa kolme pistettä edellä Tampa Bay Lightningia. New York Islanders ja Carolina Hurricanes tulevat takana neljän pisteen päässä.

Raskin ottelussa oli tosin kaksi huolestuttavaa hetkeä. Brandon Carlo ja Kevin Fiala törmäsivät häneen päätöserän loppupuolella, ja Rask nousi jäästä hitaasti tovia myöhemmin. Hänen itsensä mukaan kyse oli vain pikku krampeista. Hän oli kuulemma täysin terve ottelun aloittaessaan.

- Peleissä tapahtuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa itse. Mutta oloni on tällä hetkellä hyvä ja aion pelata loppukauden aikana vielä paljon, Rask sanoi.

Niin hänen pitäisikin, vaikka Cassidy ei suostukaan sanomaan tiettyä ottelumäärää. Raskin pitäisi pelata, sillä hän on selkeästi Bruinsin paras maalivahti ja yksi NHL:n parhaista veskareista, vaikka viime aikoina tasossa onkin nähty pieni notkahdus.

Rask yrittää yleensä vältellä hänestä heitettyjä kommentteja ja sosiaalisen median kirjoituksia ja fanien mielipiteitä.

- En kuuntele enkä lue niitä. Tiedän itse, missä mennään. Tiedän, jos olen pelannut hyvin tai huonosti. Ei minun tarvitse kuunnella ketään muuta, koska se vain häiritsisi keskittymistäni, Rask sanoi.

Tiistaina hänen keskittymisensä oli kohdallaan. Rask torjui joukkuetovereidensa avustamana 24 laukausta. Oli lähellä, ettei hän olisi pitänyt maaliaan puhtaana. Edellinen peli oli Raskille vaikea, sillä Lightning iski torstaina hänen taakseen viisi maalia. Rask sai kuulla kehnosta esityksestään Cassidyltakin, ja kun häntä ei nähty tolppien välissä lauantaina, huhumylly otti lisää kierroksia.

Tiistaina Rask, Cassidy ja koko Bruinsin joukkue katkaisivat kaikilta huhuilta siivet.

On totta, että Raskin työkuorma on raskas - jopa liiankin. Bruins ei ole löytänyt hänelle hyvää kakkosmaalivahtia viimeisten kolmen vuoden aikana. On totta, että Rask olisi parempi, jos hänen ei tarvitsisi pelata liki 70 ottelua kaudessa. Tiistain Nashville-peli oli hänen 60. ottelunsa tällä kaudella (59. startti).

- Tuukan taakkaa on tarkkailtava. Tietyt maalivahdit pystyvät pelaaman X määrän otteluita, ja Rask on parhaimmillaan saadessaan X päivää lepoa. Niin se vain menee, Cassidy kertoi.

- Voimme tietenkin spekuloida sillä ajatuksella, että pelasiko Tuukka liikaa alkukaudesta. Kauden jälkimmäisellä puoliskolla olemme pyrkineet tarkkailemaan hänen jaksamistaan enemmän. Viime viikko oli poikkeus, sillä nyt on menossa loppukiri kohti pudotuspelejä. Yritämme tasapainotella näiden asioiden välillä, hän jatkoi.

Mutta ei se tarkoita sitä, että Rask ansaitsisi osakseen arvostelua sitoutumisestaan vain sen takia, että hän joutui jättämään lauantain ottelun väliin. Tai viime kauden viimeisen pelin.

- Tähän aikaan vuodesta odotamme, että joukkueemme pelaajat antavat kaikkensa ja tekevät työnsä parhaansa mukaan. Odotamme sitä kaikilta. Jos koko joukkueemme pääsee takaisin omalle tasolleen, maalivahtimme eivät ole enää niin paljon suurennuslasin alla, totesi Cassidy.

Tuokin on totta. Mutta Rask viittaa kintaalla kaikelle negatiivisuudelle, arvostelulle ja kyseenalaistuksille.

- Ihmisillä on omat mielipiteensä. Kun pelit eivät suju, heti käydään kimppuun. Niin se vain menee, mutta en minä siitä välitä. Yritän vain tehdä lujasti töitä ja antaa joukkueellemme mahdollisuuden voittoon joka ilta. Muulla ei ole mitään väliä. Ihmiset saavat puhua, mitä lystäävät, sanoi Rask.

Katso lisää