030825 fi rantanen

NHL:n siirtotakarajan kohutuin kauppa tehtiin Carolina Hurricanesin ja Dallas Starsin välillä, kun Mikko Rantanen jätti hurrikaaniryhmän ja suuntasi Texasiin. Rantanen allekirjoitti saman tien kahdeksan vuoden mittaisen ja 96 miljoonan dollarin arvoisen jatkolapun Starsin kanssa.

Carolina oli hankkinut Rantasen Colorado Avalanchesta tammikuussa tavoitteenaan saada suomalaisen nimi jatkosopimuspaperiin. Hyökkääjän nykyinen pahvi oli loppumassa tämän kauden jälkeen, ja hän olisi ollut kesällä vapaa neuvottelemaan kaikkien seurojen kanssa.

Koska Rantanen ja Carolina eivät löytäneet yhteistä säveltä sopimusneuvotteluissa, Hurricanesin GM Eric Tulsky pelasi varman päälle ja kauppasi laiturin eteenpäin. Jos Rantanen olisi jatkanut Raleigh’ssa ilman jatkosopimusta, Carolina olisi voinut kesällä menettää tähtensä ilman vastinetta. Tammikuussa seura maksoi Rantasesta Jack Druryn ja Martin Necasin, joista jälkimmäinen on noussut viimeistään tällä kaudella suurten tähtien joukkoon.

Rantanen ehti pelaamaan Hurricanesissa 13 ottelua, joissa syntyi vain kaksi maalia ja kuusi tehopistettä. Tulsky kuitenkin uskoo, että kahdella viime kaudella 100 tehopisteen rajan rikkonut Rantanen olisi löytänyt nappivireen myös hurrikaanileirissä.

- Hän on todella hyvä pelaaja, joka olisi varmasti vakuuttanut myös täällä. Hän olisi ollut iso ase mestaruustaistoon. Ehkä olisimme voittaneet hänen avullaan, joten meidän piti punnita tarkasti, mitä saisimme hänestä vaihdossa, Tulsky sanoi.

Carolina sai Dallasista lupaavan Logan Stankovenin, kaksi ykköskierroksen varausvuoroa ja kaksi kolmoskierroksen varausvuoroa. Stankoven, 22, pelaa vasta ensimmäistä kokonaista NHL-kauttaan, ja hän on tehnyt 59 ottelussa 29 tehopistettä (9+20). Kanadalaisen rooli pieneni kauden aikana Starsissa, mutta hänelle povataan todella kirkasta tulevaisuutta.

DAL-CBJ: Granlund alustaa tasoituksen ja kirjauttaa ensimmäisen pisteensä Starsissa

- Rantasen menettäminen on takaisku tälle kautta, mutta saimme pelaajan, jonka uskomme sopivan hyvin meille. Hän on yhä nuori pelaaja, joka kehittyy edelleen. Saimme mielestäni riittävän korvauksen tässä kaupassa, kun asiaa katsoo pitkällä tähtäimellä, Tulsky jatkoi.

Tulsky myöntää, että Carolina otti suuren riskin Rantasen kanssa, mutta tammikuinen kauppa Coloradon kanssa ei kaduta, vaikka joukkue menettikin Necasin tasoisen pistelingon.

- Tiesimme, että kyseessä on riski. Parhaassa tapauksessa olisimme kuitenkin saaneet todella ison hyödyn, jos hän olisi tehnyt jatkosopimuksen tänne. Sellaista hyötyä kannattaa jahdata, Tulsky sanoi ja lisäsi:

- Emme ole organisaationa vielä siellä, missä haluamme olla, joten meidän täytyy yrittää tarttua mahdollisuuksiin ja puskea itseämme eteenpäin. Se tarkoittaa, että välillä pitää ottaa riskejä. Mikon kohdalla kannatti ottaa riski. Emme tietenkään halunneet sitä, että joutuisimme kaupata hänet pois.

Viime keväänä Carolina hankki riveihinsä Jake Guentzelin, joka oli samassa tilanteessa kuin Rantanen. Guentzel ei lopulta tehnyt jatkoa Hurricanesiin, vaan siirtyi kesällä Tampa Bay Lightningiin.

Kyseessä on siis toinen vuosi putkeen, kun Carolina ei onnistunut kiinnittämään pelaajakaupassa hankittua tähteään. Tulsky sanoo, että joskus seura ja pelaaja eivät vain sovi täydellisesti yhteen.

- Uskoisin, että hän (Rantanen) ei vaan tuntenut oloaan kotoisaksi. Jokaisella pelaajalla on omat henkilökohtaiset tarpeensa. Uskon, että olemme loistava organisaatio, jossa on erinomainen valmentaja ja koppi täynnä hyviä pelaajia, mutta se ei vain sovi kaikille, Tulsky päätti.

Aiheeseen liittyvä sisältö