Skip to main content

Teräväinen löysi sisäisen hurrikaaninsa

Carolinan suomalaishyökkääjä on oppinut talon tavoille uudessa seurassaan

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI

Teuvo Teräväinen teki vuoden 2014 nuorten MM-kisoissa melkein mitä halusi.

Hän johdatti Suomen ykkösketjun keskushyökkääjänä Leijonat maailmanmestaruuteen. Teräväinen voitti koko turnauksen pistepörssin (2+13=15). Hän oli itseoikeutettu valinta tähdistökentälliseen.

Chicago Blackhawksin edustajat hieroivat käsiään. He olivat varanneet Teräväisen ykköskierroksella vuonna 2012.

NHL-maailmaan sopeutuminen ei ole aina helppoa, vaikka takana olisikin loistava junioriura. Eikä paikka auringossa avaudu heti, vaikka pelaaja saisi kannatella Stanley Cupia uran alkuvaiheessa.

Teräväinen oli peräti Stanley Cupin finaalisarjan 2015 tehokkain pelaaja. Hän ratkaisi ensimmäisen finaaliottelun Tampa Bay Lightningia vastaan.

Jos olisi vetänyt mutkat suoraksi, olisi vain todennut kylmästi, että Teräväisestä tulee vuosikausiksi ykkösrivin hyökkääjä jo ennestään kovaan Chicago Blackhawksin miehistöön.

Video: Teräväinen saa maalin onnekkaan ohjauksen myötä

Seuraava kausi oli kuitenkin jatkuvaa paikan hakemista kovassa Chicagon miehistössä. Kun joukkue joutui kauden jälkeen tekemään tilaa palkkakaton alle, arpa osui Teräväisen kohdalle. Hän sai jatkaa matkaa Carolina Hurricanesiin.

Seuranvaihto oli iso muutos Teräväiselle joka mielessä. Chicagossa hän pelasi rutinoituneen ja voittamaan tottuneen veteraanipitoisen joukkueen riveissä. Carolina taas on organisaationa täysin eri vaiheessa. Kun Chicago tähtää joka vuosi Stanley Cupiin, Carolina haaveilee pudotuspelipaikasta.

Chicago on yksi urheilumedian keskittymistä, kun taas Hurricanesin matkassa matkustaa ainoastaan yksi toimittaja.

Pelityylit ja toimintatavatkin ovat täysin erilaisia. Chicagon päävalmentaja Joel Quenneville on tunnettu siitä, että hän antaa pelaajille runsaasti vapaapäiviä. Carolinan Bill Peters taas haluaa pitää joukkuetta tiukassa liekanarussa. Ylhäältä annettu pelisysteemikin on tiukempi kuin Chicagossa, jossa Patrick Kanen ja Jonathan Toewsin kaltaiset johtohahmot saavat pitää suitsia käsissään.

Ei mikään ihme, että Teräväisellä meni aikansa ennen kuin hän oppi talon tavoille Pohjois-Carolinassa.

Kaiken lisäksi Teräväisen kausi alkoi vaisusti World Cupissa, kun hänelle ei löytynyt kunnon roolia Suomen joukkueessa.

Teräväinen haki paikkaansa sarjan ensimmäisen puoliskon, mutta vuoden 2017 puolella hänestä on alkanut pilkahdella samoja ominaisuuksia kuin vuoden 2014 nuorten MM-kisoissa.

Kun Teräväinen saa itseluottamuksen kuntoon, hänellä on potentiaalia tehdä kovaa jälkeä NHL-kehissäkin.

Peters on alkanut luottaa suomalaishyökkääjäänsä. Teräväinen on päässyt paraatipaikalle Jordan Staalin ja Sebastian Ahon vierelle.

Teräväinen löysi Ahon kanssa yhteistä säveltä jo alkukaudesta, mutta raastavasta työnteosta tunnettu Staal on antanut hyvän lisäbuustin suomalaiskaksikolle.

Teräväinen on parhaimmillaan tehokas ja myös erittäin viihdyttävä pelaaja. Välillä on pakko hieraista silmiään ja katsoa tarkasti, tekikö harhautuksen Teräväinen vai supernopeista liikkeistään tunnettu Jeff Skinner.

Kun Skinner oli sivussa Carolinan Floridan kiertueella, Teräväinen oli joukkueen näkyvin hyökkääjä.

Esimerkiksi New York Islandersia vastaan varsinkin Aho ja Teräväinen uskalsivat antaa hyökkäysalueella NHL-kehissä harvinaisia jättösyöttöjä. Se on mahdollista, kun tietää, missä ketjukaveri liikkuu.

Carolinan kausi päättyy runkosarjaan, mutta Teräväiselle kauden jäljellä olevat pelit ovat erittäin tärkeitä. Hän on kovaa vauhtia pelaamassa jatkoa NHL-uralleen.

Tulokassopimus jatkuu tähän kauteen. Carolina ei kuulu sarjan ison budjetin joukkueisiin, joten melko huikealla hinnalla saatava Teräväinen sopii hyvin organisaation palettiin.

Tekninen osaaminen ja pelinäkemys ovat aina olleet Teräväisen vahvuuksia. Hänen nousunsa huipulle on ollut kiinni enemmän fysiikasta ja viimeisestä "tappajan vaistosta".

Viime aikoina Teräväistä on nähty entistä enemmän ajamassa maalille ja runnomassa kiekkoja sisään luukulta.

Jos ne ominaisuudet kehittyvät vielä lisää, Teräväinen tekee pitkän ja menestyksekkään NHL-uran.

Katso lisää