Skip to main content

Tulokas Heiskanen pelaa veteraanin minuutteja

Dallasin Starsin päävalmentaja hioo suomalaispuolustajasta taalajäiden timanttia

Teksti Varpu Sihvonen @NHL_fi / toimittaja, NHL.com/fi

Miro Heiskanen on tulokas mutta pelaa veteraanin minuutteja Dallas Starsin puolustuksessa. Tiistaina Toronto Maple Leafsia vastaan pelatussa ottelussa nuorimies oli jäällä 23.51 minuuttia ja jätti peliajassa taakseen muiden muassa puolustajaparinsa Marc Methot'n (19.21).

Heiskanen, 19, käytti tiistaina saamansa peliajan tarkasti hyväkseen. Hän laukoi kuusi kertaa kohti Frederik Andersenin vartioimaa Maple Leafsin maalia ja merkkautti ensimmäisen NHL-pisteensä, kun hän antoi syötön Aleksandr Radulovin 1-1 tasoitusmaaliin. Ottelu päättyi lopulta Toronton voittoon lukemin 7-4.

Video: DAL-TOR: Radulov kimmottaa vastustajan kautta

Ennen kauden alkua Dallasissa arvuuteltiin, kuinka hyvä viime vuonna ykköskierroksella kolmantena varattu Heiskanen oikein on. Se tiedettiin, että hän oli viime kaudella SM-liigan paras puolustaja ja pelasi HIFK:ssa keskimäärin 25.06 minuuttia ottelua kohden. Viime kauteen mahtuivat myös nuorten MM-kisat, olympialaiset ja aikuisten MM-kisat.

Heiskanen uskoi seuran harjoitusleirillä, että hän on valmis NHL:ään, ja nuori puolustaja oli oikeassa. Heiskanen on nyt pelannut kolme ottelua Dallasissa ja tehnyt vahvan vaikutuksen kahden suunnan pelaamisellaan, joten ainakin toistaiseksi hän on lunastanut kovat odotukset.

Suomalaispuolustaja on yksi harvoista Starsin kokoonpanoon yltäneistä teini-ikäisistä pakeista sen jälkeen kun seura muutti Dallasiin vuonna 1993. Häntä on jo ehditty verrata NHL:n aikaisempiin tähtipuolustajiin, kuten Detroit Red Wingsin Nicklas Lidströmiin. Starsin GM Jim Nill on pysynyt viisaasti hiljaa. Hän on myöntänyt, että Heiskasesta tulee mieleen monta loistavaa NHL-puolustajaa, mutta olisi epäreilua alkaa ladella nimiä ja kasata lisää paineita Heiskasen vielä poikamaisen hennoille harteille.

 

[Lisää aiheesta: Heiskanen, Hintz ja Vesalainen viimeisimmät NHL-debytantit]

 

- Pelaan vain omalla tyylilläni ja omaa peliäni enkä ajattele sitä, mitä muut puhuvat tai ajattelevat, Heiskanen on kuitannut kysymykset vertailujen vaikutuksesta hänen peliinsä.

Heiskasella ja Starsin päävalmentaja Jim Montgomerylla on jotain yhteistä: molemmilla on nyt takanaan kolme runkosarjaottelua ja he molemmat ovat NHL-uransa alkumetreillä. Tuoreen päävalmentajan vaativa tehtävä on nyt suitsia ja piiskata sopivassa suhteessa nuorta puolustajaa, joka on jo herättänyt huomiota ympäri kiekkoilevan Pohjois-Amerikan.

Montgomerylla on käsissään vielä hiomaton timantti, joka on hämmästyttänyt valmentajansa monipuolisuudellaan ja silkinpehmeällä luistelullaan. Tulevina kuukausina ei mitata pelkästään Heiskasen taitoja vaan myös NHL:ssä kokemattoman päävalmentajan kykyä luotsata nuori ja lahjakas pelaaja hyvään alkuun tämän ammattilaisuralla.

 

[Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa @NHL_fi]

 

Heiskanen on avannut pistetilinsä NHL:ssä, ja nähtäväksi jää, saavuttaako hän 30 pisteen rajan tulokaskaudellaan. Jos raja menee rikki, hän on ensimmäinen vähintään 30 tehopistettä kerännyt suomalainen tulokaspuolustaja sitten Janne Niinimaan.

Niinimaa nakutti Philadelphia Flyersissa 44 pistettä kaudella 1996-97 - pari vuotta ennen Heiskasen syntymää.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.