Skip to main content

Ristolainen Reksan ja Rockyn jalanjäljissä

Tehokkaimmat suomalaispuolustajat löytyvät vuosikymmenten takaa

Teksti Petteri Ikonen / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Buffalo Sabresin Rasmus Ristolainen on iskenyt tällä kaudella NHL:ssä 39 ottelussa tehot 3+23=26. Ristolainen on ollut kauden tehokkain suomalaispuolustaja, ja hän on nykyisen pistetahdin jatkuessa matkalla 55 tehopisteen kauteen.

Kovista pistelukemistaan huolimatta Ristolainen ei tule tällä kaudella saavuttamaan Reijo Ruotsalaisen nimissä olevaa suomalaispuolustajien piste-ennätystä 28+45=73, jonka Ruotsalainen teki kaudella 1984-85 edustaessaan New York Rangersia.

Myös Pekka "Rocky" Rautakallion Calgary Flamesissa pelaaman huippukauden 1981-82 lukemat 17+51=68 jäävät Ristolaiselta saavuttamatta, mutta nyky-NHL:ssä Ristolaisen pistesaalis on suomalaispuolustajalle kovaa luokkaa ja piristävä poikkeus. Viime kausina Suomella ei ole enää ollut yhtä paljon suuria tehopistemääriä tekeviä puolustajia kuin vielä esimerkiksi kymmenkunta vuotta sitten.    

Vuosikymmenten saatossa pelikin on tietysti muuttunut. Esimerkiksi 1980-luvulla maalimäärät olivat NHL:ssä nykyistä suurempia ja peluutus erilaista. Ruotsalaisen, Rautakallion ja Siltasen kaltaisilla pelaajilla oli mahdollisuus tehdä hurjasti pisteitä.

Seitsemällä kaudella NHL:ää pelannut Ruotsalainen ylitti 50 tehopisteen rajan peräti viisi kertaa. Alle 50 pisteeseen "Reksa" jäi vain kaudella 1986-87, jolloin hän palasi kesken kauden rapakon taakse Sveitsistä, sekä kaudella 1989-90, joka jäi hänen viimeisekseen taalajäillä.

Vain kolme NHL-kautta pelannut Rautakallio pystyi puhkaisemaan 50 pisteen rajan kahdesti ja kahdeksan kautta pelannut Risto Siltanen kolme kertaa. Siltasen tehokkain kausi 1981-82 tuotti Edmonton Oilersissa pisteet 15+48=63.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi kukaan muu suomalaispuolustaja ei ole vielä koskaan saavuttanut 60 tehopisteen rajaa. Ruotsalaisella yli 60 pisteen kausia oli kaksi ja Siltasella sekä Rautakalliolla kummallakin yksi. Ristolainen voi tällä kaudella päästä jo lähelle, ja pistetahdin vielä kiihtyessä turkulaispuolustaja voi jopa ylittää himoitun 60 tehopisteen rajan.

Video: Ristolainen tällää Buffalon johtoon

Nykyinenkin tahti riittää saavuttamaan Kimmo Timosen (tehokkaimmalla kaudella 55 pistettä), Jyrki Lumpeen (55 pistettä) ja Teppo Nummisen (54 pistettä) lukemat. Tästä kolmikosta kukin saavutti 50 pisteen rajan kahdesti.

Timosen tehokausia 2005-06 ja 2006-07 lukuun ottamatta suomalaispuolustajat eivät ole puhkaisseet tällä vuosituhannella 50 tehopisteen rajaa. Numminen oli tehokkaimmillaan kausina 1995-96 sekä 1997-98 ja Lumme 1993-94 sekä 1995-96. Lähimmäksi rajaa ylsivät tällä vuosituhannella Teppo Numminen (kausi 2001-02, pisteet 13+35=48), Joni Pitkänen (2005-06, 13+33=46 ja 2009-10, 6+40=46) ja Janne Niinimaa (2000-01, 12+34=46 ja 2000-01, 5+39=44).

Ristolainen teki viime kaudella hyvät tehot 9+32=41 ollen kauden tehokkain suomalaispuolustaja. Toiseksi tehokkain oli Sami Vatanen ennätystehoillaan 9+29=38. Vatanen on tälläkin kaudella suomalaispuolustajien pistepörssissä toisena. Toissa kaudella hän teki suomalaispuolustajista eniten pisteitä, kun runkosarjan lopussa saldo oli 12+25=37.

Vaikka Ristolainen iskisi tällä kaudella enemmän pisteitä kuin Timonen, Lumme ja Numminen tehokkaimmilla kausillaan, tullaan Ristolaisen ura punnitsemaan aikanaan muilla mittareilla. Numminen pelasi 1 372 runkosarjaottelua tehoin 117+520=637, Timonen 1 108 runkosarjaottelua tehoin 117+454=571 ja Lumme 985 runkosarjaottelua tehoin 114+354=468. He ovat kolme eniten NHL:n runkosarjaotteluita pelannutta suomalaispuolustajaa. Ristolaisen ottelumäärä on nyt 233 ja tehopistesaldo 22+69=91. Nuo ovat kovat lukemat vasta 22-vuotiaalle puolustajalle, joka on vasta vakiinnuttamassa paikkaansa sarjan eliitissä.

Pelivuosia Ristolaisella on edessä vielä todella paljon. Jos hän pelaa Teppo Nummisen ja Kimmo Timosen tavoin NHL:ää vielä 40-vuotiaana, voi Ristolainen olla kaudella 2034-35 suomalaispuolustajista täysin omaa luokkaansa.

Katso lisää