Dallas Stars vastasi NHL:n pelaajasiirtojen takarajan suurimmasta paukusta lisäämällä suomalaismafiaansa yhden liigan suurimmista tähdistä, Mikko Rantasen. Dallas ja Rantanen sorvasivat saman tien kahdeksan vuoden ja 96 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.
– Emme voineet jättää väliin mahdollisuutta, että saamme hankittua yhden NHL:n parhaista hyökkääjistä ja tehtyä hänen kanssaan jatkosopimuksen. Hänellä on poikkeukselliset taidot ja peliäly, hän on kookas, tasainen suorittaja ja monipuolinen. Hän on liigan täydellisimpiä pelaajia. Lisäksi Mikon pudotuspelikokemus on meille mittaamattoman arvokasta, kun etenemme kohti tavoitettamme eli Stanley Cup -voittoa. Olemme riemuissamme, kun Mikko halusi valita Dallasin uudeksi kodikseen, sanoi Starsin GM Jim Nill.
Kyseessä oli Rantaselle jo kauden toinen siirto. Kymmenisen vuotta Colorado Avalanchen organisaatiossa viettänyt laituri siirtyi tammikuun lopulla Carolina Hurricanesiin, mutta hän ei ollut valmis allekirjoittamaan pitempää sopimusta heti kättelyssä. Jatkoneuvotteluita käytiin muutaman viikon ajan tuloksetta.
Carolina päätti kaupata Rantasen eteenpäin, sillä pahimmassa tapauksessa seura olisi menettänyt supertähtitason pelaajan kesällä ilmaiseksi. Hurricanes oli kuitenkin lähettänyt parhaan pistemiehensä Martin Necasin Coloradoon, joten seura oli jo luopunut paljosta.
– Tämä on ollut hullua aikaa. Siirto Coloradosta tapahtui äkillisesti, ja yhtäkkiä olin uudessa seurassa ensimmäistä kertaa (NHL:ssä), mutta sitten eteen tuli tämä siirto jatkosopimuksineen. En olisi uskonut kokevani mitään tällaista, mutta tässä sitä ollaan, Rantanen kommentoi TSN:lle tuoreeltaan Stars-siirron jälkeen.
– Minun piti tutkia kaikkia vaihtoehtoja ja miettiä asioita pitkällä tähtäimellä koko elämäni kannalta. En voinut ajatella vain jääkiekkoa, vaan piti ottaa myös kaukalon ulkopuolisia juttuja huomioon. Carolinassa on hyvä joukkue, joka on ollut parina viime vuonna lähellä Stanley Cupia, mutta Dallas tuntui sopivimmalta osoitteelta, hän jatkoi.
Carolina sai Dallasista vaihdossa lupaavan hyökkääjän Logan Stankovenin sekä kaksi ykköskierroksen varausvuoroa ja kaksi kolmoskierroksen varausvuoroa.
Dallas oli jo ennestään tämän kauden suurimpien mestarisuosikkien joukossa, mutta Rantasen hankinnan myötä texasilaisten osakkeet nousivat huomattavasti. Stars saattaa olla paperilla nyt koko NHL:n nimekkäin nippu.
– Minulla ei ollut vain yhtä vaihtoehtoa. Olen miettinyt viimeisimmän kuukauden aikana, mihin sopisin parhaiten, ja Dallasista muodostui paras vaihtoehto. Täällä on loistava joukkue, joka on menestynyt viime vuosina, joten toivottavasti pääsen ryhmään hyvin mukaan ja pystyn auttamaan joukkuetta menestymään, Rantanen perkasi.
Rantanen ottanee aluksi paikan ykköskentästä Roope Hintzin ja Jason Robertsonin rinnalta. Kyseessä olisi kolmen suurtähden muodostama ketju ja heittämällä yksi liigan pelätyimmistä trioista – ainakin nimien perusteella.
Kahdella edellisellä kaudella sadan tehopisteen rajan ylittänyt Rantanen on vajaan viiden viime vuoden ajalta NHL:n neljänneksi tehokkain pelaaja nakuteltuaan 351 otteluun 190+247=437 tehopistettä. Paremmaksi ovat laittaneet vain Edmonton Oilersin Connor McDavid ja Leon Draisaitl sekä Rantasen entinen ketjukaveri, Avalanchen Nathan MacKinnon.
Robertson puolestaan on takonut parhaalla kaudellaan 46 maalia ja 109 tehopistettä. Tällä kaudella nopea hyökkääjä on kerännyt pelaamissaan 62 ottelussa mainiot 27+37=64 tehopistettä. Hintz taas on latonut kovia tehoja tasaisesti ja on matkalla 70 tehopisteen rajaan kolmatta kertaa NHL-urallaan. Tällä kaudella Hintz on tehnyt 25+27=52 pistettä 59 ottelussa.
Muiden seurojen kannalta pelottavinta on se, että Starsin kolme tähteä ovat vasta nyt parhaassa peli-iässä, joten edessä on vielä useita vuosia huipputasolla. Rantanen ja Hintz ovat 28-vuotiaita, Robertson vasta 25.
Lisää aiheesta: Lähteiden mukaan Hurricanes sai kaupassa Starsilta Stankovenin ja neljä varausvuoroa
Käsittämättömän laaja materiaali
Dallasin kilpavarustelu alkoi jo muutama viikko sitten, kun seura vahvisti rivejään San Jose Sharksista tulleilla Mikael Granlundilla ja Cody Cecillä. Etenkin Granlundin hankinta oli iso voitto Starsille, sillä kokenut suomalaishyökkääjä on taas matkalla huippukauteen. Hän on pelannut tällä kaudella 63 ottelua ja saalistanut niissä tehot 15+37=52. Granlund on löytänyt paikan Starsin kakkoskentästä vanhan tuttunsa Matt Duchenen ja Mason Marchmentin rinnalta. Kyseessä on nimien ja tehojen valossa käsittämättömän laadukas kakkoskenttä.
Eivätkä Starsin kovat tekijät lopu siihen, sillä kolmoskenttään jäävät muiden muassa kapteeni Jamie Benn ja joukkueen yksi tehokkaimmista ja tärkeimmistä pelaajista, tällä kaudella 23+36=59 tehopistettä rohmunnut Wyatt Johnston, 21.
Dallasilaisten riehuminen siirtomarkkinoilla johtuu etenkin siitä, että joukkueella on loukkaantumisten takia hyvin tilaa palkkakatossaan. Starsin kannalta parasta on kuitenkin se, että sairastuvalla olevat Miro Heiskanen ja Tyler Seguin nähtäneen mukana pudotuspeleissä, joissa palkkakattoa ei noteerata.
Mikäli Heiskanen ja Seguin pystyvät pelaamaan playoffeissa, Starsilla on heittää jäälle historiallisen nimekäs nippu sekä potentiaalisin joukkue, jota seuralta on koskaan löytynyt. Stars on ollut viime vuosien menestyjä, mutta viimeisin mestaruus on yhä vuodelta 1999. Kahtena viime kautena tähtinuttujen matka on päättynyt konferenssifinaaleissa, ja vuonna 2020 Stars eteni Stanley Cup -finaaleihin asti.