Rinne-2

On ihan sopivaa, että Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne juhlii jo hieman. Suotakoon se hänelle.
Rinne on 34-vuotias. Predators varasi hänet kahdeksannella kierroksella (258. pelaaja) vuonna 2004, ja hän on pelannut kaikki yhdeksän NHL-kauttaan Nashvillessä.
Predators on nyt edennyt Läntisen konferenssin finaaliin ensimmäisen kerran seuran 19-vuotisen historian aikana, ja Rinne on ollut joukkueen mukana puolet tuosta ajasta. Lännen finaalissa vastaan tulee Anaheim Ducks, joka pudotti Edmonton Oilersin jatkosta toisen kierroksen seiskaottelussa maalein 2-1.

Predatorsin muut pelaajat voivat halutessaan toistella, että vasta puolet työstä on nyt tehty. Rinne on ansainnut oikeuden riemuita tähänastisista saavutuksistaan, joiden saavuttamiseksi hän on käyttänyt paljon aikaa ja energiaa. Hän vain toivoo, että riemua riittää pitkälle kesäkuuhun, ja hän voi päättää kauden nostamalla Stanley Cup -kannun ilmaan.
- Juuri nyt tämä on tärkein asia elämässäni. Emme ole koskaan edenneet tämän pidemmälle, ja tämä tuntuu uskomattoman hyvältä. Edessä on vielä paljon työtä, mutta toisen kierroksen jälkeen jäljellä on enää neljä joukkuetta, Rinne myhäili.
- Tiedämme kyllä, mitä menestyminen vaatii, ja kaikki on meidän omissa käsissämme. Se tuntuu hyvältä. Olen todella onnellinen tällä hetkellä.
Pudotuspeleissä esiin nousee usein Rinteen kaltainen pelaaja, jota on yksinkertaisesti pakko kannustaa. Kenties uransa loppupuolella oleva pelaaja, joka ei ole koskaan koskenut Stanley Cup -pokaaliin ja on nyt lähempänä kuin koskaan. Mutta useimmat noista pelaajista ovat jo parhaat pelipäivänsä nähneet, ja heitä arvostetaan enemmänkin kokemuksen ja johtajuuden takia. Rinne on toista maata.

  • Hän (Rinne) on ollut paras pelaajamme pudotuspeleissä ja esittänyt torjuntoja, joita ei olisi edes kuvitellut olevan olemassa. Hän on pitänyt meidät peleissä mukana ja ollut uskomaton, hyökkääjä Viktor Arvidsson muistutti.
    Rinteellä on liigan paras torjuntaprosentti 95,1 kymmenessä pelatussa pudotuspeliottelussa. Vastassa ovat olleet Chicago Blackhawks ja St. Louis Blues, jotka olivat runkosarjassa 9. ja 12. parhaat maalintekijäjoukkueet. Rinteen torjuntaprosentti on tasakentällisin 95,7, kun seuraavaksi parhaalla eli San Jose Sharksin Martin Jonesilla se on 94,8.
    Hockey-Reference.com pitää tilastoja siitä, kuinka monta osumaa maalivahti keskimäärin päästää häntä kohti ammutuista vedoista. Rinne on torjunut 9.29 maalia yli keskiarvon ja toiseksi korkein luku on Bluesin Jake Allenilla, 5.17. Kukaan muu maalivahti ei pääse yli neljän.
    - Hän on pelannut erinomaisesti pudotuspeleissä, valmentaja Peter Laviolette sanoi ja oikoi saman tien sanojaan.
    - Hän on ollut erinomainen koko kauden ja aina vain parantanut peliään pudotuspeleissä. Hän on ollut uskomaton kahdella ensimmäisellä kierroksella, ja kaverit hänen edessään ovat tehneet hyvää työtä.
    Yksi Rinteen mielenkiintoisimmista ja tärkeimmistä ominaisuuksista on se, kuinka hän kieltäytyy antamasta kiekkoa vastustajalle maalinsa läheisyydessä. On hienoa seurata, kuinka hän esimerkiksi hyökkää laitoihin sieppaamaan kiekon, aivan kuin hän torjuisi laukauksen.
    Hän pysäyttää hyökkäysyritykset ennen kun ne kunnolla edes alkoivatkaan menemällä jäihin tai heittäytymällä kiekon eteen, ja sitä kautta Predatorsin nopealiikkeiset puolustajat pääsevät ampaisemaan kiekon kanssa kaukalon toiseen päähän. Hän ajaa laitoihin sellaisella voimalla, että tulee mieleen josko hän on koskaan loukkaantunut sellaisessa tilanteessa.
  • No en ole, Rinne nauraa.
    - Nykyisin laidat onneksi joustavat vähän. Se tuntuu vähän samalta kuin joutuisi taklauksen kohteeksi. Pidän siitä. Siitä saa lisää virtaa.
    Hänen puolustajansa pitävät siitä myös.
    - Se on yksi hänen jutuistaan, joita hän tekee uskomattomalla tavalla, puolustaja Ryan Ellis ihaili.
    - Hän tekee meidän puolustajien työstä paljon helpompaa, koska meidän ei tarvitse palata hakemaan kiekkoja. Hän hoitaa työn todella hyvin ja luotamme häneen täysin. Hän lukee peliä oikein.
    Rinne jatkaa pelin lukemista toukokuussa, ja hän pitää tätä uransa hienoimpana hetkenä.
    - Onhan uralla paljon hienoja hetkiä, kuten liigaan pääseminen, ensimmäinen ottelu ja muita samankaltaisia tilanteita. Mutta olemme täällä voittaaksemme. Olemme vasta puolimatkassa, mutta tästä on pakko olla iloinen. Minä ja organisaatio emme ole koskaan edenneet pidemmälle. Tämä on parasta tähän saakka, Rinne riemuitsi.