Ukko-Pekka Luukkonen pääsi vihdoin käynnistämään uuden NHL-kauden omaltakin osaltaan lauantaina.

Buffalo Sabres matkusti Toronto Maple Leafsin vieraaksi, ja suomalainen torjui joukkueensa maalilla. Luukkosen harmiksi avausottelusta ei kuitenkaan tullut heti avausvoittoa, vaan Maple Leafs veti pidemmän korren jatkoajalla lukemin 4-3.

– Pidin pelaamisestamme. Meidän on jatkettava samoja asioita, joilla ansaitsimme tämän pisteen. Totta kai olisimme halunneet niitä kaksin kappalein, mutta kokonaisuutena voimme kyllä olla tyytyväisiä siihen, miten esiinnyimme kahdessa viimeisimmässä ottelussa, Sabresin hyökkääjä Tage Thompson sanoi.

Luukkosen oli määrä lähteä kauteen Buffalon ehdottomana ykkösmaalivahtina kannettuaan merkittävää vastuuta jo kahden edellisen talven aikana. Hän pelasi viime kaudella 55 ottelua torjuntaprosentilla 88,7. Sitä edellisellä sesongilla otteluita tuli 54, ja torjuntaprosentti oli 91.

Suunnitelmat muuttuivat, kun Luukkonen joutui sivuun heti harjoitusleirin alussa loukkaantuessaan Pittsburgh Penguinsia vastaan pelatun harjoitusottelun ensimmäisessä erässä. Alavartalovamma vaati viikkojen kuntoutuksen, jonka aikana Sabres turvautui varamies Alex Lyonin apuun.

Jossain määrin ironisesti Luukkosen ei ollut tarkoitus aloittaa Buffalon maalilla vielä tässä ottelussa, mutta suunnitelmat muuttuivat terveyssyistä. Aloittavaksi maalivahdiksi kaavailtu Colton Ellis kärsi päävalmentaja Lindy Ruffin mukaan selkävaivoista, minkä seurauksena Luukkonen laitettiin maalille.

– Ei aivan ihanteelliset lähtökohdat, mutta ei meillä ole mahdollisuuksia valita. Silloin pelataan, kun on oma vuoro pelata, ja sillä selvä, Luukkonen totesi.

Luukkonen oli hakenut pelituntumaa yhdellä ottelulla Buffalon AHL-farmijoukkueen mukana. Hän kävi torjumassa keskiviikkona 21 kertaa Rochester Americansin 4-2-voitossa. Lauantaina Torontossa torjuntoja kertyi 18.

– Omalta osaltani tämä oli turhauttava ilta. Pelasin mielestäni hyvin kolmanteen maaliin asti. Sen olisin halunnut takaisin, koska en pelannut sitä tilannetta ihan täydellisesti. Tavallaan annoimme yhden pisteen pois ja menimme jatkoajalle, Luukkonen sanoi itsekriittisenä.

– Siinä vaiheessa melkein heitetään kolikkoa, koska kolmella kolmea vastaan voi tapahtua mitä tahansa. Olisi siis pitänyt pystyä ottamaan pari torjuntaa enemmän. Kokonaisuutena joukkue kuitenkin pelasi tänään hyvin.

Sabres oli lauantaina johtoasemassa kaksi kertaa. Thompson teki ottelun avausmaalin, mutta ensimmäisen erän lopussa ja toisen alussa Toronto onnistui kahdesti vain parin peliminuutin sisällä ja käänsi tilanteen johdokseen. Jälkimmäisen maalin viimeisteli maanmiehensä taakse Matias Maccelli, joka pääsi laukomaan etutolpalta aivan maalin läheisyydestä.

TOR-BUF: Maccelli ohittaa Luukkosen toisen erän alkupuolella

Bowen Byramin tasoituksen jälkeen Sabres palasi edelle kolmannessa erässä, kun Thompson teki ottelun toisen maalinsa ylivoiman aikana. Sekään ei silti riittänyt, vaan Toronto tuli tasoihin ja poistui lopulta kaukalosta voittajana John Tavaresin tehtyä voittomaalin jatkoajalla.

Ratkaiseva osuma oli Tavaresin NHL-uran 499:s. Konkari karkasi läpiajoon Matthew Kniesin oivallisesta syötöstä ja laukoi kiekon Luukkosen kilpipuolen yläkulmaan.

– Pelasimme kolmannessa erässä niin hyvin kuin voisi odottaa. Tilanne, josta päästimme maalin, oli erän ainoa, Ruff harmitteli.

– Kolme pistettä neljästä on hyvä saavutus. Otimme ison askeleen siinä, miten pelasimme. Olimme tien päällä ja varmistimme, että saamme pisteitä, ja ne ovat tärkeitä.

Sabres on voittanut alkukauden yhdeksästä ottelustaan neljä. Lauantaihin tultaessa se oli kahden voiton putkessa kaadettuaan viimeisimpänä juuri Toronton perjantaina kotikentällään lukemin 5-3. Nyt Maple Leafs kuitenkin onnistui raapimaan revanssin jatkoajalla.

Torontolle voitto tuli ehkä jopa suurempaan tarpeeseen, sillä se oli ajautumassa tappioiden kierteeseen. Perjantaina kärsitty tappio oli jo kolmas peräkkäinen ja viides seitsemän ottelun jaksolla. Tavaresin käynnistämät voitonjuhlat kuitenkin toivat helpotuksen ennen parin päivän lepoa.

– Olimme tässä ottelussa parempia vastustajan ylivoimahyökkäysten puolustamisessa ja pysyimme koko illan ajan tilanteen tasalla. Paikkoja ei ollut paljon. Tällaisia vastustajia vastaan pitää varmistaa, ettei anneta mitään ilmaiseksi, ja siinä onnistuimme. Jätkät pelasivat kovaa ja fyysisesti, Maple Leafsin päävalmentaja Craig Berube kiitteli.

Aiheeseen liittyvä sisältö