NHL:n ulkoilmaottelut saivat jatkoa sunnuntaina, kun Tampa Bay Lightning ja Boston Bruins iskivät yhteen amerikkalaisen jalkapallon NFL:ssä pelaavan Tampa Bay Buccaneersin kotipyhätössä Raymond James Stadionilla Stadium Series -ottelussa. Loppuunmyytyä ottelua seurasi 64 617 katsojaa.

Kyseessä oli kauden toinen Floridan osavaltiossa pelattu ulkoilmaottelu, sillä vuodenvaihteessa Florida Panthers ja New York Rangers iskivät yhteen Miamissa Winter Classic -ottelussa. Lightningilla oli lopulta isännän otteet, vaikka voitto ei tullut helpolla. Tampa Bay nousi ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan neljän maalin takamatkalta voittoon ja kaatoi Bruinsin voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 6-5.

Ottelun ympärille rakentui normaalista NHL-ottelusta poikkeavia elementtejä, kuten ulkoilmaotteluissa yleensäkin. Esimerkiksi Tampa Bayn pelaajat marssivat pelipaikalle Buccaneersin klassisissa peliasuissa, ja päävalmentaja Jon Cooper oli sonnustautunut tyylikkääseen hattuun sekä pukuun.

Bostonin pelaajat saapuivat puolestaan pelipaikalle Yhdysvaltojen vapaussodan teemaisiin sotilaspukuihin sonnustautuneena. Viihde-elementtien oheen lisättiin vielä se, että Lightningin kapteeni Victor Hedman palasi ottelussa sairastuvalta kokoonpanon lähes kahden kuukauden tauon jälkeen.

Ottelu sai myös poikkeuksellisen alun, sillä jo 11 sekunnin pelin jälkeen Lightningin hyökkääjä Brandon Hagel iski ottelun avausmaalin. Lightning voitti ensimmäisen aloituksen, ja peliväline kiersi nopeasti salamapaitojen puolustajien kautta takaisin keskialueelle Nikita Kutsheroville.

Kutsherov syötti kiekon siniviivan tuntumassa Hagelille, joka pääsi laukomaan pelivälineen estelyistä huolimatta ohi Bruinsin maalivahdin Jeremy Swaymanin. Hagelin osuma oli nopein NHL:n ulkoilmaotteluissa tehty maali. Samalla hän nousi jakamaan Dino Ciccarellin (15. helmikuuta 1997) ja Ruslan Fedotenkon (4. helmikuuta 2006) kanssa Lightningin seurahistorian nopeinta maalia ottelun alusta lukien.

– Se oli tietysti hienoa, mutta ehkä joukkue innostui siitä vähän liikaakin, Hagel sanoi.

Lightningin nopea maali ei kuitenkaan enteillyt täydellistä myrskyä, vaan ensimmäinen oli tasainen, ja sen edetessä ottelu kääntyi hiljalleen Bostonin eduksi.

Bruins nousi ottelussa tasoihin ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, kun Lightningista Seattle Krakenin kautta täksi kaudeksi Bostoniin siirtynyt hyökkääjä Michael Eyssimont petasi laukaisupaikan hyökkäysalueen keskustaan tulokashyökkääjä Alex Steevesille, joka tälläsi kiekon nuottaan.

TBL-BOS: Lightning rokottaa jäähyistä 6 minuutissa 3 ylivoimamaalilla

Vielä ennen erätaukoa Bruins siirtyi ottelussa kahden maalin johtoon. Vieraiden ottelun toinen maali merkittiin hyökkääjä Morgan Geekielle, jonka varusteiden kautta puolustaja Charlie McAvoyn maalille toimittama kiekko kimpoili ohi Lightningin veräjänvartija Andrei Vasilevskin. Seuraava maali oli hyvin samankaltainen. McAvoy toimitti kiekon maalille, ja hyökkääjä Victor Arvidsson ohjasi sen verkkoon.

Ottelun puoliväliin mennessä Bruinsin johtolukemat olivat jo 5-1. Erän ensimmäisellä kymmenminuuttisella vieraista maalinteossa onnistuivat Matthew Poitras ja Geekie. Tässä vaiheessa Lightningin nouseminen voittoon vaikutti epätodennäköiseltä, sillä ero oli venähtänyt jo neljään maaliin.

Hyökkääjä Oliver Bjorkstrand sytytti kuitenkin ylivoimamaalillaan vielä toivonkipinän Lightningin leirissä. Hieman lisää löylyä ulkoilmaotteluun saatiin pian Bjorkstrandin maalin jälkeen, kun maalivahdit Swayman ja Vasilevski ottivat keskialueella rehdit maalivahtitanssit.

Toisen erän lopulla Bruins sortui jäähyihin ja päästi Lightningin niiden kautta peliin mukaan. Bostonilaiset ottivat vajaan viiden minuutin sisään neljä jäähyä. Lightning hyödynsi tilaisuutensa tehden kaksi maalia. Niistä ensimmäisen tulitti puolustaja Darren Darrysh, ja toisen viimeisteli maalin edustalta hyökkääjä Nick Paul.

Huippukautta pelaava Raddysh teki maalin neljännessä peräkkäisessä ottelussa. Maaliputki on puolustajalta pisin Lightningin seurahistoriassa.

TBL-BOS: Guentzel ja Vasilevski voimahahmot voittolaukauskilpailussa

Kolmannessa erässä Lightning täydensi kirinsä, kun Kutsherov laukoi ottelun tasoihin. Tähtihyökkääjän maalin myötä ottelu eteni jatkoajalle, jossa kotijoukkueella oli useita paikkoja paketoida ottelu. Jatkoajan viimeisellä minuutilla Kutsherov pääsi muun muassa läpiajoon. Hieman aiemmin Tampa Bayn ylivoiman aikana kiekko oli käynyt ylärimassa.

Lightning pääsi pelaamaan jatkoajan viimeset 20 sekuntia ylivoimalla, kun Bruinsin puolustaja Hampus Lindholm komennettiin jäähyaitioon, mutta näiden sekuntien aikana voittomaalia ei syntynyt.

Ottelu ratkaistiin lopulta pitkän kaavan mukaan voittolaukauskilpailussa, jossa Lightningin hyökkääjä Jake Guentzel onnistui ainoana laukojana suoralla vedollaan ja ratkaisi ottelun. Bostonin viimeinen laukoja oli tshekkitähti David Pastrnak, joka onnistui ohittamaan Vaslevskin, mutta kiekko kimposi pystyputkesta ulos.

– Tämä oli mahtavaa, Kutsherov tiivisti tunnelmiaan Stadium Series -viikonlopusta ytimekkäästi.

– Ei tätä olisi voinut paremmin käsikirjoittaa. Emme tietenkään halunneet jäädä 1-5-tappioasemaan, mutta meillä oli luonnetta sekä taistelutahtoa ja kaivoimme itsemme hiljalleen ylös. Oli hienoa, että kaikki olivat siinä mukana, emmekä missään vaiheessa luovuttaneet, Lightningin puolustaja Ryan McDonough sanoi.

Bruinsin Joonas Korpisalo toimi varamaalivahtina. Puolustaja Henri Jokiharju ei ollut Bostonin pelaavassa kokoonpanossa.

Aiheeseen liittyvä sisältö