Tampa Bay Lightningin pitkäaikaisemmat pelaajat ja toimihenkilöt ovat nähneet NHL:ssä jo melkein kaiken.

Sunnuntai tarjosi silti jotain, mistä rutinoituneimmatkin konkarit olivat tohkeissaan. Tampassa pelattu Stadium Series -ulkoilmaottelu Boston Bruinsia vastaan jää seurahistoriaan enemmän kuin yhdellä tavalla.

– Tällaisia pelejä ei vain tule kohdalle kauhean usein. Kuinka usein voi katsoa pöytäkirjaa ja nähdä, että molemmat ovat vuorollaan tehneet viisi maalia peräkkäin? Tässä ottelussa oli aivan kaikkea. Tunnelma oli ilmiömäinen, Tampa Bayn päävalmentaja Jon Cooper tunnelmoi.

Lisää aiheesta: Lightning iski salamana ja nousi voittoon Stadium Series -ottelussa

Ensinnäkin Lightning kaivoi ottelusta voiton, joka näytti yhdessä vaiheessa jo liki mahdottomalta. Kaksi pistettä merkittiin Atlantic-divisioonaa jo valmiiksi johtaneen joukkueen tilille ylitöiden kautta tuloksella 6-5.

Se kertoo kuitenkin vain osan tarinasta. Kun ensimmäinen erä päättyi, Boston paineli tauolle kahden maalin johdossa. Kun toinen erä tuli puoliväliinsä, Bruins johti ottelua 5-1.

Sen jälkeen kaikki muuttui.

– Tämä oli todella erityinen juttu. Emme todellakaan halunneet aloittaa ottelua tuollaisella tavalla. Toisessa erässä muutimme kuitenkin koko ilmeemme. Palasimme siihen, missä olemme parhaita. Pelasimme yksinkertaista ja kovaa jääkiekkoa, ja sitä kautta löysimme tien voittoon, Lightningin hyökkääjä Yanni Gourde kertasi.

Stadion oli loppuunmyyty. Sinne oli rakennettu kaukalo ja tehty jää varta vasten, huomioiden Floridan eteläisen sijainnin aiheuttamat haasteet. Senkin puolesta kaikki meni täydellisesti, sillä aloituskiekon putoamisen aikaan lämpötila oli 5,4 astetta – kylmin lämpötila Tampassa helmikuun 1. päivänä sitten vuoden 1900, ja kylmempi kuin esimerkiksi talvikaupunki Bostonissa pelatussa vuoden 2023 Winter Classic -ottelussa.

Brandon Hagelin maali oli vienyt Lightningin johtoon alussa – heti alussa. Pelattuna oli vain 11 sekuntia, kun Hagel huudatti hullaantunutta 64 617 katsojan vahvuista yleisöä Raymond James Stadiumilla, joka toimii tavallisesti amerikkalaisen jalkapallon areenana NFL-seura Tampa Bay Buccaneersin kotiotteluissa. Jo tässä tehtiin ennätys, sillä maali oli NHL:n ulkoilmaotteluiden historian nopein. Aiempi ennätys, 21 sekunnissa tehty maali, oli vuoden 2008 Winter Classic -pelistä.

TBL-BOS: Hagel vie Lightningin johtoon Stadium Seriesissä

Seuraavat viisi maalia iski Bruins, joka tuli otteluun yhtä lailla kovavireisenä. Vastakkain oli kaksi kuntopuntarin kärkijoukkuetta, jotka jakoivat hallinnan sunnuntain ottelussa melkein tasan puoliksi.

Lightningin maalivahti Andrei Vasilevski oli ennen ottelua luvannut käyttää erityislaatuisen tapahtuman ihmisten inspiroimiseen. Hänen oma intonsa paistoikin läpi, kun Lightning ryhtyi kiriinsä. Bruins-virkaveli Jeremy Swaymanin kanssa nahistellut maalivahti hymyili leveästi, kuten joukkuekaverinsakin.

Se oli vasta alkua kotijoukkueen huimalle kirille.

– Kaikki oli aivan huippuluokkaa. Yleisö oli uskomaton. Pelikin oli katsojien näkökulmasta varmasti hauska. Tämä oli todella viihdyttävä ottelu. Tappioasema 1-5, sitten "Vasin" rähinä, joka sytytti kaikki pelaamaan oikealla tavalla ja hoitamaan tämän homman kotiin, pääosaan tuttuun tyyliinsä noussut Nikita Kutsherov sanoi.

Tampa Bay ehti tehdä kolme kaventavaa maalia toisen erän jälkipuoliskolla, kaikki ylivoimalla. Kutsherov iski tasoituksen kolmannessa erässä ja kirjautti ottelun neljännen tehopisteensä (1+3). Voittolaukauskilpailussa hän epäonnistui omassa yrityksessään, mutta Jake Guentzel sinetöi isäntien juhlat – ikään kuin edellisten muutaman tunnin jääkiekkojuhlassa humua ei olisi vielä ollut riittävästi.

– En usko, että paljon tätä parempaa ulkoilmaottelua voisi olla koko NHL:n historiassa. Tässä oli vähän kaikkea. Muutaman maalin tappioasema, nousu sieltä voittoon, koko tällaisen ulkoilmaottelun järjestämisen merkitys Tampa Baylle. Tämä oli päivä, jonka muistaa koko loppuelämän, Guentzel sanoi.

TBL-BOS: Kutsherov laukoo suoraan McDonaghin syötöstä tasoituksen

Nousu neljän maalin takaa voittoon oli Lightningin seurahistorian hurjin. Se oli yksi merkki voittavan joukkueen sielunmaisemasta, josta Lightning kelpaisi tällä hetkellä tutkittavaksi mihin tahansa laboratorioon. Joukkue on voittanut joulukuun 20. päivästä alkaen 19 ottelustaan miltei uskomattomat 17.

Voittavasta jääkiekosta kahden Stanley Cup -mestaruuden seuralla on kuitenkin aiempaakin kokemusta. Sunnuntain kaltainen näytelmä sen sijaan oli ensimmäinen laatuaan, eikä se unohdu ihan heti.

Aiheeseen liittyvä sisältö