SEA Kaapo Kakko

Joulukuussa New York Rangersista Seattle Krakeniin kaupattu Kaapo Kakko on tällä hetkellä tyytyväinen mies. Rangersissa viisi ja puoli kautta pienessä roolissa pelannut suomalainen on saanut uudessa seurassaan ison roolin ja löytänyt kateissa olleen peli-ilonsa takaisin.

Se on helppo huomata tehoistakin, sillä Kakko on latonut Krakenissa 21 otteluun viisi maalia ja 16 tehopistettä. Alkukaudella Rangersissa alle tuli 30 ottelua tehoin 4+10=14. Viime kauden pistemäärä on rikkoutunut jo ajat sitten, sillä viime kaudella 61 ottelussa syntyi 19 pinnaa (13+6).

Kakko kertoi maanantaina lehdistötilaisuudessa, että hän on toden totta uusi mies.

- Sieltä on löytynyt ihan toinen mies. Nykissä oli kiva pelata, se oli tuttu ja turvallinen paikka, mutta minusta tuli siellä sellainen kolmosketjun mies. Suhteellisen pieni vastuu kadotti ilon pelaamisesta. Täällä taas olen saanut vastuuta, ja ketjuni peli on kulkenut hyvin. Nyt pitäisi vaan voittaa enemmän otteluita, Kakko kiteytti.

SEA-CGY: Kakko tuo Krakenin kahden maalin päähän toisessa erässä

Kakko myöntää, että Rangersin heikko syyskausi vaikutti myös hänen peliinsä.

- Senkin takia oli vaikeata, kun joukkue pelasi huonosti. Oma pelini alkoi laahata joukkueen mukana. Siinä alkoi aistia, että jotain tulee tapahtumaan, kun kapteenikin (Jacob Trouba) lähti.

Rangers kauppasi Trouban Anaheim Ducksiin joulukuun alussa, mikä oli shokki koko joukkueelle.

- Se herätti ihmetystä, kun häntä ei näkynyt aamulla hallilla. Monikaan ei vielä silloin tiennyt, mitä oli tapahtunut. Hän oli kuitenkin iso osa joukkuetta. Osasin odottaa, että minunkin kohdalla saattaa tapahtua jotain, Kakko muistelee joulukuun tapahtumia New Yorkissa.

Jälkikäteen on helppo todeta, että siirto Krakeniin oli onnenpotku. Seattlessa Kakkoa suosii suuremman roolin lisäksi pelitapa, jossa pelaajilla on enemmän vapauksia kuin Rangersin pelitavassa. Pelaajat uskaltavat yrittää ja epäonnistua, mikä sopii taitoniekoille.

- Täällä pyydetään pelaamaan omilla vahvuuksilla, eikä kiekon menettämistä tarvitse miettiä liikaa. Viime vuosina olen tyytynyt pelaamaan simppeliä lätkää ja yrittänyt vältellä mokia. Siksi pelini on näyttänyt siltä, etten ole saanut kauheasti mitään aikaan.

BUF-SEA: Kakko iskee kahdesti Sabresia vastaan

Rooli kuin rooli kelpaa Leijonissa

NHL:ssä jäädään kohta maajoukkuetauolle, kun odotettu 4 Nations Face-Off -turnaus pyörähtää käyntiin Montrealissa. Kakon valinta Leijoniin ei ollut päivänselvä juttu, mutta Antti Pennasen johtama valmennus valitsi vielä tuolloin Rangersissa pelanneen laiturin ryhmään mukaan.

Kakko sanoo, ettei ole vielä ehtinyt miettiä turnausta liikaa, mutta odotukset ovat silti jo korkealla.

- En ole ehtinyt miettiä sitä, koska meillä on paljon pelejä NHL:ssä. Olen TV:stä katsonut, kun parhaat pelaajat kohtaavat maajoukkueessa, mutta en ole itse päässyt pelaamaan vastaavanlaisessa turnauksessa, joten odotukset ovat korkealla, hehkutti Kakko, joka on pelannut miesten tasolla kahdet MM-kisat.

Suomen joukkueen yllä on ollut synkkiä pilviä, sillä Dallas Starsin Miro Heiskanen ja Toronto Maple Leafsin Jani Hakanpää joutuivat jäämään turnauksesta sivuun loukkaantumisten takia. Heidän tilalleen nimettiin Buffalo Sabresin Henri Jokiharju ja Rangersin Urho Vaakanainen, joka siirtyi Trouba-kaupassa Anaheimista Manhattanille. Etenkin ykköspakki Heiskasen menettäminen oli valtava kolaus, mutta Kakolta ei usko lopu Leijonien puolustuksen suhteen.

- Loukkaantumiset ovat ikäviä, mutta kyllä meiltä pakkeja löytyy. Ehdin pelata “Ukin” kanssa hetken Nykissä, ja olen seurannut hänen pelejään siellä. Hän on esiintynyt aika hyvin, joten tilalle on tullut hyviä pakkeja. Meillä on kova joukkue kasassa.

Leijonissa Kakko saattaa joutua palaamaan pieneen rooliin, mutta se ei TPS-kasvattia harmittaisi.

- Ketjuista ei ole vielä puhuttu, mutta uskon pelaavani alemmissa kentissä. Kärkikenttiin on tyrkyllä pelaajia, jotka ovat omissa seuroissaan kovia tuloksentekijöitä. Oli roolini mikä tahansa, olen valmiina tekemään kaikkeni sen eteen, että täytän tonttini, Kakko linjasi lopuksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö