Gibson-2

Anaheim Ducksin maalivahti John Gibsonin loistoilta ei riittänyt voittoon NHL:n Läntisen konferenssin finaalisarjan kolmannessa ottelussa tiistaina. Kantrikaupungin fanaattinen kotiyleisö puhalsi kenttätapahtumia hallinneen Nashville Predatorsin 2-1 voittoon.

Lähes 44 minuuttia maalinsa puhtaana pitänyt Gibson pysäytti 38 laukausta, kun taas kaukalon toisessa päässä kollega Pekka Rinne selvisi urakastaan 19 torjunnalla. Nashville tuli päätöserässä rinnalle ja ohi Filip Forsbergin sekä Roman Josin osumilla.
- Minun pitää tehdä työni, tuli niitä laukauksia sitten 10 tai 40 tai 50. Sen takia olen siellä. Meillä oli johtoasema vielä kolmannessa erässä. Tämä on ilman muuta rankka tappio, mutta ottelusarja on pitkä, Gibson kertoi median haastattelussa ottelun jälkeen.
Ducks-leirissä kiiteltiin jonossa Gibsonin suoritusta. Anaheim olisi vain voinut tehdä enemmän veräjänvartijansa puolesta.

  • Eipä maalivahdilta voi pyytää enempää. Me emme vain tehneet kovin hyvää työtä hänen edessään. Emme pitäneet huolta kiekoista ja lähelle päässeistä vastustajista. Predators teki kovemmin töitä maalin edessä kuin me, Anaheimin päävalmentaja Randy Carlyle manaili lehdistötilaisuudessa.
    Nuo lähelle päässeet vastustajat olivat yksi illan puheenaiheista. Nashville sai kiekon yhteensä neljä kertaa Gibsonin taakse. Kaksi keskimmäistä "osumaa" hylättiin Predators-pelaajien estettyä Gibsonia.
    - Olihan siinä aika monta tapahtumaa alueellani. Minä vain pelaan paikkaani. Eipä siinä voi juuri muuta tehdä kuin luottaa, että erotuomarit tekevät oikeita ratkaisuja. Jos se on jäähyn arvoinen, niin he viheltävät sen. Jos ei, niin me tulemme tietenkin tekemään samaa, Gibson kertaili tapahtumarikasta iltapuhdettaan.
    Carlyle ei alkanut luomaan kostomielialaa, mutta ei myöskään uskonut sattumiin.
    - Predatorsilta hylättiin kaksi maalia. Tuo oli selvästikin heidän taktiikkansa: ajaa maalille kiekon kanssa ja jatkaa siitä kropalla. Sen huomasi jo aikaisemmin ottelussa, kun he työnsivät meitä maalivahtiamme päin, Carlyle syytti.
    Anaheimin kapteeni Ryan Getzlaf oli päävalmentajan kanssa saamaa meiltä siitä, että Ducks jätti maalivahtinsa liiaksi oman onnensa nojaan.
    - Gibson oli uskomaton. Näin hänet selällään 5-6 kertaa. Hän teki ne torjunnat, jotka hänen pitikin, ja muutaman, joita hänen ei pitänyt. Vastustajat pelasivat kovaa maalimme edessä ja törmäilivät häneen koko illan ajan. Me emme tehneet tarpeeksi hyvää työtä päästäksemme siihen väliin, Ducks-kippari myönsi.
    Josin voittomaali syntyi ylivoimalla vajaat kolme minuuttia ennen loppua. Anaheim oli onnistunut tappamaan Nashvillen ensimmäiset 11 ylivoimaa Läntisen konferenssin finaaleissa. Tusina ei tullut täyteen, ja se koitui Ducksin kohtaloksi.
    Nashvillen puolustaja Mattias Ekholmin laukaus pomppasi Predators-laituri Viktor Arvidssonin kautta Josille, joka pääsi sivaltamaan kiekon verkkoon.
    - Tuo on playoff-kiekkoa. Kovin monet maalit eivät ole kauniita. Kiekko pomppasi heidän jätkälleen. Noita pomppuja tuntuu sattuneen meille koko pudotuspelien ajan, Gibson tokaisi.
    Voittomaalin syntyhetkellä syntejään mietti Anaheimin nelosketjun hyökkääjä Chris Wagner, joka oli syyllistynyt hyökkäyspäässä korkeaan mailaan. Myös Ducks-laituri Corey Perry otti kamppailun tuoksinassa jäähyn hyökkäyspäässä.
  • Otimme kaksi jäähyä hyökkäysalueella kolmannessa erässä. Sitä ei voi tehdä, ei pudotuspeleissä, Carlyle jyrisi.
    Anaheim teki ainoan maalinsa toisen erän jälkipuoliskolla ylivoimalla. Perry vei Ducksin 1-0 johtoon yllätettyään Rinteen nollakulmasta.
    Osuma oli 32-vuotispäiviään viettäneelle Perrylle NHL-uran 35. pudotuspeleissä. Hän nousi Teemu Selänteen rinnalle Anaheimin kaikkien aikojen playoff-maalipörssin kakkoseksi. Kärkipaikkaa pitää hallussaan Ryan Getzlaf (37).
    Anaheim tietää tarkkaan, mikä tiistaina meni vikaan oman maalin edessä pelaamisen ohella.
    - Emme tulleet keskialueelle tarpeeksi vauhdikkaasti. Se on yleensä yksi tunnusmerkkejämme, Carlyle totesi.
    - Emme suorittaneet kiekon kanssa kunnolla tänään, mikä aiheutti enemmän päänsärkyä kuin tarvitsimme, Getzlaf säesti.
    - Meidän pitää liikuttaa kiekkoa paremmin, puolustajiemme pitää luistella kiekon kanssa paremmin ja meidän pitää ylittää keskialue paremmin. Emme onnistuneet pitämään kiekkoa tarpeeksi hyökkäysalueella, emmekä voittaneet tarpeeksi kaksinkamppailuja ja taisteluja kiekosta heidän päädyssään pitääksemme tilanteita käynnissä, Ducks-hyökkääjä Andrew Cogliano luetteli.
    Ottelussa nähtiin nykyään niin harvinainen playoff-tappelu, joka kääntyi Anaheimin eduksi. Ducksin Jared Boll otti mittaa Predatorsin Cody McLeodista, joka sai kaupan päälle kakkosen ja kympin kahnauksen aloittamisesta. Anaheim teki maalinsa juuri tuon ylivoiman aikana.
    Ilta oli Predatorsille historiallinen. Nashville ei ollut koskaan aikaisemmin isännöinyt NHL:n konferenssifinaalien ottelua. Sen huomasi kotijoukkueen tahtotasosta, varsinkin lopussa.
    - Ei heillä ollut kovin paljon laadukkaita maalipaikkoja, mutta he pelasivat kolmannessa erässä paremmin kuin me. He halusivat voittaa. Se ratkaisi, Cogliano myönsi.
    Nashville johtaa Läntisen konferenssin finaalisarjaa voitoin 2-1. Predators on hoitanut menestyksekkäästi kaikki playoff-kevään kuusi kotiotteluaan. Anaheimin täytyisi pitää huolta siitä, että tuo tilasto ei ole torstain pelin jälkeen 7-0.
    - Emme pelanneet lähellekään niin hyvin kuin pystymme. Olimme suurimmaksi osaksi vastaanottavana osapuolena, mutta meillä oli silti mahdollisuus voittoon. Tässä on rohkaisevinta se, että pystymme pelaamaan paremmin kuin tänään. Tiedämme sen, Carlyle katsoi tulevaan.