Mistä Avalanchen mahtava meno sitten johtuu? Henkinen vahvuus on tietenkin avainasia, mutta pelillisesti joukkueella on toiminut etenkin kaksi asiaa: viisikkopuolustus ja alivoima. Coloradon päätyyn on tehty voittoputken aikana vain yhdeksän osumaa, mikä on huikea suoritus. Oman pään peli on ollut aktiivista, yhtenäistä ja varmaa.
Erikoistilanteet ovat aina tärkeässä roolissa, ja siksi Colorado on pystynyt menestymään hyvän alivoimapelinsä turvin. Tällä hetkellä NHL:stä ei löydy parempaa alivoimajoukkuetta kuin Avalanche, joka on päästänyt viimeksi maalin alivoimalla 13. helmikuuta. Sen jälkeen denveriläiset ovat pelanneet yhdeksän ottelua putkeen päästämättä ainuttakaan maalia alivoimalla, ja tänä aikana joukkue on tappanut 22 jäähyä. Tämä onkin syy siihen, miksi Avalanche on pystynyt kääntämään tiukat pelit voitoiksi.
Aktiivista alivoimaa
Viimeksi Coloradon alivoiman vahvuuden koki Red Wings, joka pääsi yrittämään ylivoimalla neljästi. Matt Nieto, J.T. Compher, Erik Johnson ja kumppanit tekivät jälleen uskomattoman laadukasta työtä ja pitivät Detroitin ylivoimataiturit visusti aisoissa.
Avalanchen alivoiman hyvyys syntyy aktiivisuudesta, oikea-aikaisuudesta ja uhrautuvaisuudesta. Toinen hyökkääjistä paineistaa koko ajan vastustajan kiekollista pelaajaa, minkä takia kiekossa oleva pelaaja ei voi rauhassa rakentaa ylivoimakuviota.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Vastustaja pelaa tällöin kiekon useimmiten viivaan, mutta Coloradon nelikko on taas askeleen edellä, sillä alivoiman toinen hyökkääjä antaa välittömän paineen viivamieheen. Samanaikaisesti hän peittää syöttölinjan keskeltä, eli kiekossa oleva puolustaja ei voi antaa pakki-pakki-syöttöä. Tämän takia vastustajan ylivoimaviisikko panikoi, tekee hätäisiä ratkaisuja ja ajaa itsensä umpikujaan.
Toimivan alivoiman kruunaa jämäkkä oman maalin puolustaminen. Pakit pelaavat vastustajan mailat sivuun ja ovat ensimmäisenä irtokiekoissa. Puolustajat estävät myös syöttölinjoja ja blokkaavat laukauksia kovalla prosentilla. Oman maalin edustan siivoamisesta täytyy antaa kiitosta etenkin Johnsonille, Ryan Gravesille ja Ian Colelle. Hyökkääjistä arvokkainta duunia alivoimalla tekevät puolestaan Nieto, Compher ja Pierre-Edouard Bellemare.
Edes loukkaantumiset eivät pysäytä lumivyöryä
Kukaan ei uskaltanut odottaa, että Avalanche pystyisi venymään tässä vaiheessa näin kovaan lentoon, sillä se on kärsinyt suurista kokoonpanohuolista. Sairastuvalla ovat tällä hetkellä muun muassa kärkipään hyökkääjät Mikko Rantanen, Andre Burakovsky ja Nazem Kadri, ykkösmaalivahti Philipp Grubauer ja kärkipuolustaja Cale Makar, joka oli ensimmäistä kertaa sivussa maanantaina. Heidän lisäksi sairastuvalla on myös hyökkääjä Matt Calvert.
Tällaisten poissaolojen luulisi vaikuttavan jokaiseen joukkueeseen - ja niin se on vaikuttanut Avalancheenkin - mutta tuloksia se ei ole heikentänyt. Hyökkäyspäästä on puuttunut tulivoimaa, mutta vahva puolustuspeli ja erinomainen alivoima ovat tuoneet voittoja.
Menestyksen salaisuus on tietenkin myös se, että loukkaantuneiden pelaajien tilalle on löytynyt uusia vastuunkantajia. Grubauerin taakan on kantanut upeasti Pavel Francouz, josta on tullut sarjan tämän hetken kuumin maalivahti. Maanantaina Avalanchen maalilla pelasi Toronto Maple Leafsista hankittu Michael Hutchinson, joka myös onnistui tuurauksessaan.
Hyökkäyksessä roolia on ottanut Ottawa Senatorsista hankittu Vladislav Namestnikov, joka teki Red Wingsiä vastaan pelatussa ottelussa joukkueensa avausmaalin. Voittomaalista vastasi puolestaan farmista nostettu Logan O'Connor, jolle osuma oli NHL-uran toinen.