Odotukset Calder-finalistien toiselle kaudelle

Viime kauden tulokkaaksi valittu Auston Matthews (Toronto Maple Leafs) sekä muut Calder Trophy -finalistit Patrik Laine (Winnipeg Jets) ja Zach Werenski (Columbus Blue Jackets) pelasivat erinomaiset debyyttikaudet NHL:ssä. Mutta miten paljon parempia otteita kolmikolta voidaan odottaa alkavalla kaudella?

Historia on osoittanut, että huippupelaajilta ei kannatta odottaa kovinkaan suurta tasonnousua toisella kaudella tulokaskauteen verrattuna. Tilastojen mukaan näyttäisi siltä, että edellä mainitusta kolmikosta Matthews on ainoa, joka pystyisi nostamaan pistesaldoaan viime kauden lukemista.
Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että pelaaja ottaa merkittävimmät kehitysaskeleensa 19-20-vuotiaana eli juuri siinä iässä, missä Laine (19) ja Werenski (20) ja Matthews (täyttää 20 vuotta 17. syyskuuta) nyt ovat. Kun otantaan otetaan peräkkäisillä kausilla vähintään 50 ottelua pelanneet nuoret NHL-pelaajat kauden 1967-68 alusta lähtien, 19-vuotias hyökkääjä nosti tehojaan keskimäärin 22,4 prosenttia (0,61 pisteestä 0,74 pisteeseen per ottelu), 20-vuotias hyökkääjä 17,0 prosenttia (0,62:sta 0,72:een) ja 20-vuotias puolustaja 16,5 prosenttia (0,37:stä 0,43:een).
Nousu vaikuttaa jyrkältä, mutta kyseessä on keskiverron NHL-pelaajan luonnollinen kehitys tuossa iässä, kun peliaikaa tulee enemmän ja taidot kehittyvät jatkuvasti.
Laine, Matthews ja Werenski eivät kuitenkaan ole keskivertopelaajia vaan tehokkaita hyökkääjiä, jotka saavat jo nyt runsaasti peliaikaa. Laitahyökkääjä Laineen ottelukohtainen pistekeskiarvo oli viime kaudella 0,88. Keskushyökkääjä Matthewsilla vastaava lukema oli 0,84 ja puolustaja Werenskillä 0,60. Noissa numeroissa ei ole enää kauhean paljon kasvunvaraa.
Kun aiemmin mainitut ottelukohtaiset pistekeskiarvot rajataan keskivertopelaajista huippupelaajiin, tehojen nousu ei olekaan enää yhtä silmiinpistävää. Laineen kategoriassa nousu on 4,5 prosenttia eli 0,91 pisteeseen per ottelu. Matthewsin ryhmä nosti tasoaan 9,6 prosenttia eli 0,92 pisteeseen per ottelu. Werenskin kaltaisilla pelaajilla pistekeskiarvo puolestaan putosi 2,5 prosenttia eli 0,59 pisteeseen per ottelu
Lukemat pienenevät entisestään, jos otantaa rajataan vielä Calder-finalisteihin. Kun mukaan luetaan ne 27 hyökkääjää, jotka olivat Calder-finalisteja kausien 2005-06 ja 2015-16 välillä, ottelukohtainen pistekeskiarvo putosi toisella kaudella 2,2 prosenttia (0,80:stä 0,78:aan). Finalistien joukossa olleilla neljällä puolustajalla pistekeskiarvon pudotus oli toisella kaudella peräti 13,8 prosenttia (0,60:stä 0,52:een). Kaikista 31 Calder-finalistista 13 pystyi parantamaan pistevauhtiaan toisella kaudella, kun 18 pelaajan pistepotti oli pienempi.
Miksikö? Huonompi tuuri on yksi todennäköinen syy.
Jos pelaaja yltää Calder-finalistien joukkoon, hänen on täytynyt pelata vahva kausi. Ja siihen tarvitaan usein myös muutamia onnenkantamoisia. Jos kiekko ei pompikaan pelaajalle yhtä hyvin toisella kaudella, se näkyy pistesarakkeessa. Joillakin miinusta tulee huonon tuurin takia enemmän mitä luonnollisen kehityksen mukanaan tuomat plussat pystyvät kompensoimaan. Sen sijaan että pistekeskiarvo nousisi 20 prosenttia niin kuin keskivertopelaajalla, huippupelaajien pistekäyrä saattaakin kääntyä toisella kaudella laskusuuntaan.

Laukausprosenttien perusteella Laine on suurimmassa vaarassa jäädä jälkeen tulokaskautensa pistevauhdista. Hän pelasi viime kaudella 73 ottelua, sai peliaikaa keskimäärin 17.54 per ottelu ja upotti laukauksensa maaliin 17,6 prosentin tehokkuudella. Laineen laukausprosentti oli paras niistä pelaajista, jotka ampuivat maalia kohti vähintään 200 kertaa, ja 11:nneksi paras niistä, jotka laukoivat vähintään 50 kutia. Jets teki maalin 12,6 prosentilla laukauksistaan tasaviisikoin pelattaessa, kun Laine oli jäällä. Vähintään 20 ottelua viime kaudella pelanneiden pelaajien joukossa Laineen lukema oli toiseksi paras heti New York Islandersin Stephen Giontan jälkeen (13,2 prosenttia, 26 ottelua ja keskimääräinen peliaika 11.12).
Mikäli Laine ja Jets eivät saa pidettyä yllä näitä epätavallisen korkeita lukemia, saattaa suomalaishyökkääjän tuleva kausi olla edellistä tehottomampi pisteiden valossa.
Viimeinen menetelmä on etsiä menneiltä kausilta vastaavia tehoja tehneitä samanikäisiä pelaajia (huolimatta siitä, olivatko he tulokkaita vai eivät) ja katsoa, miten heidän seuraavat kautensa ovat sujuneet. NHL:n maalimäärät ovat heitelleet aika paljon vuosien saatossa, joten pelaajien tehopisteet pitää mukauttaa nykytason mukaisiksi jakamalla pistesaldo kyseessä olevan kauden pistekeskiarvolla ja kertomalla se sitten kauden 2016-17 keskiarvolla.

Laineen tapauksessa historiasta ei löydy tarpeeksi vertailukelpoisia pelaajia, joiden perusteella voitaisiin rakentaa odotuksia suomalaisnuorukaisen tulevalle kaudelle. Lähimpänä Lainetta on Dale Hawerchuk, joka teki 18-vuotiaana 0,83 pistettä (mukautettu) per ottelu ja 19-vuotiaana 0,82 pistettä per ottelu. Ilja Kovaltshuk on Hawerchukin ohella ainoa NHL-pelaaja, jonka 18-vuotiaana tehtyjen pisteiden mukautettu ottelukohtainen keskiarvo olisi 10 prosentin sisällä Laineeseen verrattuna, joten vertailukohdat ovat vähissä.
Menetelmää voidaan kuitenkin soveltaa hyvin Matthewsiin. Historiasta löytyy 14 hyökkääjää, joiden mukautettu pistekeskiarvo 19-vuotiaana on 10 prosentin sisällä Matthewsin vastaavasta. Koko tuo ryhmä paransi pistekeskiarvoaan toiselle NHL-kaudelle 4,5 prosenttia eli 0,83 pisteestä 0,87 pisteeseen per ottelu. Aktiivipelaajista tuohon ryhmään kuuluvat Los Angeles Kingsin Marian Gaborik ja Anze Kopitar, Chicago Blackhawksin Patrick Kane ja Jonathan Toews sekä vielä vapaana agenttina oleva Jaromir Jagr. Lähimmäksi Matthewsia pääsee Kovaltshuk, joka teki 19-vuotiaana pisteitä keskimäärin 0,84 per ottelu ja 20-vuotiaana 1,13 pistettä per ottelu.

Werenskiin paras vertailukohta on Hall of Fame -puolustaja Ray Bourque, joka teki 19-vuotiaana keskimäärin 0,61 pistettä ja 20-vuotiaana 0,57 pistettä per ottelu. Kun mukaan otetaan seitsemän lähimpänä Werenskiä ollutta puolustajaa, ryhmän keskiarvo putosi 0,59:stä 0,54:ään. Tuoreimpia tapauksia tuossa porukassa ovat Anaheim Ducksin Cam Fowler (0,53:sta 0, 36:een) sekä nykyisin Jetsissä kiekkoileva Tyler Myers (0,59:stä 0,46:een), joka voitti Calder Trophyn Buffalo Sabresissa kauden 2009-10 päätteeksi.
Pelaajan hyökkäystehoihin vaikuttavat monet eri tekijät, kuten loukkaantumiset, jääaika, peluutus, ketjukaverit, vastustajat, laukausprosentit - ja tuuri. Kaiken kaikkiaan Matthews, Laine ja Werenski saavat olla erittäin tyytyväisiä, jos pystyvät jatkamaan viime kauden tasolla.