MTL-TBL: Anderson punnertaa maalin jatkoerässä

Josh Anderson on ollut Montreal Canadiensin jatkoaikasankari tämän kauden pudotuspeleissä, ja hän kietoi sankarin viitan entistä tiukemmin harteilleen maanantaina pelatussa neljännessä Stanley Cup -finaalissa.

Anderson iski Canadiensin voittomaalin, kun jatkoerää oli pelattu 3.57 minuuttia. Canadiens kaatoi Tampa Bay Lightningin lukemin 3-2 ja kavensi finaalisarjan tilanteeksi 1-3. Lightning on toki edelleen vain voiton päässä mestaruudesta, mutta Canadiens otti tärkeän voiton ja pelaajien itseluottamus vahvistui entisestään.
- Se oli iso hetki. En ollut heti ihan varma, että menikö kiekko maaliin. Sitten kaverit vain alkoivat tulla minua kohti, Anderson naureskeli ottelun jälkeen.
Anderson kertoi, että joukkueen taisteluhenki syttyi kuin itsestään, sillä he eivät halunneet antaa sarjan päättyä omien faniensa edessä. Hänen mukaansa pukukopissa vain oli sellainen tunnelma, että he voittavat, ja sen jälkeen heillä on mahdollisuudet vaikka mihin.
- Nyt olemme siinä tilanteessa, hän myhäili.

MTL-TBL: Anderson osuu Suzukin syötöstä

Voitto lähti rakentumaan avausmaalista
Canadiens lähti maanantain otteluun selkä seinää vasten pelastamaan kautensa. Pelisuunnitelma oli selkeä: isketään ensimmäinen maali ja annetaan mennä. Anderson aloitti sen toteuttamisen, kun avauserää oli pelattu vajaat 16 minuuttia. Näin Canadiens oli johtoasemassa ensimmäistä kertaa koko finaalisarjan aikana.
- Ensimmäinen maali oli tosi tärkeä, Anderson totesi sen antaneen Canadiensille mahdollisuuden jatkaa sarjaa Tampassa.
Canadiens kävi finaalisarjan neljännessä ottelussa läpi tunteiden koko kirjon. Avausmaalin riemu, Lightningin 2-2 tasoitusmaali runsaat kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kapteeni Shea Weberin neljän minuutin komennus jäähypenkille korkeasta mailasta kolmannessa erässä, kun ottelukello näytti aikaa 18.59, ja Andersonin jatkoaikamaali.
- Alivoima on toiminut loistavasti koko pudotuspelikauden ajan. Uskoimme itseemme ja puhuimme kopissa positiivisista asioita ennen jatkoerää. Carey (Price) oli tänään muuri maalillaan, ja jokainen uskoi tähän porukkaan ja antoi kaikkensa joukkueen eteen, Anderson tiivisti Canadiensin selviytymistarinan.
Kotiyleisöltä kipinän saanut Canadiens uhkui itseluottamusta voiton jälkeen, ja Anderson totesi sarjan luonteen muuttuneen nyt selkeästi. Hän arveli, että Lightning ei maanantai-illan kokemuksen jälkeen halua enää tulla Montrealiin, mutta päätös ei ole floridalaisten käsissä.
- Mennään Tampaan, hoidetaan homma ja jatketaan siitä, hän kaavaili.

Ducharmen tekemät muutokset toimivat
Canadiensin päävalmentaja Dominique Ducharme sekoitti joukkueen kokoonpanon lähes täysin maanantain otteluun, sillä ketjuista vain Joel Armian, Eric Staalin ja Corey Perryn muodostama neloskenttä pysyi ennallaan. Ducharme sanoi hakeneensa muutoksilla nopeutta ja energiaa.
Aleksandr Romanov ja Brett Kulak korvasivat Erik Gustafssonin ja Jon Merrillin kolmantena pakkiparina. Jake Evans, Paul Byron ja Artturi Lehkonen palasivat yhteen, ja Tyler Toffoli otti Lehkosen paikan ykkösketjussa Phillip Danault'n ja Brendan Gallagherin rinnalla. Anderson puolestaan siirtyi Toffolin paikalle kakkosketjuun Nick Suzukin ja Cole Caufieldin seuraan. Jesperi Kotkaniemi seurasi ottelun katsomosta käsin.
- Muutokset vain osoittivat sen, kuinka paljon meillä on syvyyttä joukkueessamme, Anderson muistutti.
Ducharme totesi ottelun jälkeen, että joukkueen sitkeys ei yllättänyt häntä. Hän sanoi heidän kohdanneen paljon vastoinkäymisiä sekä haasteita kauden aikana ja selvinneen kaikista.
- Tämä oli jälleen yksi haaste meille. Emme olleet täydellisiä. Pystymme pelaamaan paljon paremmin kuin tässä ottelussa ja aiomme tehdä niin Tampassa. Mutta emme taatusti pääse siellä helpolla, hän ennakoi.

MTL-TBL: Lehkonen tekee maskin, Romanov osuu

Alivoima pohjusti kauden jatkumisen
Andersonin voittomaali oli Canadiensin kauden lopullinen pelastus, mutta joukkueen alivoimapelaaminen jo pohjusti kauden jatkumisen. Tilanne oli todella tukala jatkoerän alkaessa, sillä alivoiman sielu Weber istui jäähypenkillä. Jäähyä oli jäljellä kolme minuuttia, ja Canadiens päätti, että senhän kapteeni myös istuu.
- En tiedä, sanoiko Webby (Weber) joukkueelle jotain ennen jatkoerän alkua. Joukkueena puhuimme siitä, että edessä on kauden tärkein alivoima, joten hoidetaan se pois alta ja sen jälkeen otetaan voitto kotiin. Alivoima toimi aivan loistavasti, Ducharme kehui.
Ducharmen mielestä uhrautuva ja aggressiivinen alivoimapelaaminen liigan kenties vaarallisinta ylivoimajoukkuetta vastaan kertoi paljon Canadiensin luonteesta.
- Upea alivoimapelaaminen kertoi myös siitä, kuinka paljon välitämme kapteenistamme ja arvostamme häntä, valmentaja mainitsi.
Stanley Cup -pokaali pakattiin takaisin laatikkoon Montrealin Bell Centressä ja lennätettiin Tampaan, missä Canadiens ja Lightning kohtaavat seuraavan kerran keskiviikkona. Canadiens on sarjassa 1-3 tappiolla, mutta pelaajat ovat sitä mieltä, että vaikeudet on tehty voitettaviksi. Maanantain voiton jälkeen moni viittasi Toronto Maple Leafsia vastaan pelattuun pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjaan, jota Toronto johti 3-1 ennen Montrealin nousua.
- Ottelu kerrallaan, Gallagher summasi Canadiensin jatkosuunnitelmat.