Torontossa halutaan, että elo pudotuspelien ulkopuolella jää vain yhden kauden mittaiseksi. Paikallisen Maple Leafsin GM John Chayka toimi heinäkuun ensimmäisenä päivänä sen tavoitteen mukaisesti ja uudisti joukkuetta isolla kädellä.
Keskiviikon hankintojen suurin nimi oli maalivahti Sergei Bobrovski. Vapailta markkinoilta kaapattu Bobrovski laittoi nimensä kolmen vuoden mittaiseen sopimukseen.
– Sergei Bobrovskin kaliiperin pelaaja antaa viestin siitä, että olemme vakavissamme viemässä tätä joukkuetta eteenpäin, palaamassa raiteille ja yrittämässä nousta uudelle tasolle, Chayka julisti.
Chaykalla on vahva luottamus Bobrovskiin, joka on voittanut sekä Stanley Cupin että NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophyn kahdesti urallaan.
– Hänen ansioluettelonsa puhuu puolestaan. Uskomme, että hän oli oikea pelaaja oikeaan aikaan, eikä pelkästään kaukaloon vaan myös sen ulkopuolelle, mentoroinnissa, ammattimaisuudessa ja voittamisessa. Tuo koko paketti kävi järkeen. Hän haluaa voittaa. Hän todella uskoo joukkueeseemme, mikä on hienoa, Chayka ylisti uutta ykkösveskariaan.
Mutta Bobrovskin torjuntaprosentti oli viime kaudella 87,7 eli toiseksi huonoin kaikista maalivahdeista, jotka aloittivat tolppien välissä vähintään 40 ottelussa. Kaiken lisäksi Bobrovski täyttää juuri ennen kauden alkua 38 vuotta. Chaykaa nuo lukemat eivät hetkauta.
– Sergei on todella käänteentekevä pelaaja meidän kannaltamme niin vakauden, tasaisuuden kuin kestävyyden suhteen. Jos olisimme menossa seiskapeliin pudotuspeleissä, ajattelisimme maalivahtien tärkeyttä. Onko maailmassa ketään muuta maalivahtia, jonka haluaisimme tolppiemme väliin? Vastaus olisi ei. Haluaisimme mieluiten Sergei Bobrovskin, Chayka sanoi.
Chaykan uskoa puolustaa myös se, että Bobrovski on pelannut jokaisella kymmenellä viime kaudellaan vähintään 50 ottelua lukuun ottamatta "koronasesonkia" 2020-21.
– Puhumme pelaajasta, joka on ollut ammattinsa huipulla todella kauan. Hän huolehtii kropastaan ja siitä, mitä laittaa suuhunsa, Chayka jatkoi.
Bobrovski on kulkenut NHL:ssä pitkän matkan Philadelphia Flyersista Columbus Blue Jacketsiin, Florida Panthersiin ja nyt Torontoon. Hän pokkasi Vezina-palkinnot Columbuksessa ja Stanley Cup -mestaruudet Floridassa. Toronto lienee viimeinen pysäkki Bobrovskin komealla NHL-uralla.
– Hän on erittäin motivoitunut tulemaan maailman suurimmalle jääkiekon markkina-alueelle. Hänelle on tärkeää päättää uransa vahvasti. Se on meille yhteinen tavoite, Chayka totesi.



















