Jussi Olkinuoran viikon ainoasta pelistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Hän torjui kolme kertaa ja antautui kolmesti ennen kuin tuli vaihtoon ennen avauserän puoliväliä. Sen paremmin ei juuri sujunut Oskari Salmisella, joka pysäytti 22 kiekkoa, mutta antautui seitsemän kertaa. Manitoba taipui perjantaina Abbotsford Canucksin hallissa tylyin luvuin 0-7.
Kamppailu oli Salmiselle kauden 13:s. Hän on pelannut suomalaisvahdeista eniten otteluita tällä kaudella. Salminen on ollut tyytyväinen ensimmäiseen sesonkiinsa rapakon takana.
- Olen mielestäni pystynyt mukautumaan. Peli on täällä paljon nopeampaa. Tykkään paljon (Moosen maalivahtivalmentaja) Drew MacIntyrestä. Hän on nuori maalivahtivalmentaja, joka on todella kiinnostunut tästä hommasta ja tykkää kehittää myös itseään. Tuntuu, että olen hyvässä paikassa juuri nyt, Salminen sanoi AHL:n verkkosivuilla.
Pisteputkiopiskelija ja hurjasteleva juniori
Aku Koskenvuo esiintyi toisessa ottelussaan Pohjois-Amerikan yliopistosarjassa. Harvard Crimsonin suomalaisveskari oli voittanut debyyttinsä, mutta nyt tuli lunta tupaan. Koskenvuo pysäytti 28 laukausta ja antautui viisi kertaa, kun Harvard taipui Colgate Raidersille vieraissa 4-6.
St. Cloud State Huskiesin hyökkääjä Veeti Miettinen jatkoi vahvaa menoaan. Hän kirjautti viikon kahdessa ottelussaan yhteistehot 1+3 ja venytti pisteputkensa neljän kamppailun mittaiseksi. Miettinen on saalistanut kauden 17 ottelussaan pisteet 5+14=19.
Hyökkääjä Samu Salmisen UConn Huskies ei ollut lainkaan tositoimessa menneellä viikolla. Vermont Catamountsin hyökkääjä Joel Määttä jäi kiikaritehoille ainoassa ottelussaan.
Miko Matikka jatkoi hurjaa pistetehtailuaan USHL-junioriliigassa. Madison Capitolsin suomalaishyökkääjällä on kasassa 19 ottelusta tehot 13+17=30. Hän nousi USHL:n pistepörssissä jo kakkoseksi.
Yllättävä popcornmies
Manitoban Brad Lambert teki paluun lyhyeltä sairauslomaltaan. Toinen suomalainen huippulupaus, Bridgeport Islandersin Aatu Räty, ei ole sen sijaan pelannut lähes kahteen viikkoon. Syynä on sairaus, joka ei kuitenkaan liity koronavirukseen.
Levtchi ei ole pelannut Charlotten kahdessa viimeisessä ottelussa. Checkersin verkkosivujen mukaan suomalaistähti on istutettu kylmästi popcornosastolle. Levtchin kausi on ollut vuorotellen kuumaa ja kylmää. Nyt oli menossa erittäin kylmä jakso.
Ranta piipahti viikolla NHL:ssä. Mäkiniemi nostettiin NHL:ään ja Heponiemi palautettiin AHL:ään. Kutsun ylös sai jälleen kerran myös New York Islandersin Robin Salo. Puolustaja on tehnyt hissiliikettä lähes koko kauden ajan, mutta nyt hän pääsi myös tositoimeen. Salo esiintyi perjantaina kauden viidennessä NHL-ottelussaan.