puljujarvi

AHL-joukkue Charlotte Checkersin suomalaishyökkääjä Jesse Puljujärvi oli juuri pelannut kaksi Calder Cup -loppuottelua, mutta hän vaikutti siltä, että voisi jatkaa pelaamista vaikka välittömästi.

Neljä kuukautta sitten tehty rohkea ratkaisu toi Puljujärven tähän tilanteeseen.

Matka on vaatinut 27-vuotiaalta hyökkääjältä muun muassa tuplalonkkaleikkauksen melko tarkalleen kaksi vuotta sitten. Puljujärvi pääsee kokeilemaan kestävyyttään seuraavan kerran torstaina neljännessä Calder Cup -finaalissa, jossa vastaan asettuu jälleen Abbotsford Canucks. Abbotsford voitti tiistaina kolmannen finaalin 6-1 ja siirtyi sarjassa johtoon voitoin 2-1.

– Prosessi on ollut todella pitkä, ja tässä on ehtinyt tapahtua paljon. Tuntuu, että tämä Pittsburghista alkanut kauteni on kestänyt jo pari vuotta. Olen kuitenkin viihtynyt ja opin jatkuvasti uusia asioita esimerkiksi siitä, miltä kroppani tuntuu. Olen tyytyväinen tilanteeseeni nykyisessä joukkueessa, jota yritän auttaa voittamaan, Puljujärvi sanoi.

– On ollut mukavaa pelata näiden jätkien kanssa, hän lisäsi.

Edmonton Oilers varasi Puljujärven vuoden 2016 NHL Draftin neljäntenä pelaajana, joten tie Charlotteen on ollut pitkä. Oilers kauppasi hänet 28. helmikuuta 2023 Carolina Hurricanesiin, jossa vyölle kertyi 17 ottelua kauden 2022-23 lopulla. Sen jälkeen Puljujärvi meni tuplalonkkaleikkaukseen, josta kuntoutuminen vei kauan.

Pittsburgh Penguins antoi Puljujärvelle mahdollisuuden uuteen alkuun AHL-farmijoukkueessaan Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa. Hän solmi tryout-sopimuksen 3. tammikuuta 2024. Kuukautta myöhemmin hän teki kaksivuotisen sopimuksen Pittsburghin kanssa ja pääsi pelaamaan viime kaudella 22 NHL-ottelua (3+1). Hän lähti myös Leijonien matkaan vuoden 2024 MM-kisoihin ja nakutti turnauksessa kahdeksaan otteluun tehot 3+2.

FLA-BUF: Puljujärvi ohjaa kiekon yhdellä kädellä ohi Luukkosen

Kausi jatkui syksyllä Penguinsissa harjoitusleirin kautta, ja ensimmäisissä kuudessa ottelussa Puljujärvi saalisti tehot 1+4. Hyvän alun jälkeen peliaika alkoi kuitenkin laskemaan, eikä hän enää mahtunut Penguinsin NHL-miehistöön. Puljujärvi laitettiin 31. joulukuuta waiver-listalle, mistä yksikään seura ei poiminut häntä.

Puljujärvi pysyi Pittsburghissa, jossa hän pääsi vielä pelaamaan tammikuussa viisi ottelua. Tie johti kuitenkin takaisiin Wilkes-Barre/Scrantoniin ja AHL:ään. Siinä kohtaa Puljujärvi päätti ottaa uransa ohjat omiin käsiinsä.

– En nähnyt siellä valoa. Päätös oli vaikea, mutta mietin, miten pystyisin ottamaan seuraavan askeleen ja auttamaan enemmän omaa joukkuettani, Puljujärvi sanoi.

Penguins ja Puljujärvi purkivat sopimuksensa yhteisymmärryksessä alkuvuodesta, minkä jälkeen Florida Panthers antoi hänelle tryout-sopimuksen AHL-farmijoukkue Charlotteen 10. helmikuuta. Se oli askel taaksepäin pelaajalta, jolla oli takanaan jo 382 NHL-ottelua, mutta Puljujärven mukaan tuo askel oli pakko ottaa.

– Ajattelin, että ratkaisu on kaikille osapuolille paras. Halusin löytää uuden paikan, saada uuden alun, päästä omaan peliini kiinni ja rakentaa sitä kautta uutta uraa. Kausi on ollut erittäin pitkä, mutta olen saanut mielenrauhan. Olen todella iloinen nyt, että saan olla osa tätä joukkuetta, Puljujärvi sanoi.

Charlottessa Puljujärvi on saanut olla osa Calder Cupista taistelevaa joukkuetta. Vastuuta on tullut paljon, ja hän on voinut jakaa kokemuksiaan Panthersin nuorille lupauksille. Samalla hän on ollut myös potentiaalinen pelaaja paikkaamaan loukkaantumisten jättämiä aukkoja NHL:n puolella.

Sopimus on toiminut kaikkien osapuolten kannalta hyvin, ja Puljujärvi asettui Charlotteen nopeasti. Panthers vakuuttui suomalaislaiturin otteista ja tarjosi hänelle loppukauden kattavaa kaksisuuntaista NHL-sopimusta 5. maaliskuuta.

Puljujärvi kirjautti AHL-kauden loppupuoliskolla 22 runkosarjaottelussa tehot 5+8=13. Hän kävi pelaamassa myös viisi NHL-ottelua, joissa hän pöllytti verkkoa kertaalleen. Kun Charlotte varmisti pudotuspelipaikkansa, hän suuntasi takaisin AHL:ään ja on ollut siitä saakka merkittävä tekijä Charlotten Calder Cup -jahdissa. Matkalla finaaleihin ovat kaatuneet Providence Bruins, Hershey Bears ja Laval Rocket.

AHL:n Itäisen konferenssin finaaleissa Puljujärvi teki ratkaisevan maalin Lavalin verkkoon, kun kolmatta erää oli pelaamatta enää reilut kaksi minuuttia. Suomalaishyökkääjän maalin myötä Charlotte voitti ottelun ja eteni AHL:n finaaleihin.

Charlotte on kolmen voiton päässä AHL:n mestaruudesta, joten Puljujärvellä on mainio mahdollisuus päättää tuulinen kausi positiiviseen sävyyn.

– On ollut todella hienoa päästä näin pitkälle pudotuspeleissä ja oppia aina jotain uutta kaikista ottelusarjoista. Jokaisessa sarjassa täytyy oppia jotain ja olla seuraavassa sarjassa parempi. Olen todella ylpeä tästä joukkueesta, ja toivottavasti pystymme ottamaan vielä lisää askeleita eteenpäin, Puljujärvi sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö