Anaheim Ducks - Carolina Hurricanes 4-2
Ducks ratkaisi perjantain ottelun tyylikkäästi. Ankkalauma takoi taululle heti kärkeen neljän maalin johdon, joka oli liikaa Hurricanesille. Vierailijat virittelivät ottelun päätöserässä kiriä, mutta se ei päässyt Erik Haulan ja Haydn Fleuryn maaleja lähemmäksi isäntiä. Haulalle maali oli jo kauden seitsemäs, ja hän nousi sillä NHL:n maalipörssin kolmannelle sijalle. Teuvo Teräväinen alusti Haulan osuman, mutta Sebastian Aho jäi ottelussa ilman tehopisteitä.
Omin sanoin
Avalanche on pelannut huiman alkukauden. Tuntuu, että Jared Bednarin joukkue ei hätkähdä vaikeitakaan tilanteita, vaikka se onkin löytänyt itsensä niistä lokakuun aikana muutamaan otteeseen.
- En tiedä, kuinka hyviä pystymme olemaan. Meillä on kasassa fantastinen joukkue. Olemme olleet nyt loistavia, vaikka teemme edelleen hurjat määrät virheitä. Jos saamme karsittua ne pois tai ainakin minimiin, näytämme todella hyvältä, Avalanchen Andre Burakovsky tuumaili.
Starsin alkukausi on ollut todella vaikea. Tähtipaidat pelaavat otteluiden sisällä ajoittain jo ihan hyvin, mutta jänne ei kestä vieläkään 60 minuutin ajan. Kesällä vahvistunut joukkue alkaa hiljalleen turhautua tilanteeseen.
- Pelaajiin ei voi ajaa intohimoa väkisin. Voit yrittää kaikkea, olla motivoiva tai mitä tahansa muuta. Loppupeleissä, jos minun ja sinun välissä on kiekko, puren vaikka jalkasi irti, että saan sen. Se on se asenne, joka pelaajalla tarvitsee olla. Anton (Hudobin) oli tänään ainoa, jolla se asenne löytyi. Sitä tarvitsemme lisää, Starsin päävalmentaja Jim Montgomery pohti.
Blue Jacketsin Markus Nutivaara iski kauden toisen maalinsa omasta paluukiekostaan.
- Hän (Robin Lehner) on kookas kaveri, joten en nähnyt maalia. Vein vain jonnekin sinne päin ja sain kiekon takaisin itselleni, hän kertoi.
Illan tähdet
Ykköstähti
Patrik Hörnqvist, Pittsburgh Penguins
1+2=3, +3
Kakkostähti
Joonas Donskoi, Colorado Avalanche
1+2=3, +2
Kolmostähti
John Carlson, Washington Capitals
0+3=3, +2