Skip to main content

Bluesin Binnington jatkoi tulokasmaalivahtien huippukautta

Jordan Binnington on viimeisin nollapelin tällä kaudella pelannut tulokasveskari

Teksti Matias Strozyk @MaStrozyk / kirjeenvaihtaja, NHL.com/FI

Voisiko maalivahti unelmoidakaan paremmasta NHL-uran alusta kuin upeasta nollapelistä?

Tuskinpa.

St. Louis Bluesin Jordan Binnington pääsi maanantaina ensimmäisen kerran NHL-otteluun aloittavana maalivahtina ja onnistui heti häikäisemään. Binnington nousi Bluesin ja Philadelphia Flyersin välisen kamppailun ykköstähdeksi 25 torjunnallaan, jotka takasivat voiton St. Louisille.

Huuman rauhoittuessa hän vieläpä suhtautui unelmaotteluunsa jääkylmästi.

Video: PHI-STL: Binnington pysäyttää Flyersin

- Olin vähän hermostunut, mutta samaan aikaan rauhallinen. Yritin keskittyä omaan tehtävääni ja pysäyttää kiekon. Menin torjunta kerrallaan, minuutti kerrallaan ja ennen kuin huomasinkaan, ottelu oli ohi, Binnington totesi täysin tyynesti.

Binnington, 25, on kolmannen kierroksen varaus lähes kahdeksan vuoden takaa (2011). Hän sai ensimmäisen oikean mahdollisuutensa vasta nyt, sillä aiemmin hän oli piipahtanut maalilla NHL:n puolella vain kolmesti. Kaiken odotuksen jälkeen olisi voinut odottaa suurempaakin tunteenpurkausta, mutta ehkä Binnington vain liittyi häikäiseviä sisääntuloja NHL:ään tällä kaudella tehneiden maalivahtien yllättävän pitkään listaan.

 

[Ketkä pääsevät vielä mukaan? Äänestä viimeiset pelaajat NHL:n All-Star-otteluun..]

 

Buffalo Sabresin Linus Ulmmark on ollut tulokasmaalivahtien rintaman keskiössä saadessaan pelata 15 ottelussa. Niissä ruotsalainen on kirjauttanut komean torjuntaprosentin 92,4 aloitellessaan uraansa NHL:ssä. Mikä komeinta, hän on onnistunut pelaamaan myös kaksi nollapeliä, mikä on ottelumäärään suhteutettuna komea määrä.

Video: BOS-BUF: Ullmark ryöstää Donaton

Vielä kovempaan nollapeliprosenttiin on pystynyt Mackenzie Blackwood, joka on aloittanut New Jersey Devilsin maalilla kuusi ottelua. Ne 22-vuotias on selvittänyt torjuntaprosentilla 94,7 nollaten vastustajan jo kahdesti. Päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 1,83 on myöskin vakuuttava.

- Parin ensimmäisen minuutin ja torjunnan jälkeen kaikki tuntui vain tavalliselta kiekkopeliltä. Siinä kohtaa tunsin itseluottamukseni ja liikuin hyvin, joten vaikka vastassa oli selvästi laadukkaita jääkiekkoilijoita, perusperiaatteet ovat täsmälleen samat, Blackwood sanoi joulukuussa pysäytettyään ensimmäisessä aloittamassaan NHL-ottelussa peräti 36 laukausta.

Viime kaudella tulokasmaalivahdit pelasivat koko talven mittaan yhdeksän nollapeliä. Sitä edellisellä kaudella tulokkaat pitivät nollan kahdeksan kertaa. Nyt kausi on hädin tuskin puolivälissä, mutta Binningtonin maanantain suoritus oli tulokasmaalivahtien kauden yhdeksäs nollapeli.

Edellä mainittujen maalivahtien lisäksi muistetaan myös Philadelphian Carter Hart, 20, joka joulukuussa debytoi 22 torjunnan voitokkaalla suorituksella. Kahta päivää myöhemmin Hart pysäytti 32 laukausta Flyersin kaataessa Nashville Predatorsin. Hän ei ole vielä yltänyt nollapeliin mutta on todistellut omalta osaltaan tulokastorjujien korkeaa tasoa.

Mistään maalinteko-ongelmasta ei voida puhua, sillä joukkueet ovat edelleen tehneet tällä kaudella keskimäärin yli kolme maalia ottelua kohden. Uudet veräjänvartijat vain ovat tehneet ihailtavaa jälkeä silloin kun heille on annettu mahdollisuus loistaa.

Nollapeleihin ovat yltäneet Ullmark, Blackwood, New York Rangersin Aleksandr Georgijev, Arizona Coyotesin Adin Hill, Toronto Maple Leafsin Garret Sparks, Los Angeles Kingsin Cal Petersen sekä nyt tuoreimpana Binnington.

Flyers laukoi heti ensimmäisessä erässä peräti 11 kertaa kohti Binningtonin vartioimaa maalia. Sen jälkeen tahti rauhoittui, eikä kanadalainen suostunut antautumaan. Bluesin tiivis puolustaminen oli omiaan tuskastuttamaan Philadelphiaa, mutta samalla historiaan kirjattiin vasta lauantaina kutsun ylös AHL:stä saaneen tulokkaan nappi-ilta.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.