Kaikki voittamiseen vaadittavat palaset alkavat olla paikoillaan.
- Meillä oli aiemminkin hyvä joukkue, jonka olisi pitänyt ainakin päästä pudotuspeleihin. Uuden kauden alla ei kuitenkaan huvita muistella menneitä. Meillä on pari hyvää uutta pelaajaa ja uusi valmentaja, Barkov sanoi.
- Kaikki ovat täällä voittaakseen. Parin viime vuoden joukkueen kanssa oli turhauttavaa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Siitä voi syyttää vain pelaajia. Menneitä ei kuitenkaan enää tarvitse miettiä. Mietimme vain tulevaa ja olemme siitä innoissamme.
Panthers varasi Barkovin vuonna 2013 kesän toisena pelaajana. Tammikuussa 2016 hän allekirjoitti kuuden vuoden sopimuksen ja viime syksynä hän sai hoitaakseen kapteenin tehtävät.
Hänen kuuden NHL-kautensa aikana Florida on kuitenkin pelannut pudotuspelejä vain kerran. Silloin pelit päättyivät ensimmäisellä kierroksella New York Islandersia vastaan kuuden ottelun sarjassa.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Nyt kesä on ollut vilkas - ja suunta oikea. Näkemykseen yhtyy Panthersin GM Dale Tallon.
- Joukkueella on vahva runko. Kaikki ovat pettyneitä siihen, mitä viime vuonna tapahtui. Quennevillen saaminen tekee jo valtavan eron. Kaikki kunnioittavat häntä ja joukkueen asenne tulee olemaan aivan toisenlainen. Pelaajat tekevät, mitä heidän pitäisikin. Me kaikki uskomme, että voimme saavuttaa näillä siirroilla jotain, Tallon sanoi.
Barkov on selvästikin joukon johtava pelaaja. Viime kaudella hän teki 96 pisteellään Panthersin uuden seuraennätyksen, joka oli aiemmin Pavel Buren hallussa ja kaudelta 1999-2000.