– Pidän "Ristossa" siitä, että hänessä on hieman itsepäisyyttä, mutta hän myös välittää asioista. Hän on kuunnellut valmentajia ja yrittänyt tulla paremmaksi pelaajaksi. Joskus kokeneiden pelaajien kohdalla käy niin, että kun yrittää tuoda mukaan uusia asioita tai puskea pelaajaa eteenpäin, itsepäisyys ottaa vallan eikä pelaaja kuuntele valmentajia. Ristolainen on toiminut toisin, hän jatkoi.
Tortorella ei kuitenkaan ota Ristolaisen parantuneista otteista kunniaa itselleen.
– "Shawsy" (apuvalmentaja Brad Shaw ) on yksi liigan parhaista – ellei jopa paras – puolustajien valmentaja. Hän tekee näiden kavereiden kanssa uutterasti töitä. Minä puhun "Riston" kanssa lähinnä vastuusta, ammattilaisuudesta, harjoittelutavoista ja niin edelleen. Brad Shaw ja muut ovat tehneet loistavaa työtä hänen kehittymisensä eteen.
Sanheim ja Ristolainen muodostavat Flyersin peliaikatilaston kärkikaksikon tasakentällisin ja alivoimalla. Joulutauon jälkeen Ristolainen on päässyt pelaamaan merkittävästi enemmän ylivoimaakin.
– En sanoisi, että ylivoima-aika on ollut hänelle palkinto hyvistä suorituksista. Meillä ei vain ole ollut sille tontille ketään, joka olisi saanut homman hoidetuksi eli pystynyt pyörittämään ylivoimaa viivasta. Toivomme, että Jamie (Drysdale) kehittyy siinä paremmaksi. Kokeilimme viivamiehenä "Sannyakin" (Sanheim), mutta tuntui siltä, että vain sotkimme hänen peliään, joten otimme hänet pois ylivoimasta. "Risto" on pelannut ylivoimaa aiemminkin, sekä viivassa että maalin edessä. Olemme kokeilleet häntä molemmissa rooleissa. Pidän siitä, että hän saa toimitettua kiekkoa maalille, ja juuri sitä meidän on tehtävä ylivoimalla enemmän, Tortorella selvitti.
Ristolaisen kasvanut ylivoima-aika on hyvä uutinen Leijonille, jonka 4 Nations -miehistön ainoa jatkuvasti NHL-joukkueessaan ylivoimavastuuta saanut puolustaja on ollut Dallas Starsin Miro Heiskanen. Ristolainen voisi kenties asettua helmikuun turnauksessa Suomen kakkosylivoiman viivamieheksi.
Philadelphialaismedia on toisinaan suhtautunut Ristolaiseen melkoisen kriittisesti, mikä on päävalmentajan mielestä epäoikeudenmukaista.
– Tuntuu siltä, että Ristolainen on ollut (median) suurennuslasin alla koko sen ajan, kun olen valmentanut täällä. On ollut puhetta muun muassa siitä, ettei hän olisi sopimuksensa arvoinen. Mutta nythän näyttää siltä, että meillä on hänen kanssaan aika hyvä sopimus, kun katsoo puolustajien sopimuksia muualla liigassa, Tortorella puolusti suojattiaan.
– Minusta hän on kehittynyt valtavasti etenkin siinä, että hän pääsee nyt paljon paremmin paineen alta pois. Nyt hän muistaa luistella eikä jää seisomaan kiekon kanssa aloilleen. Hän pelaa hyvin oman maalin ympärillä ja auttaa meitä tuomaan kiekon pois puolustusalueelta. Hän on tehnyt sitä jo parin vuoden ajan. Hän on ollut meille todella hyvä pelaaja. Kannan huolta siitä, että jos hän jäisi kokoonpanostamme sivuun, meillä olisi aikamoinen aukko täytettäväksi.