FI practice 2-10-25

NHL-tähdistä koottujen maajoukkueiden 4 Nations Face-Off -turnaus käynnistyy Montrealissa keskiviikkona – suomalaisittain valitettavasti ilman kahta tärkeää kulmakiveä. Leijonien puolustajat Miro Heiskanen ja Rasmus Ristolainen joutuvat jättämään huipputurnauksen väliin loukkaantumisten vuoksi.

– Heidän kaltaisiaan kavereita on hankala korvata, jopa mahdotonta. Mutta voimme pelata joukkueena paremmin puolustussuuntaan. Viisikkopuolustus on meidän vahvuutemme. Meidän on käytettävä sitä täälläkin. Puolustamme viisikkona ja hyökkäämme viisikkona, sanoi Leijonien kapteeni Aleksander Barkov maanantaina Montrealin CN Sports Complexissa pidettyjen vapaaehtoisten harjoitusten jälkeen.

Turnaukseen valituista suomalaispuolustajista sivuun jättäytyi Heiskasen ja Ristolaisen lisäksi myös Jani Hakanpää (Toronto Maple Leafs), joka ei ole pystynyt pelaamaan loukkaantumisten vuoksi tällä NHL-kaudella kun kaksi ottelua. Heiskasen, Hakanpään ja Ristolaisen tilalle Leijoniin nimettiin Henri Jokiharju (Buffalo Sabres), Urho Vaakanainen (New York Rangers) ja Nikolas Matinpalo (Ottawa Senators).

Dallas Starsin eliittipuolustaja Heiskasen poissaolo kirpaisee Leijonia pahimmin. Käytännössä hän on ainoa suomalainen tähtitason NHL-puolustaja, joka pelaa seurajoukkueessaan säännöllisesti myös ylivoimaa. Ristolainen olisi ollut Leijonien ykkösylivoiman viivamieheksi vaihtoehto numero kaksi, sillä hänen ylivoimavastuunsa Philadelphia Flyersissa on kasvanut viime aikoina. Mutta kuten todettiin, hänkään ei pääse mukaan Montrealissa ja Bostonissa 12.–20. helmikuuta pelattavaan turnaukseen.

Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen joutuukin nyt adjutantteineen miettimään kiperästi, kuka laitetaan ykkösylivoimassa viivamiehen tontille, kun Heiskanen ja Ristolainen eivät ole käytettävissä. Pennanen ei suostunut maanantaina paljastamaan sen koommin hyökkäysvitjoja kuin ylivoimakoostumuksiakaan. Hän vihjasi, että niistä päästään kyllä jyvälle vielä hyvissä ajoin ennen kuin Suomi kohtaa torstaina turnauksen avausottelussaan Yhdysvallat.

Kapteeni Barkoville heitettiin maanantaina mielenkiintoinen kysymys kieli poskessa: jos tarve vaatii, onko kippari itse valmis luutimaan Leijonien takalinjoilla?

– Taisin pelata joskus pari vaihtoa puolustajana parissa eri pelissä. Viime kaudella Montrealia ja toissa kaudella Bostonia vastaan. Molemmilla kerroilla taisi olla kyse alivoimista. Meillä (Florida Panthersilla) oli pakkeja jäähyllä, joten jonkun piti tuurata heitä, Barkov muisteli.

– Teen ihan kaiken, mitä tarvitaan. Kaiken, mitä minun käsketään tehdä. Mutta eiköhän meillä ole jo seitsemän hyvää puolustajaa joukkueessa, hän jatkoi hymy huulillaan.

Barkov 2-10-25

New Jersey Devilsiä NHL:ssä edustava hyökkääjä Erik Haula on myös Suomen maajoukkueen mukana 4 Nations -turnauksessa. Hän ei epäile hetkeäkään, etteikö Barkov pelaisi mainiosti puolustajan tontilla.

– Kaikki tietävät, miten hyvä hän on puolustussuuntaan. En ole varma, miten hyvin hän saisi pidettyä välit kiinni, mutta muuten hän pärjäisi varmasti, Haula sanoi.

Puolustus on juurikin se osa-alue, jossa Suomen arveltiin häviävän eniten turnauksen kilpakumppaneilleen Yhdysvalloille, Kanadalle ja Ruotsille, joilla kaikilla on marssittaa kaukaloon varsinaisia takalinjojen tähtisikermiä. Heiskasen ja Ristolaisen poisjäännit repivät eroa vieläkin suuremmaksi, mutta on muistettava, että voitot otetaan kaukalossa, ei paperilla.

– Me olemme ehkä altavastaajia, mutta se rooli sopii meille hyvin. Lyhyessä turnauksessa voi tapahtua mitä tahansa. Ottelut ovat tiukkoja ja vaikeita voittaa. Siitä tulee hauskaa, intoili Leijonien laitahyökkääjä Artturi Lehkonen, joka kiekkoilee NHL:ssä Colorado Avalanchen riveissä.

Muilla turnausmailla voi olla koossa vain ryhmä tähtiyksilöitä, mutta Suomella on joukkue, jossa vedetään yhtä köyttä sekä tehdään uutterasti ja nöyrästi töitä ilman isojen egojen yhteentörmäyksiä. Sisukas leijonalauma ei anna koskaan periksi ja lähtee aina voittamaan vastoinkäymiset yhdessä.

– Se on DNA:ssamme. Meidät on kasvatettu sillä tavalla. Aina kun pelaamme kotimaamme puolesta, olemme tiivis ja yhtenäinen ryhmä, Lehkonen totesi.

Aiheeseen liittyvä sisältö