SensCelebrate

Ottawa Senatorsilta odotettiin paljon tällä kaudella. Laittoihan se lujasti kampoihin hallitsevalle mestarille Pittsburgh Penguinsille viime kaudella Itäisen konferenssin finaaleissa eikä taipunut ennen kuin seiskapelissä.

Mutta Senatorsilla on ollut käynnistysvaikeuksia. Joukkue kyllä väläytteli osaamistaan runsas kuukausi sitten Tukholmassa ja voitti Colorado Avalanchen kahtena peräkkäisenä iltana. Sen jälkeen peräkkäisiä voittoja ei sitten tullutkaan ennen kuin tällä viikolla. Ensin se kaatoi New York Rangersin keskiviikkona 3-2 ja nollasi lauantaina Montreal Canadiensin NHL:n satavuotisjuhlallisuudet huipentaneessa ulkoilmaottelussa lukemin 3-0.
Kauden toisen nollapelinsä torjunut Craig Anderson tiivisti tilanteen sanoessaan, että kaksi viimeistä ottelua ovat olleet heidän kauden parhaat pelinsä.

Senators halusi näyttää parastaan kotiyleisön edessä pelatessaan, ja joukkueen dynamo oli kapteeni Erik Karlsson, joka pelasi isoimmat minuutit kuin kukaan muu on tähän mennessä pelannut ulkoilmaottelussa, 32.55. Hän myös blokkasi eniten laukauksia (kahdeksan) vuoden 2008 jälkeen pelatuissa ulkopeleissä.
- Aloitimme ja lopetimme vahvasti. Olisimme ehkä voineet tehdä muutaman maalin lisää, mutta Carey Price pelasi upeasti, tähtipuolustaja ruoti ottelua.
Hän kehui jokaisen todella halunneen voittaa tunnelman taivaaseen nostaneen kotiyleisön edessä ja tehneen kaikkensa voiton eteen, oli se sitten laukauksien blokkaamista, karvaamista tai hyökkäämistä.
Lisää aiheesta: [Ottawa Senators juhli ulkoilmaottelun voittoa]
- Tässä oli kyseessä paljon muutakin kuin kaksi pistettä. Totta kai nautimme tästä, mutta tiesimme, että meidän täytyy pelata hyvä peli. Emme ole sarjataulukossa lähelläkään sitä, missä haluaisimme olla, hän muistutti.
Senators on valahtanut idän kolmanneksi heikoimmaksi joukkueeksi, mutta nyt pelatusta Atlantic-divisioonan sisäisestä ottelusta saatu voitto paransi hieman sen asemia. Senators on enää kolmen pisteen päässä Canadiensista ja seitsemän pisteen päässä idän viimeisellä pudotuspelipaikalla olevasta Boston Bruinsista.
Senatorsin hyökkääjä Bobby Ryan puhalteli kylmiin sormiinsa ottelun jälkeen ja naurahti, ettei ole koskaan pelannut näin kylmissä olosuhteissa. Mutta hän ei vaihtaisi hyisestä ottelusta sekuntiakaan.

  • Tuntui hyvältä saada toinen peräkkäinen voitto. Emme ole pelanneet hyvin tällä kaudella, ja tuntuu kuin olisimme jotenkin pettäneet fanit. Tämä oli paras pelimme pitkään aikaan, hän mietti.
    Kanadalaiset ovat hullua ja pakkasta pelkäämätöntä jääkiekkokansaa, se on todistettu taas kerran. Ottelu oli loppuunmyyty (33 959 katsojaa) eikä kenellekään tullut mieleenkään lähteä kotiin lämmittelemään ennen ottelun loppua, vaikka lämpömittarin elohopea laski ottelun alun 10,8 pakkasasteesta 13:een kolmanteen erään mennessä. Tuulen kanssa tuntui siltä, kuin pakkasta olisi ollut yli 20 astetta.
    Ottawassa pelattiin kaikkien aikojen toiseksi kylmin NHL:n ulkoilmapeli, sillä enemmän pakkasta on ollut vain ensimmäisessä ulkona pelatussa runkosarjan ottelussa (Montreal ja Edmonton) vuonna 2003. Mutta pakkanen ei haitannut, kuten hyökkääjä Jean-Gabriel Pageau muistutti.
    - Tunnelma oli uskomaton alkulämmittelystä kolmannen erän viimeiseen sekuntiin asti. Pelasimme vahvan ottelun. Kun tunnelma on korkealla, siitä saa energiaa, hän kiitti yleisöä avusta.