031224 FI rookie watch

Pidämme sinut ajan tasalla tulokaspelaajien suorituksista kaudella 2023-24. Tällä kertaa katsomme ketkä keltanokista ovat loistaneet NHL:ssä vuodenvaihteen jälkeen.

Logan Stankoven on tullut ryminällä taalajäille. Dallas Starsin hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä vasta kolmisen viikkoa sitten, mutta on osoittanut, että puheet 21-vuotiaan potentiaalista eivät olleet pelkkää ilmaa.

Otanta on vielä pieni, mutta Stankoven on vetänyt tähän mennessä piste per ottelu -tahdilla. Vain 173-senttinen kanadalainen on merkkauttanut kahdeksaan ottelun tehot 5+3.

– Stankoven on päättäväinen kiekkoilija, joka ei pelkää hypätä mukaan taisteluun. Hän voittaa paljon kaksinkamppailuja, luistelee hyvin ja laukoo hyvin, Starsin kapteeni ja Stankovenin ketjukaveri Jamie Benn kehui.

DAL-NYI: Stankoven tekee ensimmäisen NHL-maalinsa tiuikalla rannevedolla

Dallasiin kesän 2021 NHL Draftin toisella kierroksella varattu Stankoven on yhä AHL:n pistepörssissä kakkosena, vaikkei ole pelannut farmijäillä vähään aikaan. Texas Starsissa olisi Dallasille tarjolla toinenkin mahdollisesti kovan luokan tulokaspelaaja, AHL:n pistepörssiä johtava Mavrik Bourque.

Stankovenin hienot otteet olivat yksi syistä, miksi Dallas ei tehnyt siirtotakarajan tuntumassa muita liikkeitä kuin hankki puolustaja Christopher Tanevin.

– Meillä on vaihtoehtoja seuran sisältä, eikä meidän tarvitse laittaa panoksia (hankintoihin). Uskon, että neljä ketjuamme vetävät vertoja mille tahansa neljälle ketjulle tässä liigassa, Starsin GM Jim Nill näki.

Washington Capitalsin tulokassentteri Hendrix Lapierre on myös päässyt hyvään vauhtiin. Hänellä on tilillään huomattavasti enemmän NHL-otteluita kuin Stankovenilla, mutta tämänhetkinen tahti ei kalpene Dallasin keltanokkaan verrattuna. Vuoden 2020 ensimmäisen kierroksen varaus on saalistanut kahdeksaan viime otteluun tehot 5+3.

Flyersin kahden suunnan maalipyssy

Kaikista tulokaspelaajista eniten maaleja alkuvuonna on tehnyt Philadelphia Flyersin hyökkääjä Tyson Foerster, joka on sytyttänyt punalampun 11 kertaa. Kaksinumeroisille maalilukemille on yltänyt myös Columbus Blue Jacketsin Dmitri Voronkov (10). Foerster on lisäksi ollut 11+3=14 tehopisteellään alkuvuoden tehokkain tulokashyökkääjä.

– Foerster on pelannut koko kauden hienosti puolustussuuntaan, ja nyt hän on alkanut tehdä maaleja, jotka ovat tärkeitä joukkueellemme, Philadelphian hyökkääjä Scott Laughton kehui.

Samaan pistemäärään on vuodenvaihteen jälkeen yltänyt myös Nashville Predatorsin Luke Evangelista (9+5). Tulokashyökkääjä on antanut oman panoksensa Nashvillen vahvaan nousuun sarjataulukossa.

CBJ-NSH: Evangelista vie Predatorsin johtoon

– Kun näkee kiekon menevän verkkoon pari kertaa, itseluottamus alkaa kasvaa ja saa lisää potkua. Minulle on ollut tärkeää saada itseluottamusta noista pienistä kuumista jaksoista, Evangelista sanoi.

Faber säkenöi Wildin takalinjoilla

Tämän vuoden ylivoimaisesti tehokkain tulokaspelaaja on ollut Minnesota Wildin puolustaja Brock Faber (4+17=21), joka on täysin omaa luokkaansa myös ottelukohtaisella peliaikakeskiarvolla (25.46) mitattuna. Hänestä on kasvanut kauden aikana yksi Minnesotan avainpelaajista.

– Kun (puolustaja) Jared Spurgeon on ollut sivussa, meidän on pitänyt luottaa Faberiin, ja hän on vastannut haasteeseen. Hänessä on sitä jotain. Hän vain tietää, mitä pitää tehdä. Hänessä on oikea määrä rehvakkuutta ja paljon nöyryyttä, Wildin GM Bill Guerin ylisti minnesotalaisen radioaseman haastattelussa.

Syöttötilaston kakkonen ja kolmonen ovat myös puolustajia. New Jersey Devilsin Simon Nemec ja Luke Hughes ovat kumpikin avustaneet 10 maalissa. Heidän eronsa on siinä, että Hughes tekee valtavasti pisteitä ylivoimalla, Nemec ei juuri lainkaan. Lisäksi Hughes on tämän vuoden osalta plus-miinustilastossa pakkasella 22 pykälää ja Nemec enemmän kevätlämpötiloissa (+1).

– Luke johtaa ykkösylivoimaamme ja on eniten jääaikaa saanut puolustajamme. Se on paljon vaadittu ensimmäisen kauden puolustajalta, mutta hän on hoitanut sen hyvin, Devilsin apulais-GM Dan MacKinnon sanoi.

– Simon nostettiin kokopäiväiseksi NHL-pelaajaksi ehkä nopeammin kuin odotimme. Hänet heitettiin merkittävään rooliin joukkueessamme. Pelin lukeminen kiekon molemmilta puolilta huipputasolla on kyky, joka vaatii aikaa ja kokemusta, MacKinnon jatkoi.

Faber ja Hughes (22.49) ovat tulokkaiden jääaikatilaston kärjessä. Jos jätetään vain muutaman ottelun pelanneet keltanokat pois, yli 20 minuutin ottelukohtaiseen peliaikakeskiarvoon ovat yltäneet myös San Jose Sharksin Henry Thrun (20.44) ja Seattle Krakenin Ryker Evans (20.19).

NJD-MTL: Hughes laukoo kavennusosuman päätöserässä

Avalanchen Annunen hyvissä asemissa

Kuluva NHL-kausi ei ole ollut suomalaistulokkaiden suhteen erityisen mieleenpainuva. Nyt on kuitenkin löytynyt ilopilleri: Colorado Avalanchen maalivahti Justus Annunen.

Annunen on esiintynyt kuudessa ottelussa, joista hän on voittanut kolme. Kahdessa viimeisimmässä koitoksessaan hän nollasi NHL:n jumbosijalla majailevan Chicago Blackhawksin.

– On hauskaa pelata, ja parannan jokaisen ottelun myötä. Yritän tehdä parhaani ja ansaita paikkani täällä, Annunen sanoi.

Annusella on pullat hyvin uunissa, jos hän onnistuu pitämään kakkosveskarin paikkansa. Colorado oli jo aikaisemmin yksi vahvoista mestariehdokkaista, ja on sitä entistä vakaammin pelaajasiirtojen takarajan tuntumassa tehtyjen liikkeiden jälkeen.

Annusella on useamman kuin yhden ottelun pelanneista tulokasveskareista paras torjuntaprosentti (92,9) ennen Carolina Hurricanesin Pjotr Kotshetkovia (92,4). Heillä on myös parhaat päästettyjen maalien ottelukohtaiset keskiarvot (Kotshetkov 2,06 ja Annunen 2,33).

Philadelphian Samuel Ersson on pelannut tulokasveskareista eniten otteluita (21) ja kerännyt eniten voittoja (9). Voittotilaston kakkossijan jakavat New Jersey Devilsin Nico Daws (8) ja Kotshetkov (8).

Bedard edelleen ykkössuosikki vuoden tulokkaaksi

Chicagon Connor Bedard on yhä ykkössuosikki vuoden parhaan tulokkaan Calder Trophyn pokkaajaksi. Wildin GM Guerin on toisaalta "firman miehenä" Faberin leirissä, eikä hän varmaan ole ainoa.

– En välitä, onko Bedard mukana vai ei, Guerin totesi Calder-taistosta.

Bedard joutui parantelemaan murtunutta leukaansa tammi-helmikuussa kuutisen viikkoa, mutta hän on silti ollut alkuvuoden neljänneksi tehokkain tulokaspelaaja (4+9=13). Blackhawksin tulokassentteri on tehtaillut tämän vuoden puolella keskimäärin 0,87 pistettä per ottelu. Paremmaksi on laittanut vain Stankoven (1,00).

Vaikka Bedardille voi tulla heikkoja jaksoja – kuten helmi-maaliskuun taitteen kahdeksan ottelun pätkä tehoin 0+4 – niin kevään pieni notkahdus ei muuta suurta kuvaa. Hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa koko debyyttikaudelta on 0,90. Sen pitäisi riittää Calder Trophyyn.

Aiheeseen liittyvä sisältö