GettyImages-2152925031

Anton Lundell iski tasoitusosuman ja pohjusti voittomaalin, kun Florida Panthers voitti perjantaina Boston Bruinsin pudotuspelien toisen kierroksen sarjan kuudennessa ottelussa 2-1. Panthers voitti sarjan 4–2 ja eteni toisena peräkkäisenä vuonna Itäisen konferenssin finaaleihin.
 
Pavel Zacha vei kotijoukkue Bruinsin 1-0 johtoon ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla, mutta Lundell tasoitti pelin toisen erän puolivälin jälkeen. Nuori suomalaissentteri jatkoi erinomaisia otteitaan alustamalla puolustaja Gustav Forslingin viimeistelemän 2-1 maalin, kun ottelua oli jäljellä reilut puolitoista minuuttia. Tuo osuma jäi lopulta sekä ottelun että koko sarjan voittomaaliksi.
 
– En aluksi uskonut, että kiekko painui verkkoon. Se oli mieletön tunne. Olen iloinen, että saimme homman hoidetuksi. Annoimme vastustajalle liikaa paikkoja, mutta ”Bob” (Sergei Bobrovski) pelasti meidät, Hänen kaltaistaan maalivahtia tarvitaan pudotuspeleissä. Hän pystyy kääntämään ottelun meidän eduksemme, Forsling tuumi TNT Sportsin haastattelussa kaukalon laidalla välittömästi ottelun päätyttyä.
 
Forsling on Panthersin historian ensimmäinen puolustaja, jonka maali on ratkaissut pudotuspelien ottelusarjan voiton. Lundellin ja Forslingin lisäksi Panthersin tietä idän finaaleihin olivat raivaamassa kapteeni Aleksander Barkov sekä Bobrovski, joka merkkautti perjantaina 22 torjuntaa ja kahdeksannen voittonsa tämän kauden pudotuspeleissä.
 
Floridan ja Bostonin ottelusarja sekä sen päätös olivat uusinta viime vuodelta. Panthers lähetti Bruinsin jälleen kesälomalle Bostonissa, ja muutenkin floridalaiset ovat olleet tylyjä kevätvieraita Bruinsille. Panthers on nyt voittanut kuusi peräkkäistä playoff-ottelua Bostonin karhujen kotiluolassa. Voittoputki TD Gardenissa käynnistyi viime kaudella pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
 
 Liekehtivä Lundell ja blokkaava Barkov avainpelaajia
 
Lundell, 22, on pelannut koko kaukalon mitalla sitä paremmin, mitä pidemmälle pudotuspelikevät on edennyt. Hän on kerännyt tähän mennessä pelaamissaan 11 ottelussa 2+7=9 tehopistettä. Viime kauden pudotuspeleissä hän merkkautti 21 otteluun tehot 2+8=10.
 
– Oli kova juttu tehdä se tasoitusmaali. Koko joukkue odotti maalia, joka antaisi meille lisää energiaa ja itseluottamusta. Oli mahtavaa tehdä se. Ottelu oli tiukka, mutta uskoimme itseemme emmekä luovuttaneet missään vaiheessa, Lundell selitti.

BOS-FLA: Lundell paukauttaa pelin tasoihin Verhaeghen syötöstä

Lundellin lisäksi kapteeni Aleksander Barkov sai joukkuetovereiltaan kehuja kopissa ottelun jälkeen.
 
– Ei minulla ole edes sanoja kuvailemaan, mitä hän (Barkov) tekee joukkueemme eteen kaukalon kummassakin päässä. Hän on tällä hetkellä maailman paras pelaaja, Panthersin hyökkäyksen peruspilareihin kuuluva Matthew Tkachuk totesi toimittajien piirityksessä.
 
Barkov puolestaan vastaili Sportsnetin kysymyksiin jäällä ottelun jälkeen ja totesi, että Bruins oli kova vastustaja heti sarjan ensimmäisestä ottelusta lähtien.
 
– Bruins on vahva joukkue, jota vastaan on vaikea pelata. Arvostamme kovasti tätä voittoa. Kävimme tämän saman läpi viime vuonna, ja se luonnollisesti auttoi meitä paljon. Mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kaverit. Olemme tosi innoissamme, kun saimme uuden mahdollisuuden, hän mainitsi.
 
Barkov blokkasi päätöserän viime minuuteilla David Pastrnakin laukauksen rohkeasti kädellään, ja siitä käynnistyneen tilanteen päätteeksi Forsling iski voittomaalin. Sportsnet kysyi kapteenilta, missä kunnossa käsi on.
 
– Käsi on kunnossa. Kaikki hyvin, Barkov hymyili.
 
Barkov oli kiekon blokatessaan ainoa este Pastrnakin ja täysin avoimen maalin välissä.
 
– Mieletön blokkaus. Hän (Barkov) esti maalin ja pelasti koko ottelun, Bobrovski kehui.
 
Panthersin päävalmentaja Paul Maurice luetteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mielestään illan tärkeimmät pelaajat: Lundell, Forsling, Barkov ja Bobrovski.
 
– Mutta erityisesti Lundell ja Forsling olivat ainutlaatuisia tänään, fantastisia. ”Lundy” (Lundell) on liekeissä. Hän pelaa tavalla, jollaista en ole häneltä ennen nähnyt. Puolustajilla on erilaisia pelityylejä, ja oman tyylinsä edustajana Gustav on maailman paras.
 
Sitten puhe kääntyi Barkoviin, jonka Bruins-sarjan viidettä ottelua Maurice piti fantastisena. Barkovin otteet vain jäivät vaille huomiota, koska Panthers hävisi ottelun.
 
– ”Barky” (Barkov) dominoi peliä. Hän pelaa paremmin kuin koskaan. Toivottavasti hänet palkitaan, Maurice kommentoi Barkovin Selke Trophy -ehdokkuutta. Palkinto jaetaan vuosittain NHL:n parhaalle puolustavalle hyökkääjälle.

Panthersin ja Bruinsin playoff-sarjan kuudennen ottelun huippuhetket

Molemmilla idän finalisteilla hyvä maalivahti ja puolustus
 
Läntisen konferenssin finaalisarjan paikat ovat vielä jakamatta, mutta idän finalistit Panthers ja New York Rangers käynnistävät ottelusarjansa keskiviikkona 22. toukokuuta. Runkosarjan voittanut Rangers isännöi kahta ensimmäistä ottelua Madison Square Gardenissa.
 
– Totta kai nautimme pelaamisesta, mutta muutama lepopäivä tekee hyvää. Olemme iloisia tästä voitosta, enkä ajattele juuri nyt mitään muuta, Barkov totesi eikä alkanut vielä pohtimaan edessä olevaa idän finaalisarjaa.
 
Kaapo Kakon edustama Rangers selvitti tiensä idän finaaleihin torstaina, kun se voitti toisen kierroksen sarjan kuudennessa ottelussa Carolina Hurricanesin lukemin 5–3. New Yorkin kantavia voimia ovat olleet erityisesti maalivahti Igor Shestjorkin sekä hyökkääjät Mika Zibanejad (3+11=14) ja Vincent Trocheck (6+8=14).
 
Tkachuk selitti NHL on TNT:n haastattelussa, että he tulivat harjoitusleirille päättäväisinä. Motivaatiota ei tarvinnut kaivaa mistään esiin, vaan se syttyi itsestään, sillä Panthers eteni viime keväänä Stanley Cup -finaaleihin saakka ja koki sitten karvaan pettymyksen, kun tavoite eli mestaruus jäi saamatta.
 
– Pudotuspeleissä tarvitaan kookkaita ja liikkuvia puolustajia. Olemme onnekkaita, sillä meillä on kuusi sellaista kaveria, hän myhäili.
 
Panthersin takalinjoilla luutii muiden muassa Niko Mikkola, joka oli perjantai illan ahkerin blokkaaja uhrattuaan kroppansa kuudesti Avalanchen laukausten eteen.
 
Tkachuk ruoti, että Rangersilla on uskomattoman hyvä maalivahti ja puolustuskalusto, aivan kuten heillä.
 
– Tähän saakka näkemäni perusteella sanoisin, että ylivoimapelaaminen on Rangersin kovin vahvuus. New York on kuin Tampa Bay Lightningin ja Bostonin yhdistelmä, hän luonnehti tulevaa vastustajaa.

Aiheeseen liittyvä sisältö