Kun kulkee, niin kulkee. Colorado Avalanchen laitahyökkääjä Artturi Lehkonen on aloittanut tämän kauden NHL-uransa parhaassa maalitahdissa. Hän iski kiekon verkkoon kahdesti, kun Avalanche kaatoi perjantaina Pittsburgh Penguinsin kotonaan maalein 5-2.

Lehkonen, 31, on tehnyt kauden kahdeksassa ensimmäisessä ottelussaan kuusi maalia, mikä on hänelle ylivoimaisesti paras alkukauden tahti vuonna 2016 alkaneella NHL-taipaleella. Aiempi paras noteeraus on kahden vuoden takaa, jolloin hän teki kauden kahdeksassa ensimmäisessä kamppailussa kolme maalia.

Tällä hetkellä Lehkonen on 63 osuman tahdissa, ja siitä noin puoleenkin yltäminen olisi hänelle korkein yhden kauden maalimäärä. Hänen maaliennätyksensä on 27 kaudelta 2024-25, jolloin hän pelasi 69 runkosarjaottelua.

– Hän on aliarvostettu sankari, joka ei saa riittävästi tunnustusta. Hän tulee töihin joka päivä, ja kaikki täällä arvostavat sitä, Avalanchen maalivahti Mackenzie Blackwood sanoi.

Perjantain maaleissa oli paljon tuttua Lehkosta. Erityisesti toisessa niistä, joka syntyi keskimmäisen kaksikymmenminuuttisen alussa. Lehkonen otti hyökkääjä Nathan MacKinnonin laukauksesta syntyneen paluukiekon kädellä haltuunsa maalin kulmalla ja iski limpun rystyllä nuottaan. Penguinsin kapteeni Sidney Crosby antoi Lehkoselle maalin jälkeen palautetta hieromalla hanskaansa tämän kasvoihin. Aiemman osumansa Lehkonen teki ensimmäisessä erässä, kun hän nousi vauhdilla kohti maalia ja paukautti kiekon verkkoon suoraan MacKinnonin tarjoilusta.

COL-PIT: Lehkonen viettää kahden maalin iltaa Penguins-voitossa

Lehkonen on löytänyt kodin Avalanchen supertähtien rinnalta sen jälkeen kun hän siirtyi Montreal Canadiensista Kalliovuorille maaliskuussa 2022. Jälkikäteen tarkisteltuna kauppa oli suorastaan loistava, sillä Lehkonen oli auttamassa joukkuetta heti samana keväänä Stanley Cup -mestariksi.

Hän on löytänyt kemian ykkössentteri MacKinnonin kanssa. Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar sanoi, että kaksikon yhteispeli toimii mainiosti.

– Heidän tyylinsä sopivat yhteen. Artturi tietää aina parhaiten, missä ”Nate” on, mihin hän on menossa, minne hän haluaa kiekon ja milloin hän sen haluaa, Bednar kertoi.

– Hän paiskii tuossa ketjussa paljon raskaita hommia, olipa kyse kaksinkamppailujen voittamisesta tai maalin edustalle menemisestä. Hän myös ymmärtää sen, että jos antaa kiekon "Natelle” ja hakeutuu oikeaan paikkaan, hyviä asioita tapahtuu varmasti, valmentaja jatkoi.

MacKinnon vietti perjantaina neljän (1+3) tehopisteen iltaa jo 36. kerran NHL-urallaan. Coloradon supertähtikin liittyi Lehkosen kehujiin.

– Hän menee aina oikeisiin paikkoihin. Meillä oli hyvät lämmittelyt ennen peliä hänen kanssaan. Meillä synkkaa myös salilla, ja se näkyy myös jäällä, MacKinnon sanoi.

Lehkosen maalit olivat myös pelin kannalta tärkeät, sillä Penguins meni Jevgeni Malkinin ja Bryan Rustin maaleilla 2-0 johtoon ottelun yhdeksännellä peliminuutilla. Avalanche kampesi vieraidensa rinnalle Lehkosen osumilla. Samalla Lehkosen maalit takasivat, että Avalanche nousi useamman maalin takamatkalta voittoon ensimmäistä kertaa tällä kaudella, ja Ball Arenassa ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun 2025.

Penguinsin kakkosketjuun nostettu laitahyökkääjä Ville Koivunen alusti Malkinin viimeistelemän ottelun avausmaalin. Koivunen on kerännyt alkukauden kuudessa ottelussaan tehot 1+2.

– Hän tarjosi hyvän syötön maaliin ensimmäisessä erässä ja osoitti pelinrakentamiskykyään muutenkin ottelun aikana. Hän pelasi tänään hyvin, Penguinsin päävalmentaja Dan Muse kehaisi Koivusta.

Voittomaaliksi jääneen Coloradon kolmannen osuman teki ruotsalaiskapteeni Gabriel Landeskog toisen erän viidennellä peliminuutilla. MacKinnonin, Lehkosen ja Landeskogin lisäksi maalinteossa onnistui tulokashyökkääjä TJ Hughes, jolle osuma oli NHL-uran ensimmäinen.

Aiheeseen liittyvä sisältö