Original Six -aika päättyi 50 vuotta sitten

Kun kiekko putosi jäähän Centennial Classic -ulkoilmaottelussa 1. tammikuuta 2017, koko vuoden kestävät NHL:n 100-vuotisjuhlallisuudet alkoivat. Vuonna 1917 perustetun liigan värikkääseen historiaan mahtuu tuhansia tarinoita ja satoja lajin soihtua kantaneita legendoja.
NHL.com/FI kertoo lauantaisin kiehtovia tarinoita vuosisadan varrelta. Tässä juttusarjassa viemme sinut matkalle vuosikymmenten halki. Luomme katsauksen kunkin vuosikymmenen tähtihetkiin ja legendoihin. Tällä kertaa matkustamme ajassa vuosiin 1960-70.

Montreal Canadiens hallitsi NHL:ää 1950-luvulla viidellä peräkkäisellä mestaruudella ja kymmenellä peräkkäisellä finaalipaikalla, mutta molemmat putket katkesivat, kun vuosikymmen vaihtui 1960-luvuksi. Toki pokaalitta ei Canadiens tuollakaan vuosikymmenellä jäänyt.
Tuon vuosikymmenen merkittävin asia NHL:ssä oli kuitenkin ehdottomasti kaudella 1967-68 tapahtunut laajentuminen. NHL:ää oltiin pelattu kuuden joukkueen - niin sanotun Original Sixin - voimin kaudesta 1942-43 alkaen.
Nyt NHL:ään tuli kuusi uutta joukkuetta eli liigan koko tuplaantui. Uudet seurat olivat Los Angeles Kings, St. Louis Blues, Philadelphia Flyers, Minnesota North Stars, Pittsburgh Penguins ja California Seals. Viimeksi mainittu vaihtoi nimeään jo ensimmäisellä kaudella Oakland Sealsiksi.
NHL jaettiin kahteen divisioonaan. Alkuperäiset kuusi seuraa muodostivat itäisen divisioonan ja uudet seuran läntisen. Runkosarjan ottelumäärä kasvoi 70:stä 74:ään. Kaikki pelasivat oman divisioonansa joukkueita vastaan 50 ottelua ja toisen divisioonan joukkueita vastaan 24 ottelua. Pudotuspeleihin eteni molempien divisioonien neljä parasta.
Neljä seuraa pystyi Stanley Cupin voittoihin 1960-luvulla. Ne olivat Chicago Black Hawks, Toronto Maple Leafs, Montreal Canadiens ja Boston Bruins.
Vuosikymmen alkoi Maurice "Rocket" Richardin peliuran lopettamisilmoituksella syyskuussa 1960.

Chicago voitti mestaruuden kauden 1960-61 päätteeksi. Black Hawks voitti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Canadiensin, joka oli ollut runkosarjan ykkönen jälleen kerran. Ensimmäisessä täysin amerikkalaisessa finaalisarjassa sitten vuoden 1950 kaatui Detroit Red Wings. Tuo mestaruus oli Chicagolle viimeinen ennen vuoden 2010 Stanley Cupia.
Tästä alkoi Toronto Maple Leafsin valtakausi. Se voitti kolme seuraavaa Stanley Cupia vuosina 1962-64 ja vielä yhden kauden 1967 päätteeksi. Kaikki nuo kuuden vuoden sisään voitetut kuusi Stanley Cupia tulivat George "Punch" Imlachin toimiessa seuran päävalmentajana.
Toronto voitti keväällä 1962 finaaleissa Chicagon, ja kahtena seuraavana vuonna sen finaalivastus oli Detroit Red Wings. Gordie Howe oli vuosien 1963 ja 1964 pudotuspelien paras pistemies, mutta ei pystynyt enää johdattamaan Red Wingsiä mestaruuksiin.
Toe Blake oli valmentanut Montrealin mestariksi kaikkina viitenä Canadiensin mestaruusvuonna edellisellä vuosikymmenellä, ja hän toi seuralle kaksi mestaruutta lisää 1965 ja 1966. Canadiens oli näin voittanut peräti seitsemän Stanley Cupia 11 vuoteen, mikä tarkoitti sitä, että se oli todellakin noussut koko NHL:n parhaaksi seuraksi.
Toronto Maple Leafsin vuonna 1967 voittamaa Stanley Cupia pidetään yhtenä liigan historian eriskummallisimmista mestaruuksista. Toronto kärsi runkosarjan aikana muun muassa kymmenen ottelun tappioputken, ja päävalmentaja Imlach joutui kesken kauden sairaalahoitoon uupumuksen takia. Avainpelaajista Johnny Bower oli 41-vuotias, Terry Sawchuk 37, ja puolustuksen avainmiesten keski-ikä huiteli lähellä 40 vuotta.
- Ja mikä merkitsi enemmän kuin mikään muu: Imlach tuli sairaalasta tuoden joukkueelleen suurempaa itseluottamusta kuin koko Toronton kaksimiljoonainen väestö, kirjoitti Stan Fischler NHL.comille Imlachista huhtikuussa.

Sawchuk epäonnistui Montrealia vastaan pelatun finaalisarjan avausottelussa, ja hänet vaihdettiin kahden erän jälkeen pois maalilta Canadiensin voittaessa 6-2. Toronto meni sarjassa 3-2 johtoon Sawchukin korvanneen Bowerin torjunnoilla, mutta sitten Bower loukkaantui.
Sawchuk pelasi finaalisarjan ratkaisuottelun, ja pelikyvytön Bower istui penkillä varusteet päällä.
- Sinua ei laiteta kentälle, mutta ole vain siinä, Imlach oli sanonut Bowerille.
Ennen ottelua Imlach piti vielä tunteikkaan puheen sanoen, että monet uskovat, etteivät Toronton vanhat pelaajat voi enää voittaa.
- Joillekin tämä on hyvästien paikka. Nyt survokaa kiekko heidän kurkuistaan alas, oli Imlach sanonut, laittanut vihreäruutuisen pukunsa ylleen ja mennyt vaihtoaitioon.
Imlach oli tilannut pukunsa aiemmin pudotuspelien aikana sanoen, että pitää sitä sinä iltana, kun Maple Leafs voittaa mestaruuden. Maple Leafs voitti kuudennen finaalin 3-1. Viimeisessä vaihdossa jäällä olivat veteraanit George Armstrong, Red Kelly, Tim Horton sekä Stanley ja Bob Pulford.
Toronto ei ole voittanut tuon vuoden jälkeen Stanley Cupia kertaakaan.
Kaksi ensimmäistä laajennuksen jälkeistä mestaruutta voitti jälleen Montreal. Toe Blake valmensi vielä niistä ensimmäisen vuonna 1968, mutta lopetti kahdeksan Stanley Cupia päävalmentajana tuoneen uransa siihen. Seuraavana mestaruuskeväänä Canadiensin päävalmentajana oli Claude Ruel.
Läntisen divisioonan finalisti oli kolmena vuonna peräkkäin St. Louis Blues. Kahden Montreal Canadiensille kärsityn finaalitappion jälkeen se hävisi myös Boston Bruinsille finaalit vuonna 1970. Scotty Bowman teki Bluesin peräsimessä päävalmentajadebyyttinsä kaudella 1967-68, kun hän korvasi päävalmentajana Lynn Patrickin.
Henkilökohtaisella tasolla Gordie Howe rikkoi ensimmäisenä pelaajana 1 000 tehopisteen rajan kaudella 1960-61. Jean Beliveau ylsi tuohon lukemaan toisena pelaajana vasta seitsemän kautta myöhemmin.
Vuosikymmenen ensimmäisellä kaudella saatiin myös toinen vähintään 50 maalia yhdellä kaudella tehnyt pelaaja "Rocket" Richardin rinnalle, kun Bernie Geoffrion teki juuri tuon määrän osumia.

Bill Masterton kuoli tammikuussa 1968 lyötyään päänsä jäähän Oakland Sealsin ja Minnesota North Starsin välisessä ottelussa. Hänestä tuli ensimmäinen suoraan NHL-ottelussa tapahtuneen loukkaantumisen takia kuollut pelaaja. Hänen mukaansa nimettiin Bill Masterton Memorial Trophy, joka on sittemmin jaettu erityistä sinnikkyyttä, urheilullisuutta ja jääkiekolle omistautumista osoittaneelle pelaajalle.
1960-luku toi NHL-kaukaloihin yhden koko lajin parhaista pelaajista, sillä Bobby Orr tuli liigaan kaudella 1966-67 voittaen heti parhaalle tulokkaalle jaettavan Calder Trophyn. Hän voitti kevääseen 1970 mennessä kolme Norris Trophya (uransa kahdeksasta), yhden Hart Trophyn, yhden Conn Smythe Trophyn ja runkosarjan pistepörssin kertaalleen.
NHL:n 1970-luvun tapahtumiin syvennytään noin kuukauden kuluttua.