kiviranta goal

Dallas Stars on ollut toistaiseksi yksi kuluvan kesän mielenkiintoisimmista seuroista etenkin suomalaissilmin tarkasteltuna. Joukkueen GM Jim Nill on paiskinut hommia toimistopuolella ja pyrkinyt tekemään oikeita siirtoja pelaajistonsa vahvistamiseksi.

Nill on myös tiedostanut sen, että Dallasin kokeneella ratkaisijaosastolla alkaa ikä tulla väistämättä vastaan, ja näin ollen katseita on ollut syytä kääntää yhä enemmän seuran tulevaisuuden vastuunkantajien suuntaan.
Yksi heistä on suomalaishyökkääjä Joel Kiviranta, joka solmi lauantaina Starsin kanssa kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Uuden kontrahdin kokonaisarvo on 2,1 miljoonaa dollaria ja keskimääräinen kausipalkka 1,05 miljoonaa dollaria.

CHI-DAL: Kiviranta yllättää Delian

  • Joelista on kehittynyt todella luotettava pelaaja, joka voi pelata useissa eri rooleissa ja missä tahansa ketjussa. Hänen kilpailullisuutensa ja monipuolisuutensa ovat tehneet hänestä tärkeän palasen hyökkäysosastollemme, Nill kommentoi.
    Viime kausi oli kuitenkin Kivirannalle kaikkea muuta kuin helppo. Sisukas laituri kärsi loukkaantumisista, mikä luonnollisesti verotti tuloksentekoa. Lisäksi Kiviranta löysi itsensä useaan kertaan joukkueensa varamiehistöstä ja joutui seuraamaan otteluja katsomon puolelta. Kiviranta pelasi lopulta runkosarjassa vain 26 ottelua ja keräsi niissä 6+5=11 tehopistettä.
    - Olin hieman eksyksissä viime kauden aikana ja tein virheitä jäälle päästyäni. Siinä oli myös itseluottamus koetuksella. Rickin (päävalmentaja Bowness) kanssa on kuitenkin helppoa keskustella asioista. Hän antoi minulle hyviä neuvoja, ja se sai fiiliksen ja itseluottamuksen nousemaan, Kiviranta kertoi.
    Näyttöjä tiukoista paikoista
    Mutta jatkosopimus oli selvä signaali siitä, että Dallasin seurajohto luottaa 25-vuotiaan Kivirannan kykyihin nousta joukkueensa ratkaisijaosastoon. Monipuolisuus ja yllättävät kiekolliset ratkaisut vastustajan hyökkäysalueella ovat juuri niitä asioita, joita Nill apulaisineen uskoo näkevänsä seuraavien vuosien aikana.

TBL-DAL: Kiviranta ja Hintz pelaavat hienosti yhteen

Epäonnisesta viime kaudesta huolimatta Kiviranta on jo ehtinyt antaa näyttöjä. Starsin kannattajat tuskin ovat unohtaneet toissa kauden pudotuspelejä, joissa Kiviranta nousi täysin puskista suuren yleisön tietoisuuteen tekemällä hattutempun Colorado Avalanchea vastaan pelatun toisen playoff-kierroksen sarjan ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa. Kiviranta johdatti Starsin Läntisen konferenssin finaaleihin iskemällä kolmannen osumansa seiskapelin jatkoerässä.
Eivätkä Kivirannan uroteot jääneet suinkaan siihen, vaan lisää seurasi konferenssifinaalisarjassa. Vegas Golden Knights joutui toteamaan Kivirannan erinomaiset ratkaisijakyvyt sarjan viidennessä ottelussa, jossa suomalaislaituri laukoi tärkeän 2-2 tasoituksen. Dallas voitti ottelun 3-2, katkaisi sarjan ja paineli Stanley Cup -finaaleihin.
- Joel on pelaajana erittäin sisukas taistelija, joka ei anna koskaan periksi. Hän kykenee ratkaisuihin silloin kun vastustaja niitä vähiten odottaa. Lisäksi hän tuo monipuolisuudellaan vaarallisuutta hyökkäysketjunsa pelaamiseen, päävalmentaja Bowness on hehkuttanut.
Potentiaalia nousta Dallasin tulosyksikköön
Ensi kaudella vasta toisen kokonaisen NHL-kautensa aloittava Kiviranta on sopeutunut pelityylinsä ansiosta Starsin hyökkäyskalustoon nopealla tahdilla. Helpotusta henkisellä puolella on tuonut varmasti myös se, että organisaatiossa pelaa muitakin suomalaisia isoissa rooleissa.

FLA-DAL: Kiviranta kaventaa Keron syötöstä

Viime kaudella Kiviranta pelasi suurimman osan peleistään ykkössentterin viittaa kantaneen Roope Hintzin vierellä, eikä kaksikon tarvinnut juuri haeskella yhteistä kemiaa. Kiviranta ja Hintz ajattelevat peliä hyvin paljon samalla lailla ja ovat kiekon saadessaan aina uhka vastustajalle.
- Roope on todella hyvä pelaaja, ja olen todellakin nauttinut pelaamisesta hänen kanssaan. Tietysti se helpottaa, kun puhumme samaa kieltä, mutta ei sitä niin paljon tule puhuttua pelien aikana. Pelaaminen itsessään on helppoa Roopen kanssa, ja tiedän, missä hän menee kaukalossa milloinkin. Hän on vahva luistelija ja haluaa pelata paljon kiekolla, Kiviranta kertoi.
Stars on jälleen ensi kaudella joukkue, jossa on sekoitus kokemusta sekä nuoruuden intoa. Konkariosastoon kuuluvat muiden muassa kapteeni Jamie Benn, Starsin sisäisen pistepörssin viime kaudella tehoin 25+26=51 vienyt Joe Pavelski sekä härkämäinen Aleksandr Radulov. Tuon trion odotetaan jälleen kantavan suurinta vastuuta Starsin hyökkäyskalustossa.
Mutta päävalmentaja Bowness toivoo, että seuran nuorisokaartiin kuuluvat lahjakkuudet Kivirantaa ja erinomaisen tuloskauden pelannutta Jason Robertsonia myöten onnistuvat nousemaan yhä suurempaan valokeilaan.