GettyImages-2174627609

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:n yliopistoliigassa jääkiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Joakim Kemell kunnostautui viikon tehokkaimpana suomalaispelaajana AHL:ssä. Milwaukee Admiralsin hyökkääjä pääsi pisteille kaikissa neljässä ottelussa. Hänen yhteissaldonsa oli 1+4=5. Neljän ottelun mittainen pisteputki on Kemellille kauden pisin.

Kemell aloitti menneen viikon tekemällä kauden yhdeksännen maalinsa. Hän seurasi sitä sesongin kolmannella kahden syöttöpisteen illallaan. Kahdessa viimeisessä ottelussa Kemell merkkautti kummassakin yhden syöttöpisteen.

Kausi ei ole ollut aivan helppo Kemellille. Hän on saalistanut 36 ottelussa tehopisteet 9+14=23. Maaleista yli puolet (5) on tullut kahdessa ottelussa. Kemellillä on ollut kaksi viiden kamppailun mittaista pisteetöntä jaksoa ja yhdessä vaiheessa peräti 11 ottelun mittainen maaliton jakso.

Nyt näyttää kuitenkin paremmalta sekä Kemellin että Milwaukeen kannalta. Admirals painelee kolmen ottelun voittoputkessa ja majailee Central-divisioonan kolmannella sijalla tasapisteissä kakkosen kanssa. Seitsemän joukkueen divisioonasta viisi parasta pääsevät pudotuspeleihin.

Nashville Predators varasi Kemellin 17. pelaajana kesän 2022 NHL Draftissa. Jyväskyläläinen siirtyi Pohjois-Amerikkaan keväällä 2023 eli hän pelaa nyt toista kokonaista kauttaan AHL:ssä. Kemell on esiintynyt yhteensä 117 runkosarjaottelussa ja kerännyt niissä pisteet 31+46=77. Pudotuspeleissä vastaavat lukemat ovat 29 ja 11+10=21.

Neljä Milwaukeen pelaajaa on päässyt tällä kaudella tekemään NHL-debyyttinsä: hyökkääjät Zachary L'Heureux, Fjodor Svetshkov ja Ozzy Wiesblatt sekä puolustaja Adam Wilsby. Ehkä jossain vaiheessa on huhtikuussa 21 vuotta täyttävän Kemellin vuoro.

AHL:n viikon pelaaja jatkoi pistetehtailuaan

Bridgeport Islandersin Eetu Liukas (2+1) vietti kahden maalin viikkoa. Ne olivat samalla hänelle kauden ensimmäiset osumat. Liukas on tehtaillut sesongin viidestä tehopisteestään neljä viidessä viime ottelussaan.

GettyImages-2174446096

Neljään tehopisteeseen ylsivät Abbotsford Canucksin Aatu Räty (1+3), Henderson Silver Knightsin puolustaja Christoffer Sedoff (1+3) ja Utica Cometsin puolustaja Topias Vilen (0+4). Viime sunnuntaihin päättyneen kalenteriviikon parhaaksi pelaajaksi AHL:ssä valittu Räty on tehtaillut kuuteen viime otteluun lukemat 2+10=12. Sedoff (1+3) katkaisi 10 ottelun mittaiseksi venyneen pisteettömän jaksonsa.

Verkkoa heiluttivat myös Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Jesse Puljujärvi (1+1), Texas Starsin Arttu Hyry (1+1), Springfield Thunderbirdsin Aleksanteri Kaskimäki ja Coachella Valley Firebirdsin Jani Nyman. Puljujärvi esiintyi kauden toisessa AHL-ottelussaan ja saalisti ensimmäiset tehopisteensä. Hyrylle viikon kaksi ottelua olivat ensimmäiset farmissa NHL-komennuksen jälkeen. Kaskimäelle tuo osuma on ainoa 11 viime pelissä. Kauden 16. osumansa iskenyt Nyman jatkaa AHL:n tulokkaiden maalipörssin kärkipaikalla.

Ville Husso torjui viikon ainoassa ottelussaan 39 laukausta ja nappasi jälleen voiton tililleen. Grand Rapids Griffinsin suomalaismaalivahti on hävinnyt kauden yhdeksästä AHL-ottelustaan vain yhden. Myöskin harvemmin häviävä Coachella Valleyn Niklas Kokko venytti ainoassa kamppailussaan voittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Manitoba Moosen Kaapo Kähkönen sen sijaan hävisi ainoan torjuntavuoronsa.

Calgary Wranglersin Waltteri Ignatjew otti 32 torjunnallaan ensin jatkoaikavoiton. Jälkimmäisessä ottelussa hän korvasi aloittaneen maalivahdin toisella tauolla, kun Wranglers oli jo käytännössä hävinnyt ottelun. Bridgeportin Henrik Tikkanen otti ensin 38 torjunnan voiton, mutta joutui toisessa ottelussa vaihtoon jo reilun 12 minuutin kohdalla neljän takaiskun jälkeen.

Tuomas Uronen tulikuumana OHL:ssä

Kingston Frontenacsin hyökkääjä Tuomas Uronen on yksi Ontarion junioriliigan kuumimmista pelaajista tällä hetkellä. Uronen hurjasteli viikon kolmeen peliin tehot 3+8=11. Vegas Golden Knightsin varaus painelee tällä hetkellä yhdeksän ottelun mittaisessa pisteputkessa, joka käynnistyi jo ennen nuorten MM-kisoja.

Uronen (24+34=58) on noussut OHL:n pistepörssissä 14:nneksi ja on maalipörssissä samalla sijalla. Hänet valittiin lisäksi viime sunnuntaihin päättyneen kalenteriviikon parhaaksi pelaajaksi OHL:ssä. Urosen joukkuekaveri Emil Pieniniemi merkkautti tehot 1+3. Pieniniemi (6+35=41) on OHL:n puolustajien pistepörssissä viidentenä.

Barrie Coltsin Emil Hemming saalisti neljässä ottelussa pisteet 3+2=5. Hemming oli tehnyt marraskuun jälkeen vain yhden maalin OHL:ssä ennen menneen viikon pyrähdystä. Myös London Knightsin suomalaishyökkääjät pääsivät maalin makuun. Kasper Halttusen saldo viikon neljästä ottelusta oli 1+4=5 ja Jesse Nurmen 2+0=2. Nurmi oli maalannut viimeksi joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Suomalaisilla pyyhkii hyvin myös OHL:n sarjataulukossa. London pitää koko liigan kärkipaikkaa hallussaan. Päävalmentaja Jussi Ahokkaan Kitchener Rangers on toisena, Barrie neljäntenä ja Kingston kuudentena.

WHL-junioriliigassa pisteille pääsi vain Victoria Royalsin Markus Loponen (0+1), joka on tehoillaan 12+18=30 tulokkaiden pistepörssissä yhdeksäntenä. Medicine Hat Tigersin puolustajat Veeti Väisänen ja Niilopekka Muhonen jäivät kiikaritehoille. Everett Silvertipsin Julius Miettinen ei ole pelannut nuorten MM-kisojen jälkeen alavartalovamman takia. Red Deer Rebelsin Kasper Pikkarainen on loukkaantumisen takia pelannut tällä kaudella vain yhden ottelun.

Pohjois-Amerikan yliopistosarjassa Harvard Crimsonin maalivahti Aku Koskenvuo hävisi ainoan ottelunsa. Pistetilejään kasvattivat Western Michigan Broncosin puolustaja Joona Väisänen (0+2) ja Denver Pioneersin Samu Salminen (0+1). Vermont Catamountsin Joel Määttä jäi kiikaritehoille. Dubuque Fighting Saintsin Heikki Ruohonen heilutti verkkoa kerran USHL-junioriliigassa. Hän on nyt saalistanut kauden 24 ottelussaan pisteet 7+9=16.

Uusi kärkimies suomalaisten pistepörssissä

Brad Lambert sai viikolla kutsun Winnipeg Jetsin NHL-miehistöön. Husso lähetettiin puolestaan farmiin. Puolustaja Matias Rajaniemi tuli AHL:ään eri suunnasta kuin Husso eli "farmin farmiksi" sanotusta ECHL-liigasta. Hän oli käynyt Bridgeportin vahvuudessa jo edellisellä viikolla, mutta nyt tilille tulivat uran ensimmäiset kolme AHL-ottelua. Rajaniemi on New York Islandersin varaus kesältä 2020, mutta seura ei enää omista oikeuksia häneen. Kahdesti nuorten MM-kisoissa mitaleille yltänyt 22-vuotias Lahden Pelicansin kasvatti pelaa Bridgeportissa AHL-sopimuksella.

Syracuse Crunchin Niko Huuhtanen pelasi menneellä viikolla tositoimeen lähes kuukauden tauon jälkeen. Toronto Marliesin Roni Hirvonen oli ollut sivussa kokoonpanosta suunnilleen yhtä pitkään. Suomalaisista eivät tämän kalenterivuoden puolella ole pelanneet Bakersfield Condorsin Roby Järventie (viimeisin ottelu 2.11.), Lehigh Valley Phantomsin maalivahti Eetu Mäkiniemi (16.11.) ja Ontario Reignin Aatu Jämsen (15.12.).

Hyry (15+13=28) otti haltuunsa suomalaisten AHL-pistepörssin kärkipaikan. Wilkes-Barre/Scrantonin Ville Koivunen (10+17=27) tippui sinivalkoisella listalla kakkoseksi ja AHL:n tulokkaiden tilastossa kolmanneksi.

Suomi-pörssissä seuraavina tulevat Lehigh Valleyn Samu Tuomaala (8+18=26), Nyman (16+9=25), Kaskimäki (7+17=24), Kemell (9+14=23), Aatu Räty (7+15=22), Syracusen Jesse Ylönen (8+12=20), Huuhtanen (8+10=18) ja Rochester Americansin Konsta Helenius (6+12=18).

Aiheeseen liittyvä sisältö