Viime kesänä NHL-sopimuksen solminut Hakanpää on viettänyt kuluvan kauden AHL:n San Diego Gullsissa. Hän on kirjauttanut 47 ottelussa 1+12=13 tehopistettä, 24 jäähyminuuttia ja plus-miinuslukeman +12. AHL on tuttu liiga Hakanpäälle, sillä hänellä on farmikokemusta paljon jo viime vuosikymmeneltä.
- Todella hauskaa olla täällä. Tietenkin on paljon uusia asioita pienen kaukalon ja pelisysteemin kanssa. Se oli ensin vähän häkellyttävää. Yritän oppia tuntemaan kaiken ja saada taas tuntumaa pieneen kaukaloon, Hakanpää kertoi Ducksin harjoitusleirillä syksyllä.
Leijonien viime kevään kultajoukkueesta rapakon taakse suuntasivat Hakanpään lisäksi hyökkääjät Kaapo Kakko, Joel Kiviranta ja Eetu Luostarinen, puolustaja Oliwer Kaski sekä maalivahti Veini Vehviläinen. Heistä Kaski ja Vehviläinen odottavat yhä NHL-debyyttiään. (Henri Jokiharju, Niko Mikkola ja Kevin Lankinen pelasivat jo valmiiksi Pohjois-Amerikassa).
Hakanpää edusti Suomea nuorten MM-kisoissa 2012. Niistä joukkuekavereista tämän hetken vakituisia NHL-pelaajia ovat Aleksander Barkov, Mikael Granlund, Rasmus Ristolainen, Olli Määttä, Joonas Donskoi ja Joel Armia. NHL-jäillä ovat luistelleet lisäksi Markus Granlund, Miikka Salomäki, Markus Hännikäinen ja Teemu Pulkkinen sekä maalivahdit Christopher Gibson ja Sami Aittokallio.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Ensimmäinen yritys rapakon takana ei tuottanut tulosta
St. Louis Blues varasi Hakanpään kesän 2010 NHL Draftin neljännellä kierroksella. Hän suuntasi rapakon taakse keväällä 2013. Kun NHL-paikkaa ei ollut irronnut kesään 2015 mennessä, päätti puolustaja palata Suomeen.
Hakanpää pelasi neljä kautta SM-liigaa Oulun Kärpissä. Yhden SM-kullan ja viime kevään maailmanmestaruuden jälkeen oli aika uudelle yritykselle taalajäillä. Hän solmi kesällä 2019 yhden vuoden sopimuksen Anaheimin kanssa.
- Upea homma, että saan mahdollisuuden lähteä toista kertaa kokeilemaan sinne. Kyllä sitä innolla odottaa, Hakanpää iloitsi viime kesänä MTV Urheilun haastattelussa.
NHL-debyytti on upea asia ja hieno askel uralla. Mutta täytyy muistaa, että paikka aukesi vasta kun sairastuvalle olivat ahtautuneet Anaheimin neljä kärkipuolustajaa: Hampus Lindholm, Cam Fowler, Josh Manson ja Erik Gudbranson.
Joka tapauksessa yksi este on nyt ylitetty. Jokainen näytön paikka on tärkeä, eikä pelkästään Ducksin suuntaan, vaan koko NHL:lle.