bedard

Connor Bedardin murskaava syyskausi jatkui tiistaina hattutempulla Calgary Flamesin verkkoon. Chicago Blackhawksin nuori hyökkääjätähti osui kertaalleen toisessa erässä ja kahdesti kolmannessa, kun kotijoukkue vei voiton numeroin 5-2.

– Pelaaminen on maistunut. Kausi on totta kai edelleen alussa, koska pelattuna on vasta 19 ottelua. Lähdemme päättäväisesti voittamaan pelejä, Bedard iloitsi summerin soitua.

Mitä pidemmälle tämä kausi on edennyt, sitä vakuuttavammalta Bedardin tekeminen on näyttänyt. NHL-uran ensimmäisestä kolmen maalin illasta ei ole kulunut edes kuukautta, sillä hän mätti kolme osumaa Ottawa Senatorsin nuottaan 28. lokakuuta.

Vasta 20-vuotias hyökkääjä on joukkueensa tapaan nousujohteensa alkuvaiheessa, mutta alkaa hiljalleen lunastaa potentiaaliaan. Bedard on tehnyt 11 viime ottelussaan 22 pistettä, jotka ovat jakautuneet tasan maalien ja syöttöjen välillä (11+11). Saman tarkastelujakson aikana hän on jäänyt pisteittä vain yhdessä ottelussa, joka oli Blackhawksin edeltävä peli Toronto Maple Leafsia vastaan.

Tiistaina Bedard oli päättänyt palata pistekantaan, ja Flames joutui seuraamaan Blackhawks-hyökkääjän show'ta sivusta. Bedard iski ensimmäisen kerran toisen erän loppuminuuteilla. Kolmannessa hän vastasi Chicagon johtomaalista ja viimeisteli lopuksi illan viimeisen osuman viimeisellä minuutilla tyhjään rysään, kun Calgary haki kavennusta ilman maalivahtia.

Hattutempun sinetöinyt laukaus lähti harvinaisen kaukaa, omalta puolustusalueelta asti.

– Jos on mahdollisuus tehdä hattutemppu tyhjään maaliin, niin ei sitä tietenkään kannata pakottaa, mutta siinä tilanteessa tuntui hyvältä lähteä laukomaan. Halusin varmistaa, että peli ratkeaa siihen. Onneksi se meni maaliin, Bedard totesi.

Helpolla Blackhawks ei jättänyt Flamesia taakseen. Bedard siirsi toisen erän osumallaan Chicagon 2-0 johtoon, mutta seuraavat kaksi maalia olivat Calgaryn käsialaa. Kavennus tuli ylivoimalla puoli minuuttia ennen taukoa, tasoitus vain kolme minuuttia kolmannen erän alkamisen jälkeen. Isäntien ote meinasi siis lipsua, ja kantti oli koetuksella.

CHI-CGY: Bedard mättää kolme maalia ja johdattaa Blackhawksin voittoon

– Annoimme vastustajan tulla takaisin mukaan peliin toisen erän lopussa, ja sitten he tekivät maalin heti kolmannen erän alussa. Sellainen voi koetella joukkuetta, mutta me vain jatkoimme pelaamista. Saimme yhden maalin lisää, sitten toisen. Meillä on hauskaa yhdessä. Viihdymme toistemme seurassa ja haluamme pelata toisillemme, Bedard hehkutti, ja korosti etenkin Oliver Mooren 4-2 maalin ratkaisevaa merkitystä.

– Melkein jokainen ottelumme on ollut todella tiukka, kun ollaan menty kolmanteen erään. "Moorsey" teki hienon ratkaisun mennessään maalille ja teki meille arvokkaan osuman. Se ruokki koko joukkuetta. Saamme virtaa toisistamme ja opettelemme voittamaan, Bedard sanoi heti ottelun jälkeen CHSN:n tv-haastattelussa.

Flames on saanut tuta Bedardin vireen, sillä kauden kahdessa keskinäisessä ottelussa hän on tehnyt seitsemän pistettä, joista neljä on ollut maaleja. Ensimmäisessä kohtaamisessa Calgaryssa hän iski tehot 1+3. Nyt hänestä tuli kauden ensimmäinen kaksi hattutemppua tehnyt pelaaja. Tiistain ottelun alkaessa Bedard jakoi NHL:n maalipörssin 19. sijaa, mutta nyt hän on jaetusti kakkospaikalla.

Ilta oli Bedardille merkittävä muullakin tavalla, sillä hänen paitaansa oli ommeltu ensimmäistä kertaa varakapteenin A-kirjain.

Samaan aikaan myös Blackhawksilla kulkee mainiosti. Kuudesta viimeisimmästä ottelusta on tullut peräti viisi voittoa, ja kymmenen ottelun jaksolta löytyy vain kaksi varsinaisen peliajan tappiota. Chicago jakaa Central-divisioonassa kolmatta sijaa tasapisteissä Winnipeg Jetsin kanssa.

– Pitää olla valmis pelaamaan jokaisena iltana, sellainen tämä liiga on. Tällä hetkellä tunnemme olomme hyväksi, ja pukukopissa on mahtavaa. Voittamisen mukana tulee paljon mukavia asioita. Mennyttä ei kuitenkaan saa jäädä miettimään. Jos olisimme hävinneet tämän ottelun, tunnelma kopissa olisi ollut erilainen. Ymmärrämme, että sama homma pitää toistaa joka ilta, Blackhawksin hyökkääjä Ryan Donato sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö