GettyImages-2210014602

NHL-kauden 2025-26 harjoitusleirejä odotellessa otamme elokuun alusta lähtien kaikki joukkueet lähempään tarkasteluun juttusarjassa "32 joukkuetta 32 päivässä". Tällä kertaa pureudutaan Anaheim Ducksin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Anaheim Ducksin viime kausi päättyi Pacific-divisioonan kuudenteen sijaan. Joukkue ei palannut pudotuspeleihin, mutta 35 voittoa olivat Ducksin paras lukema sitten kauden 2018-19. Joko nyt olisi aika laittaa loppu seitsemän kauden putkelle tosipelien ulkopuolella?

Merkittävät muutokset

Ducksin GM Pat Verbeek on saanut urakoida kesän aikana. Paljonkin on muuttunut, sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Selvästi tulevaa kautta pidetään Anaheimin organisaatiossa vuosien uudelleenrakentamisen jälkeen merkittävänä.

Anaheimin uudeksi päävalmentajaksi valittiin Joel Quenneville, jonka esimerkiksi Mikael Granlund on kommenteissaan nimennyt tärkeäksi vaikuttajaksi päätökselleen tehdä sopimus Ducksiin. Chicago Blackhawksissa mestaruuksia voittanut Quenneville valmensi viimeksi Florida Panthersia, mutta sen pestin päättymisestä on kohta jo neljä vuotta.

Pitkäaikainen ykkösmaalivahti John Gibson vaihtoi maisemaa, kuten teki myös pari vuotta sitten kovasti hehkutettu hyökkääjä Trevor Zegras. Isac Lundeström, ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2018, päästettiin eteenpäin Columbus Blue Jacketsiin.

Vapaiden pelaajien markkinoilta Ducks etsi kokemusta nuorten tueksi. Kolmen vuoden sopimuksen tehneen Granlundin lisäksi sitä tuo 34-vuotias maalitykki Chris Kreider, joka on ottelumäärältään selvästi vajaata viime kautta lukuun ottamatta mättänyt lähihistoriassa tasaisesti yli 30 osuman kausia.

Avainpelaajat

Ducks panosti tshekkimaalivahti Lukas Dostalin viiden vuoden jatkosopimukseen ja aikoo leipoa tshekistä uutta ykkösveskariaan. Dostal pelasi jo viime kaudella 54 ottelua, ja hänen torjuntaprosentikseen muodostui 90,3.

Leo Carlsson pelasi ensimmäisen ehjän NHL-kautensa ja ylsi 45 pisteeseen. Hän muun muassa saavutti 20 maalin rajapyykin, mutta Anaheim odottaa kärkisentterin nousujohteen jatkuvan. Ikää ruotsalaisella on vasta 20 vuotta. Vuotta vanhempi Cutter Gauthier teki samat 20 maalia tulokaskaudellaan ja loisti MM-kisoissa. Tässä on kaksikko, jolta toivotaan nousua tähtikategoriaan.

Granlund ja Kreider olivat kesän arvokkaat värväykset, jotka molemmat istutetaan kärkiketjuihin ja erikoistilanteisiin. Kreider oli matalan riskin hankinta, jolle 30 maalia on realistinen minimitavoite. Sellaisia lukemia Ducksissa ei tehnyt viime kaudella kukaan. Kreiderilla on alla seitsemän peräkkäistä vähintään 20 maalin kautta ja kaikkiaan 116 ylivoimamaalia.

Myös Granlundin maalimäärät olisivat olleet viime kaudella Anaheimin joukkueen eliittiä, vaikka hänen parhaat ominaisuutensa ovat aivan muualla. NHL-urallaan 187 ylivoimapistettä nakutellut Granlund lienee avainasemassa, kun Ducks lähtee parantamaan viime kauden surkeita erikoistilannetilastojaan.

NYR-BOS: Kreider vie Rangersin johtoon alivoimalla päätöserässä

Suomalaiset

Granlund, 33, palaa Kaliforniaan vietettyään kevätkauden Dallas Starsissa. Kokenut hyökkääjä oli nuoressa San Jose Sharksissa arvokas ja tehokas mentori tulevaisuuden lupauksille, ja samantapaista roolia on tarjolla myös Ducksissa – jonka prosessin tosin pitäisi olla selvästi Sharksin vastaavaa edellä. Granlund teki viime kaudella Sharksissa 52 ottelussa 45 pistettä ja Starsissa 31 ottelussa 21 pistettä.

Maalivahti Ville Husso kilpailee peliajasta ja pyrkii ensinnäkin pysymään NHL-jäillä viime kauden farmikomennustensa jälkeen. Husso, 30, pelasi Detroitissa ja Anaheimissa yhteensä 13 NHL-ottelua ja näiden AHL-joukkueissa 22 ottelua. Sopimus Ducksiin on kaksivuotinen, mutta viime kaudella suurta vastuuta kantaneen Dostalin lisäksi samasta pelipaikasta kamppailee Petr Mrazek, kolmikosta kokenein torjuja.

Vahvuudet

Ducksin kohdalla ei voida olla puhumatta potentiaalista. Sitä on paljon, ja sen ulosmittaaminen ratkaisee paljon. Hyvässä lykyssä Anaheim saa kasaan kolme oikeasti mielenkiintoista ja hyvää hyökkäysketjua, joissa on väkevä annos nuoria, yhä kehittyviä pelaajia.

Granlund ja Kreider toimivat esikuvina ja opastajina, kun parikymppiset Leo Carlsson, Cutter Gauthier ja – sopimuskuvioiden ratketessa – Mason McTavish pyrkivät ottamaan seuraavia askelia urallaan. Viime kaudella Ducksin sisäisen pistepörssin voitto tuli 55 pisteellä, mutta nyt nuorison luulisi kirittävän toisiaan kovempiin lukemiin.

Myös maalivahtiosasto on pitkäaikaisena luottomiehenä olleen Gibsonin lähdöstä huolimatta kohtuullisella pohjalla. Kilpailutilanne on kova, mutta oletettavasti Dostal on päävastuussa, kunnes antaa aihetta muutoksille.

Kehityskohteet

Kiehtovan hyökkäyksen vastapainoksi puolustus näyttää kokonaisuutena yhä aavistuksen köykäiseltä. Ducksin rivistöstä erottuu kaksi kokenutta, kaikille tuttua nimeä. Radko Gudas, joukkueen kapteeni, on jo 35-vuotias. Jacob Trouba, 31, hankittiin kesken kauden New York Rangersin kapteenin paikalta.

Edellä mainitun kaksikon kohdalla toivotaan lähinnä taantumisen välttämistä, kun taas muutoin puhutaan jälleen kehittymisen tarpeesta. Jackson LaComben viime kauden 12 maalia ja 33 pistettä täysin viisikoin pelattaessa olivat erittäin rohkaisevia lukemia sen suhteen, että tästä voisi ponnistaa Ducksin puolustuksen uusi kiekollinen johtaja. Jos ylivoima saadaan toimimaan edes kohtuullisella tasolla, LaCombe saattaa olla puolustajien pistepörssissä hyvinkin korkealla.

Myös 21-vuotiaat Pavel Mintjukov ja Olen Zellweger lähtevät tulokassopimustensa viimeiseen kauteen. Ducksilla on tällä hetkellä vain neljä vuotta 2027 pidemmälle ulottuvaa sopimusta, joten näyttöpaikat ovat tärkeitä seurajohdon muovatessa kokoonpanoa kohti pudotuspelijoukkuetta.

Parhaat lupaukset

Beckett Sennecke napattiin viime vuonna NHL Draftissa numerolla kolme. Laiturin kanssa tehtiin tulokassopimus, mutta ainakin toistaiseksi kanadalaistaituri on OHL-joukkue Oshawa Generalsin listoilla. Siellä Sennecke tehtaili viime kaudella 56 ottelussa 86 pistettä.

Ducks pääsi varaamaan tänä kesänä vuorolla kymmenen ja vahvisti nuorta kaartiaan kanadalaishyökkääjä Roger McQueenilla. Kaksimetrinen ja 90-kiloinen järkäle täyttää lokakuun alussa 19 vuotta. Hän on edustanut viime kaudet WHL-junioriliigan Brandon Wheat Kingsiä ja teki viime kaudella 17 ottelussaan 20 pistettä. Tulokassopimusta ei ole tehty, joten pelien on määrä jatkua juniorikaukaloissa vielä tulevan kauden ajan.

Toinen tuore poiminta oli kesän paras suomalaisnimi, puolustaja Lasse Boelius. Porilainen 18-vuotias teki viime kaudella debyyttinsä miesten peleissä Liigassa ja kirjautti seitsemään otteluun kaksi syöttöpistettä. Suomen alle 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa Boelius teki viidessä ottelussa tehot 1+5. Boelius varattiin toisella kierroksella, eikä hänenkään kanssaan näytä olevan kiirettä. Sopimus Poriin kattaa kaksi seuraavaa kautta, ja matka NHL:ään on vielä pitkä.

Mahdollisuudet pudotuspeleihin

Anaheimissa on saatu odotella parempia päiviä, mutta nyt niiden voisi uskoa olevan jo lähellä. Edelliskaudesta viime kauteen tapahtui 21 sarjapisteen parannus. Kehityksen jatkuessa joukkue pystyy ainakin taistelemaan paikasta pudotuspeleihin, mutta viivan päälle pääseminen on kokonaan toinen asia.

Katso Ducksin 5 parasta maalia kaudelta 2024-2025

Aiheeseen liittyvä sisältö