NSH Filip FOrsberg at 2025 global series

Filip Forsberg tuskin oli varsinaisesti suunnitellut viettävänsä juhlapäiväänsä ruotsalaisen yleisön edessä kotimaansa kaukalossa, mutta Nashville Predatorsin ja Pittsburgh Penguinsin väliset Global Series -ottelut tekivät senkin mahdolliseksi.

Predatorsin tähtihyökkääjä pelaa sunnuntaina NHL-uransa 800. ottelun, kun joukkueet kohtaavat toisensa Tukholmassa viikonlopun tapahtuman jälkimmäisessä osassa.

– Tajusin koko asian vasta pari päivää sitten. Mahtava juttu osana tätä muutenkin hienoa tapahtumaa, Forsberg sanoi lauantaina Nashvillen harjoitusten jälkeen.

Forsberg, 31, syntyi vähän Tukholmaa pohjoisempana ja pelasi nuoruusvuotensa Leksandissa. Predatorsissa hän debytoi kaudella 2012-13 ja sai aluksi vyölleen vain muutaman ottelun. Kaksi kautta myöhemmin hänestä tuli joukkueen vakiokasvo ja avainpelaaja. Kaudesta 2017-18 alkaen hän on ollut mukana kapteenistossa.

Sopimus Predatorsin kanssa jatkuu vuoteen 2030, joten Forsbergin pelimäärän toivotaan paisuvan vielä roimasti sunnuntain merkkipaalun jälkeen.

– Olen todella ylpeä siitä saavutuksesta, kun mietin uraani. Seassa on ollut vähän loukkaantumisia, joten lukema voisi olla suurempikin, mutta kaikkea voi sattua, ja jos niitä ei olisi tullut, niin ehkä jotain muuta olisi tapahtunut, Forsberg pohti.

Predators ja Penguins kohtasivat ensimmäisen kerran Tukholman Avicii Arenassa perjantaina. Silloinkin kaikki meni Forsbergin kannalta täysin toivotulla tavalla. Ensinnäkin Nashville voitti ottelun saavuttuaan Ruotsiin huolestuttavassa tappioputkessa. Lisäksi Forsberg onnistui tekemään maalin 2-1 voitossa ja jatkamaan omaa pisteputkeaan.

NSH-PIT: Forsberg tekee Predatorsille tasoitusmaalin Tukholmassa

– Isossa kuvassa tämä on jo varmasti todella siisti tapahtuma hänelle. Toivottavasti pystymme vielä ottamaan voiton, mikä tekisi kaikesta entistä erityisempää, Predatorsin suomalaishyökkääjä Erik Haula sanoi nukuttuaan yön yli.

– Voimme olla ylpeitä. Pelasimme kokonaisen ja ehjän 60-minuuttisen, ja vähän ylikin. Pelissä oli paljon hyviä juttuja, ja teimme ehdottomasti tarpeeksi voittaaksemme. Kausi on pitkä ja mukana on paljon erikoisia pomppuja ja käänteitä, mutta oli mukavaa saada tällä kerralla pomput kääntymään omaksi eduksemme, hän jatkoi.

Washington Capitals varasi Forsbergin vuoden 2012 NHL Draftissa ensimmäisen kierroksen 11. pelaajana. Hänet kuitenkin kaupattiin Predatorsiin jo ennen ensiesiintymistään taalajäillä, ja siinä kaupassa sekä pelaaja että ostaja ovat olleet pitkässä juoksussa voittajia.

Forsberg palasi muistoissaan ensimmäiseen NHL-otteluunsa, jossa vastassa oli Detroit Red Wings. Pelaaminen ruotsalaislegenda Henrik Zetterbergiä ja venäläistaituri Pavel Datsjukia vastaan oli raju sisääntulo NHL:ään, ja tilastoihin merkittiin tervetuliaislahjana kaksi miinusta.

– Pelasin heitä vastaan koko ottelun ajan. Tuntui uskomattomalta ylipäätään olla samassa kaukalossa kamppailemassa sellaista pelaajaa vastaan, jota olin ihaillut koko elämäni ajan. Se oli todella ainutlaatuinen hetki.

Seuraava ikimuistoinen ilta tulee tämän Ruotsi-viikon lopuksi. Ennen perjantaita Nashville oli kärsinyt viisi peräkkäistä tappiota ja voittanut yhdeksästä edellisestä ottelustaan vain yhden. Työsarkaa riittää, jotta haaveet pudotuspeleistä voisivat muuttua todeksi, mutta joukkueet ovat monesti toivoneet Global Series -reissujen kaltaisista tapahtumista arvokkaita käännekohtia kaudelleen.

– Kun tulimme tänne, puhuimme tietynlaisesta uudesta alusta kääntääksemme suuntamme. Se olisi ollut vaikeaa, jos olisimme hävinneet heti ensimmäisen ottelun. Perjantain tulos oli siis erinomainen, Haula sanoi.

Perjantain voiton jälkeenkin Predators on Central-divisioonassa vasta seitsemännellä sijalla. Se kuitenkin nousi tasapisteisiin St. Louis Bluesin kanssa, joten toinen peräkkäinen voitto voisi olla jonkin suuremman alku.

– Saimme kaksi tärkeää pistettä, mutta pyrkimyksemme on ollut jättää sekä hyvät että huonot hetket taaksemme ja palata heti hommiin. Nyt tarjolla on kaksi pistettä lisää, eikä meillä ole varaa ohipeleihin tai vapaapäiviin. Tarvitsemme niin monta pistettä kuin mahdollista. Nyt tunne joukkueen keskuudessa on hyvä, ja toivottavasti tästä pystytään rakentamaan jonkinlaista putkea, Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunette sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö