Yhdysvaltojen tehokkain pelaaja on tähän mennessä ollut puolustaja Zach Werenski, joka on kerännyt kolmessa ottelussa kaikkiaan viisi syöttöpistettä. Hyökkääjistä valokeilaan ovat nousseet neljän pisteen Jack Eichel (0+4) ja Jake Guentzel (3+1).
Yhdysvaltalaisleirissä pidetään sormet ristissä sen suhteen, että Tkachukin veljespari on täydellisessä pelikunnossa torstaina. Florida Panthersin Matthew loukkasi itseään ensimmäisessä Kanada-kohtaamisessa, ja nuorempi veli Brady koki kovia alkusarjan päätöskamppailussa Ruotsia vastaan.
Uuden sukupolven huippupuolustajat ottavat mittaa toisistaan
Puolustuksessa katseet kiinnittyvät kahteen nuoreen huippupakkiin, Kanadan Cale Makariin ja Yhdysvaltojen Adam Foxiin. Molemmat puolustajat on palkittu jo NHL:ssä parhaan puolustajan Norris Trophylla, ja nyt heiltä odotetaan urotekoja myös kansainvälisissä otteluissa.
Makar ei pelannut maiden ensimmäisessä kohtaamisessa loukkaantumisen takia, mutta nyt Colorado Avalanchen ykköspakki on jälleen pelikunnossa. New York Rangersin väreissä kiekkoileva Fox ei ole vielä avannut pistetiliään neljän maan huipputurnauksessa, mutta hänellä on vahvaa kokemusta isoista maajoukkuekamppailuista.
Jos Yhdysvallat haluaa nostaa torstaina mestaruuspokaalia, pakkiparin Jaccob Slavin – Brock Faber on pelattava yhtä hyvällä tasolla kuin viime lauantain kohtaamisessa. Tuolloin kaksikko oli jäällä Yhdysvaltojen kaikkien kolmen maalin aikana, minkä lisäksi he johtivat koko joukkueen jääaikatilastoa.
Hellebuyck tähän mennessä turnauksen vakuuttavin maalivahti
Yhdysvaltojen suurin valttikortti loppuottelua ajatellen löytyy maalin suulta. Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyck on ollut taalajäillä hurjassa vireessä koko kauden ajan, eikä torjuntavireessä ole ollut moitittavaa 4 Nations Face-Offissakaan. Hellebuyck on torjunut tähän mennessä kaksi voittoa, ja hänen torjuntaprosenttinsa on 95,7.
Kanadan kaikki kolme ottelua torjunut Jordan Binnington ei ole pelannut huonosti, mutta varsinaiset huippupelastukset ovat olleet harvassa. Vuonna 2019 St. Louis Bluesissa Stanley Cupin mestaruuden voittaneen maalivahdin kuluva sesonki tuskin jää historiankirjoihin kaikista onnistuneimpana, mutta hänellä on kokemusta isojen pelien voittamisesta.
Erikoistilannepelaamisen merkitys on jäänyt tässä vaiheessa turnausta vielä melko pieneksi, mutta jokainen ylivoima on uusi mahdollisuus ratkaisuun. Yhdysvallat teki alkusarjassa kaksi ylivoimamaalia ja Kanada yhden ylivoimamaalin, mutta vaahteralehtipaitojen prosentti oli hitusen parempi.
Valmennuksen osalta molempien joukkueiden vaihtopenkit ovat täynnä raudanlujaa kokemusta. Tähtipaitojen päävalmentaja Mike Sullivan on kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja, joka johtaa amerikkalaispelaajia myös seuraavissa talviolympialaisissa (Milano Cortina 2026). Kanadan pääkäskijä Jon Cooper on niin ikään kahden kannun mies, ja hänen vastuullaan on vaahteralehtipaitojen peluutus Milanon kisoissa.
Se on varmaa, että torstain kamppailu painetaan historiankirjoihin isoilla kirjaimilla. 4 Nations Face-Off on ollut kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma, joka on tuonut maailman parhaat jääkiekkoilijat samaan kaukaloon pitkän tauon jälkeen.
Yhdysvallat on ottanut viime vuosien aikana suuria voittoja nuorten arvokilpailuissa, mutta aikuisten tasolla mestaruudet ovat loistaneet poissaolollaan. Nyt jos koskaan amerikkalaisilla on mahdollisuus napata mestaruuspokaali kanadalaisten nenän edestä. Helpolla turnausvoitto ei kuitenkaan irtoa, se on varma asia.