GettyImages-2200248967

Hyväkään ei riitä silloin kun vastassa on roppakaupalla erinomaisuutta.

Jo ennen Kanadan ja Suomen välistä maanantai-illan 4 Nations Face-Off -ottelua oli selvää, että Leijonilta vaaditaan voittoon aivan huippuilta, eikä sekään välttämättä riitä. Suomen kannalta ei olisi kuitenkaan saanut tapahtua ainakaan sitä, mitä heti ottelun ensimmäisellä viisiminuuttisella tapahtui.

Reilun neljän minuutin pelin jälkeen Edmonton Oilersin tähtihyökkääjä Connor McDavid onnistui ohittamaan Suomen maalilla aloittaneen Kevin Lankisen ensimmäisen kerran. McDavid sai kiekon haltuunsa Suomen puolustusalueen siniviivalla ja laukoi pienen kieputtelun jälkeen kiekon Leijonien häkkiin.

FIN-CAN: McDavid ohittaa Lankisen ja vie Kanadan johtoon

Vain 46 sekuntia myöhemmin Nathan MacKinnon pääsi oikealta kaistalta nokikkain Lankisen kanssa, eikä suomalaisveskari pystynyt pysäyttämään Colorado Avalanchen tähtihyökkääjän laukausta.

Kuriositeettina mainittakoon, että Kanadan pelaajista juuri MacKinnon ja McDavid ovat tehneet Lankisen taakse eniten maaleja NHL:ssä. MacKinnon on ohittanut Lankisen viidesti, McDavid neljästi. MacKinnon iski myös hattutempun Lankisen vahtivuorolla 14. huhtikuuta 2023, kun tämä pelasi vielä Nashville Predatorsissa.

Kun maanantain ottelua oli takana viisi minuuttia, Kanadan supertähdet olivat saaneet koneensa käyntiin ja Leijonilla oli edessään aiempaakin isompi vuori kiivettäväkseen. Suomen ottelun hyvät ensimmäiset minuutit olivat tässä vaiheessa enää kaunis muisto.

Kanada pysyi koko ottelun pelin päällä, ja henkilökohtaisella taidollaan hyökkäyksen kärkiyksilöt McDavid (1+1), MacKinnon (2+0), Sam Reinhart (0+3) ja Sidney Crosby (1+1) järjestelivät maalipaikkoja vaihdosta toiseen erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä. Suomi oli pitkiä jaksoja vailla mahdollisuuksia ja kunnon hyökkäyksiä.

FIN-CAN: MacKinnon siirtää Kanadan kahden maalin johtoon avauserässä

Crosby on kirjauttanut tähän mennessä kolmessa 4 Nations Face-Off -turnauksen ottelussaan tehot 1+4 ja McDavid puolestaan 2+2. MacKinnon (3+0) on iskenyt kolme maalia.

– Nämä kaverit on tehty isoja pelejä varten, ja silloin he ovat parhaimmillaan. He ovat tämän lajin historian parhaita pelaajia, jotka haluavat aina voittaa. He nousevat esiin isoilla hetkillä, kuten tänäänkin, kanadalaishyökkääjä Brad Marchand ylisti maanmiehiään.

Kesäisin yhdessä harjoittelevat MacKinnon ja Crosby vaikuttavat löytäneen toisensa mainiosti myös jäällä, kun he ovat päässeet pelaamaan ensimmäistä kertaa yhdessä maajoukkueturnauksessa. Vuoden 2016 World Cupissa MacKinnon pelasi Pohjois-Amerikan joukkueessa, joka koottiin 23-vuotiaista ja nuoremmista NHL:n tulevista pohjoisamerikkalaistähdistä.

MacKinnon on täräyttänyt turnauksen kolmesta maalistaan kaksi Crosbyn hyvistä esitöistä. Toinen niistä syntyi maanantain ottelun toisessa erässä, kun Crosby tarjosi kiekon hyökkäysalueen päädystä aloituspisteen tuntumaan puikkelehtineelle MacKinnonille, joka täräytti limpun suoraan syötöstä nuottaan.

– Hän (Crosby) on yksi liigan parhaista pelintekijöistä. Jälleen hän löysi minut, MacKinnon kiitteli ottelun jälkeen.

FIN-CAN: MacKinnon laukoo kiekon häkkiin Crosbyn tarjoilusta

Avauserän jälkeen Kanada johti lukemin 3-0, ja päätöserään kanukit lähtivät jo neljän maalin karkumatkalta. Kolmas erä oli pääosin pelailua, kunnes Leijonat nousi puolustaja Esa Lindellin osumalla kolmen maalin päähän erän puolivälin jälkeen.

Kun Mikael Granlund iski vielä 58. peliminuutilla kahdesti, oli Suomi noussut vain maalin päähän Kanadasta. Kiri jäi kuitenkin maalin verran vajaaksi, kun kanadalaiskippari Crosby löi kiekon Suomen tyhjään rysään. Loppukirin myötä tulos mairittelee vahvasti Leijonia, sillä Kanada oli ottelussa selkeästi edellä. Loppulukemat kirjattiin kanadalaisille 5-3.

Puhdas voitto Leijonista tarkoittaa sitä, että Kanada etenee turnauksen finaaliin Yhdysvaltojen vastustajaksi. Näin ollen myöhemmin maanantaina pelattavassa Ruotsin ja Yhdysvaltojen välisessä ottelussa panoksena on enää kunnia.

Kanada ja Yhdysvallat pelasivat kuuman alkusarjaottelun lauantaina Montrealissa. Kamppailu alkoi kolmella tappelulla, joita seurasi vauhdikas kiekkopeli. Pohjois-Amerikan maiden kohtaamisesta voidaan odottaa torstaina Bostonissa vähintäänkin yhtä kiihkeää, kun panoksena on vielä turnausvoitto.

– Edellisessä pelissä ei syntynyt kovin paljon maalipaikkoja, mutta annoimme niitä muutaman heille. Heillä on sen verran paljon taitoa, että he hyödyntävät ne, MacKinnon luonnehti finaalivastustajaa.

– Haluamme laittaa heidät ansaitsemaan jokaisen asian, emmekä anna mitään ilmaiseksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö