Dallas Starsin päävalmentaja Peter DeBoer ilmoitti perjantaina, että puolustaja Miro Heiskanen ja laitahyökkääjä Jason Robertson eivät ole mukana pelaavassa kokoonpanossa lauantaina, kun Stars ja Colorado Avalanche mittelevät ensimmäisen playoff-kierroksen sarjansa seitsemännessä ottelussa.
– Kumpikaan heistä ei pelaa huomenna. Olemme tyytyväisiä tämänhetkiseen kokoonpanoomme. Meidän on näytettävä kaukalossa, että tämän sarjan voittaminen ei ole kahdesta pelaajasta kiinni, DeBoer sanoi perjantaina.
Heiskanen ja Robertson kärsivät polvivammoista. Heiskanen, 25, on ollut sivussa tammikuun lopun polvileikkauksestaan lähtien, mutta hänen paluustaan tositoimiin spekuloitiin jo Colorado-sarjan kolmannen ottelun alla. Robertson, 25, loukkasi polvensa runkosarjan viimeisessä ottelussa 16. huhtikuuta ja on ollut pelaamatta siitä saakka.
Ennen loukkaantumistaan Heiskanen ehti kerätä runkosarjassa 50 otteluun 5+20=25 tehopistettä. Hänen ottelukohtainen peliaikakeskiarvonsa oli peräti 25.10. Robertson puolestaan tahkosi runkosarjan kaikki 82 ottelua ja oli Starsin toiseksi paras pistemies tehoin 35+45=80.
Dallasilla oli mahdollisuus napata jatkopaikka jo torstaina, mutta Colorado voitti kuudennen kohtaamisen 7-4 ja venytti sarjan seiskapeliin. Starsin ja Avalanchen ottelusarja on tilanteessa 3-3, joten lauantain ottelun voittaja jatkaa toiselle playoff-kierrokselle. Häviäjälle koittaa kesäloma.
– Meillä on upea mahdollisuus, seiskapeli kotikaukalossa. Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin. Kukaan ei uskonut, että voisimme voittaa tämän sarjan, mutta tässä sitä ollaan, kotivoiton päässä jatkopaikasta. Tässä tilanteessa on hyvä olla, DeBoer totesi.
Kun tarkastellaan päävalmentajien tilastoja, Starsilla on lauantain vääntöön ainakin henkinen yliote. DeBoer on valmentanut NHL:n playoffeissa kahdeksassa seiskapelissä ja johdattanut joukkueensa voittoon niissä kaikissa. Avalanchen Jared Bednar on puolestaan hävinnyt uransa kaikki kolme seiskapeliä.