Team Finland Barkov

Suomi jäi 4 Nations Face-Off -turnauksen avausottelussaan täysin Yhdysvaltojen jalkoihin, kun amerikkalaistähdet runnoivat tulostaululle 6-1 lukemat. Suomen pelit jatkuvat lauantaina, jolloin vastaan luistelee arkkivihollinen Ruotsi. Tre Kronorin on kaaduttava, jotta Suomen haaveet turnauksen finaalipaikasta pysyvät hengissä.

Seuraavassa on viisi asiaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota Ruotsi-kamppailussa.

Kärkikaluston on onnistuttava

Suomen ykkös- ja kakkosketju jäivät maaleitta avausottelussa, kun taas Yhdysvaltojen kärkikentät tehtailivat neljä osumaa. Ero tehokkuudessa oli valtava. Suomen kirkkaimpiin tähtiin kuuluvat Sebastian Aho, Mikko Rantanen ja Roope Hintz eivät saaneet aikaiseksi yhtään laukausta vastustajan maalia kohti.

Leijonien ainoan maalin värkkäsi torstaina Anton Lundellin johtama kolmoskenttä, ja kaiken lisäksi osuman viimeisteli puolustaja Henri Jokiharju. Lundellin hyökkäystrio pelasi kelpo ottelun, mutta Aleksander Barkovin ja Ahon vitjojen olisi pitänyt johtaa show’ta ja laittaa kiekkoa pussiin.

FIN-USA: Jokiharju vie Suomen johtoon ennen avauserän puoltaväliä

Yhdysvallat puolusti etenkin keskustan tiiviisti ja piti suomalaiset useimmiten laitojen lähettyvillä. Syötöt katkottiin toistuvasti, mikä johti siihen, että todelliset vaaranpaikat jäivät vähiin.

Yksinkertainen on kaunista

Yhtenä Suomen haasteista oli oikeiden ratkaisujen tekeminen hyökkäyssinisen päällä. Kun kiekko heitetään päätyyn, ajoitusten täytyy olla kunnossa, jotta oma pelaaja pääsee ensimmäisenä irtopalaan kiinni. Torstain ottelussa yhdysvaltalaiset ehtivät usein päätykiekkoon ensin, minkä myötä Leijonien pitkät hyökkäysrallit jäivät vähiin.

Tärkeintä olisi saada hyökkäyksen ajoitukset kuntoon, jotta päätykamppailut kääntyisivät Leijonille. Suomella on vahvoja vääntäjiä, kuten Barkov ja Rantanen, ja he pystyvät pitämään paineen vastustajan päädyssä. Yhdysvallat-ottelussa nähtiin, että keskustassa on hyvin vähän tilaa, joten kiekko pitää saada pelattua kaksinkamppailuvoiton jälkeen viivaan ja sieltä maalille. Sitten pitää vielä voittaa mittelö maalin edessä. Yksinkertainen pelaaminen on avain onneen.

Keskialueen ylittämisessä haasteita

Myös keskialueen heikko tekeminen johtuu osittain huonoista ajoituksista. Kolmikot ovat epätahdissa, jolloin vapaita syöttölinjoja ei löydy tarpeeksi. Se taas johtaa huonoihin syöttöihin, keskialueen kiekonmenetyksiin ja heikkoihin hyökkäyssiniviivan ylityksiin.

Kooste Suomen ja Yhdysvaltojen 4 Nations -ottelusta (Nelonen)

Toinen pointti liittyy puolustajien kiekolliseen tekemiseen. Pakisto tiedettiin Leijonien akilleenkantapääksi, ja kiekollisen taidon puute näkyi muutaman kerran paineen alla pelaamisessa. Suomi ei missään nimessä kaatunut puolustajien kiekolliseen peliin, mutta on selvää, että alakerran on kyettävä avaamaan peliä laadukkaammin.

Jokiharju otti kiekollista roolia

Suomen puolustuksen ehkäpä positiivisin yllättäjä oli Henri Jokiharju, joka pyrki ottamaan merkittävää kiekollista roolia. Jokiharju teki paljon hyviä ratkaisuja kiekon kanssa ja pystyi tukemaan hyökkäyksiä.

Jokiharjun illan kruunasi tietenkin hänen viimeistelemänsä Leijonien ainoa maali, joka syntyi avauserässä. Suomi käänsi pelin oikeaoppisesta omalla alueella, ylitti keskialueen parilla syötöllä ja hyökkäystä tukenut Jokiharju pääsi tinttaamaan kiekon sisään suoran hyökkäyksen päätteeksi.

Laineelle on saatava paikkoja ylivoimalla

Turnauksen alla yksi suurimmista puheenaiheista oli Leijonien viiden hyökkääjän ykkösylivoima, mutta Yhdysvallat-ottelussa viisikko pääsi kokeilemaan taitojaan vain kertaalleen. Lisäksi Suomi sai yhden neljällä kolmea vastaan -ylivoimatilanteen. Kumpikaan ei tuottanut tulosta eikä myöskään kovin vaarallisia maalipaikkoja.

Patrik Laineen laukaisutaito on kaikkien tiedossa, joten Montreal Canadiensin maalinsylkijää pitäisi ruokkia toistuvasti. Nyt Laine pääsi tälläämään kunnolla suoraan syötöstä vain kerran. Neljällä kolmea vastaan -ylivoimalla Laine oli itse kiekossa ja haki syöttöväylää muille, mutta heikolla menestyksellä. Etenkin tässä tilanteessa näkyi, ettei Leijonilla ole ollut harjoituksissa aikaa miettiä muuta kuin perinteistä viidellä neljää vastaan -ylivoimaa.

Mikäli Lainetta pystytään ruokkimaan ylivoimalla Ruotsi-ottelussa, Suomen lähtökohdat ovat huomattavasti paremmat. Ruotsi pelaa varmasti Laineen tarkasti, mutta kyse on ennen kaikkea viisikon muiden pelaajien tekemisestä.

Lainetta olisi tärkeää saada vapaaksi myös tasaviisikoin, mutta ensimmäisen otannan perusteella "Tesoman tykillä", Aholla ja Hintzillä on vielä paljon tekemistä yhteispelinsä suhteen.

Aiheeseen liittyvä sisältö