FI 3rd period meltdown 2.13.25

Suomen NHL-pelaajista koottu maajoukkue aloitti urakkansa 4 Nations Face-Off -turnauksessa torstaina Yhdysvaltoja vastaan pelatulla ottelulla. Leijonat pysyi ennakkosuosikin viittaa kantavan amerikkalaisryhmän mukana kaksi erää, mutta kolmannen alussa koitti suomalaisittain pikimusta hetki.

Yhdysvallat johti ottelua kahden erän jälkeen 2-1, mutta Leijonat oli pelannut toisen erän mainiosti ja saanut muutamia hyvä maalipaikkoja. Pari sekuntia ennen toisen erän päättymistä puolustaja Olli Määttä joutui kahden minuutin jäähylle koukattuaan Yhdysvaltojen kapteeni Auston Matthewsin kumoon. Leijonat joutui siis aloittamaan päätöserän vajaalla.

Pelikello ehti juosta kolmatta erää vain 15 sekuntia, kun Matthew Tkachuk laukoi kiekon ohi Suomen maalivahti Juuse Saroksen. Vain 11 sekuntia myöhemmin verkko heilui uudelleen, kun Jake Guentzel viimeisteli Matthewsin syötöstä. Vajaan kolmen minuutin kuluttua Brady Tkachuk iski taululle Yhdysvaltojen 5-1 lukemat.

Leijonien yhden maalin takamatka oli venähtänyt silmänräpäyksessä neljään, ja ottelu oli käytännössä taputeltu.

– Olen pettynyt kolmannen erän alkuun. Se ei ollut sitä, mitä toivottiin, harmitteli Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen tappion jälkeen.

FIN-USA: Tkachuk ja Guentzel repäisevät Yhdysvalloille kolmen maalin etumatkan

Suomen ykkösketjussa kapteeni Aleksander Barkovin ja entisen joukkuetoverinsa Mikko Rantasen kanssa hyökkännyt Colorado Avalanchen Artturi Lehkonen korosti, että Leijonat taisteli kaikesta huolimatta hienosti.

– Ensimmäiset 40 minuuttia pelattiin tiukkaa matsia. Sitten vastustaja aloitti kolmannen erän todella hyvin ja pystyi repäisemään meihin etumatkaa. Päätöserän pikamaalit olivat rankka takaisku, mutta olimme silti vielä pelissä mukana. Mutta emme saaneet käännettyä peliä enää meille. Nyt pitää vain ottaa virheistä opiksi, hän sanoi.

Kolmannen erän alun ensimmäistä takaiskua jäähyaitiosta seurannut Määttä kertoi joukkueen mielialasta mustan hetken jälkeen.

– Yritimme pysyä rauhallisina ja jatkaa kovaa työntekoa, mutta jos on kolme neljä maalia tappiolla noin hyvää joukkuetta vastaan, niin sellaisesta kuopasta on vaikea nousta.

Kokeneena pelaajana Määttä pystyy katsomaan tuloksen taakse. Hän korostaa, ettei ottelun lopputulos anna täysin oikeanlaista kuvaa kaukalon tapahtumista. Vaikka omissa soi lopulta kuudesti, kaksi ensimmäistä erää oli tasavahvaa taistelua.

– Tämä on tulosurheilua, ja voittamaan tänne on tultu. Jos ruvetaan meidän omaa peliä rakentamaan, niin on katsottava, mitä me teimme hyvin kahdessa ensimmäisessä erässä. Sitten on katsottava kolmatta, että mitä meidän pitää parantaa ja että mikä noiden erien ero on. Jos pystymme pelaamaan toisen erän kaltaisia eriä kolme peräkkäin, niin olemme aika vaikea joukkue voittaa, Määttä paalutti.

FIN-USA: Saros pelastaa Suomen takaiskulta upealla patjatorjunnalla

Leijonien maalilla avausottelussa torjuntavastuun kantanut Juuse Saros joutui kaivamaan kiekon selkänsä takaa siis kaikkiaan kuusi kertaa. Torjuntoja kertyi ottelussa 26, ja osa niistä oli Suomen kannalta todella tärkeitä. Saros esimerkiksi pysäytti jäähyaitiosta vapautuneen Noah Hanifinin läpiajon fantastisella patjatorjunnalla avauserän lopussa ja piti lukemat 1-1:ssä.

– Minun mielestäni Juuse pelasi hyvin. Kyllä me jätettiin hänet siinä kolmannessa erässä aika yksin. Meidän pitää joukkueena pystyä parempaan. Juusehan on maailmanluokan maalivahti, totesi Määttä.

Päävalmentaja Pennanen ei vieritä tappiosta syytä yksin Saroksen niskoille.

– Juuse piti meitä pitkään pystyssä myös, se on hyvä muistaa, hän sanoi.

Pennasen puheista saattoi kuitenkin päätellä, että lauantain Ruotsi-ottelussa Suomen veräjää vartioi Saroksen sijaan joko Kevin Lankinen tai Ukko-Pekka Luukkonen.

– Jos hävitään 6-1, niin joitakin muutoksia pitääkin tulla.

Suomen ja Ruotsin välinen 4 Nations Face-Off -ottelu alkaa lauantaina kello 20 Suomen aikaa (Nelonen ja Ruutu).

Aiheeseen liittyvä sisältö