Skip to main content

Predators on ottanut Starsista henkisen niskalenkin

Mikael Granlundin onnistuminen voi nousta jatkossa arvokkaaksi Predatorsille

Teksti Valtteri Tahkola @nhl_fi / kirjeenvaihtaja, NHL.com/fi

Nashville Predators osoitti maanantain voitollaan sen, miksi joukkuetta ollaan nostettu koko kauden ajan yhdeksi taalaliigan mestarisuosikeista. Petopaidat nappasivat kolmannessa ottelussa Dallasista vierasryöstön ja menivät ottelusarjassa 2-1 johtoon.

Stars oli maanantain ottelussa vahvempi osapuoli etenkin kahdessa viimeisessä erässä, mutta Predators käänsi ottelun itselleen pitkälti Pekka Rinteen mahtavan iltapuhteen ansiosta. Rinne pysäytti ottelussa 40 laukausta ja oli ottelun loppuhetkillä hurjassa vireessä.

- He yrittävät kääntää kiekkoa nopeasti maalille kiekonriistojen jälkeen ja saada samalla miehiä minun eteeni. Heidän ylivoimansa tuotti hyvin laukauksia, mutta minusta pelasimme tänään hyvin puolustuspäässä, kehui Rinne.

Mikael Granlund iski vasta toisen osumansa kantrikaupungin joukkueen riveissä, mutta se oli sitäkin tärkeämpi voittomaali. Osuma oli suomalaishyökkääjälle varmasti iso etenkin henkisesti.

Video: DAL-NSH: Granlundin veto painuu maaliin

- Sitä vain yrittää ja yrittää, eikä mene millään maaliin. Nyt sitten kiekko meni sisään kuin yllättäen, Granlund kuvaili.

Jääkiekossa ja urheilussa puhutaan aina kliseisesti siitä, että parempi joukkue voittaa aina. Siinä on paljon perää. Toki yksittäisessä ottelussa pienet marginaalit ja muuttujat voivat heitellä, mutta paras seitsemästä -sarjassa parempi joukkue menee aina jatkoon.

Kolmannessa ottelussa Predators ei ollut missään nimessä kokonaisuutena parempi joukkue, mutta se käänsi rutiinillaan ne pienet marginaalit edukseen. Pekka Rinne kyykytti Ben Bishopia maalivahtien taistossa, ja Predatorsin syvyyspelaajat tekivät tulosta.

Tästä päästäänkin sujuvasti tämän otteluparin käännekohtaan. Lavioletten nippu on napannut tähtipaidoista pienoisen henkisen niskalenkin tulevaisuutta ajatellen. Stars voitti sarjan ensimmäisen ottelun täysin ansaitusti, mutta sen jälkeen Predators on hoitanut kaksi seuraavaa ottelua, vaikka peliesitykset ovat ailahdelleet otteluiden välillä rajusti.

Toinen ottelu oli petopaidoilta kokonaisuutena vahva, mutta kolmannessa ottelussa Stars oli hallitsevampi osapuoli etenkin kaksi jälkimmäistä erää. Päävalmentaja Jim Montgomery on piiskannut joukkueensa vahvaan kevätvireeseen, mutta vaikka dallasilaiset tekevät tällä hetkellä kaukalossa lähes kaiken oikein, se ei tunnu riittävän voittoihin.

 

[Lisää aiheesta: Predatorsin Granlund ja Rinne nujersivat Starsin]

 

- Näissä tilanteissa ei voi koskaan ajatella liian hyvää tai huonoa. Tämä sarja on vasta 2-1, ja minusta olemme olleet parempi joukkue kaksi ottelua kolmesta. Jos me jatkamme tällaista pelaamista, yleensä jääkiekkojumalat tulevat tueksemme, totesi Montgomery.

Predatorsin pudotuspelien aloitus on tietyllä tapaa täydellinen peilikuva kotimaisen liigan Oulun Kärpistä ja heidän pudotuspeliotteistaan. Vaikka peli ei ole ollut avauskierroksella lähelläkään täydellistä, joukkue löytää keinot voittoihin vahvan kokemuksensa ja rutiininsa ansiosta.

Tässä otteluparissa on kaikki ainekset seitsemän pelin sarjaan, mutta Starsin kannalta taivaalla on paljon harmaita pilviä. Ben Bishop osoitti kolmannessa ottelussa ihmisyyden merkkejä, mutta tulevaisuudessa jenkkiveskari ei voi hävitä yhtään kaksintaistelua Rinteelle.

Bishop päästi kolmannessa ottelussa muutaman helpon osuman selkänsä taakse. Maalivahti käsitteli vaikeuksiaan ottelun jälkeen kuitenkin rauhallisesti.

- Se ei ollut ensimmäinen helppo maali selkäni taakse pudotuspeleissä, eikä varmasti myöskään viimeinen, Bishop tuumi Predatorsin avausmaalista.

Starsin päävalmentaja Montgomery ei kuitenkaan lähtenyt heittämään maalivahtiaan bussin alle. Luotsi kuulutti pelaajiensa vastuuta maalivahtinsa edessä.

- Kenelle muulle pelaamme kuin maalivahdeillemme? Etenkin Ben on pelastanut meidät niin monta kertaa, että nyt on pelaajiemme vuoro.

Starsin kannalta huolestuttavaa on se, että vaikka peli on toiminut varsin hyvin ja kärkipelaajat ovat hoitaneet oman ruutunsa vähintään mallikkaasti, joukkue ei silti ole pystynyt nappaamaan kuin vasta yhden voiton. Montgomeryn nippu tarvitsee lisää tehoja Jamie Bennin, Mats Zuccarellon, Tyler Seguinin ja Aleksandr Radulovin ulkopuolelta.

Montgomery joutuu kuormittamaan kärkipelaajiaan paljon, eikä esimerkiksi Radek Faksan johtama ketju ole pystynyt tuomaan riittävästi lisäarvoa joukkueen peliin. Sen on muututtava jatkossa, sillä Predators on voittanut kaksi ottelua ilman ykkösmiestensä onnistumisia. Filip Forsbergin, Viktor Arvidssonin ja Ryan Johansenin ketju on iskenyt kolmessa ottelussa vain yhden tehopisteen, mutta he heräävät varmasti sarjan edetessä.

 

[Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa @NHL_fi]

 

Dallasissa katseet kääntyvät nyt etenkin Jason Spezzan, Andrew Coglianon ja Blake Comeaun suuntaan. Konkaritrion on astuttava esiin ja autettava joukkuettaan eteenpäin. Predators tulee varmasti parantamaan otteitaan tulevissa otteluissa, sillä vaikka joukkueen ykkösmiesten tehot ovat jääneet piippuun, Granlundin ja Kyle Turrisin vahva ottelu antaa lisää hengitystilaa kärkimiehille.

- Pelissämme on paljon asioita, joita voimme parantaa. Nyt käännämme katseemme kohti neljättä ottelua ja valmistaudumme siihen, tuumi Predatorsin päävalmentaja Laviolette.

Sarjan neljäs ottelu pelataan keskiviikkona, ja panokset ovat todella korkealla. Predators on niin kokenut joukkue, että se tuskin sössii 3-1 johtoasemaa näpeistään.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.