Näkökulmavääntö: Kalenterivuoden kohokohdat

Perjantaisin NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista. Tällä kertaa keskustellaan kalenterivuoden 2018 kohokohdista.

Vuoden 2018 viimeisinä päivinä on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja listata kuluneen kalenterivuoden kohokohtia maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Matkan varrelle on mahtunut monia ikimuistoisia hetkiä, sinivalkoisia sankareita ja mielenkiintoisia tarinoita, mutta mitkä niistä ovat jääneet parhaiten mieleen?
Annetaanpa NHL.com/fi:n asiantuntijoiden kertoa mielipiteensä.
Varpu Sihvonen:
Vuosi 2018 on ollut niin upea vuosi suomalaisittain, että turha edes yrittää katsella pian päättyvää vuotta muuten kuin sinivalkoisten lasien läpi.
Tämä syksy on ollut yhtä kiekkoherkkua, mutta keväällä maisteltiin jo loistavia alkupaloja. Erik Haula eteni Vegas Golden Knightsin kanssa Stanley Cup -finaaleihin heti joukkueen debyyttikaudella, ja suoritus oli erinomainen, vaikka Washington Capitals veikin mestaruuden. Nashville Predatorsin Pekka Rinne sai viimeinkin liigan parhaan maalivahdin Vezina Trophyn oltuaan ehdolla jo 2011, 2012 ja 2015. Colorado Avalanchen Mikko Rantanen takoi viime kaudella 29+55=84 tehopistettä ja on kautta aikojen neljäs 80 tehopisteen rajan yhdellä kaudella rikkonut suomalainen NHL-pelaaja. Häntä ennen samaan ovat pystyneet Olli Jokinen, Jari Kurri ja Teemu Selänne.
Mutta sitten käynnistyi kausi 2018-19, ja se onkin ollut sinivalkoista ilotulitusta. 41 suomalaista kenttäpelaajaa ja kahdeksan maalivahtia on pelannut ainakin yhden NHL-ottelun, eli suurempi joukko kuin koskaan aikaisemmin.
Eivätkä suomalaiset todellakaan ole olleet pienissä sivurooleissa ja pelipaikkojen täyttäjinä vaan pääosissa ja liigan tähtikategoriassa. Rantanen on vain lyönyt isompaa vaihdetta silmään ja on NHL:n piste- sekä syöttöpörssin kärkikahinoissa. Winnipeg Jetsin Patrik Laine taistelee taas liigan maalikuninkuudesta. Rinne on jälleen ollut muurina Nashvillen maalilla, sillä hänellä on vähintään 12 ottelua pelanneista NHL-maalivahdeista paras päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,15.

Aleksander Barkov on taituroinut Florida Panthersin kapteenina ja pitänyt joukkuettaan pystyssä, Carolina Hurricanesin Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen ovat pystyneet henkeä salpaaviin suorituksiin, Rasmus Ristolainen on ollut Buffalo Sabresin puolustuksen johtaja, samoin Esa Lindell ja tulokas Miro Heiskanen Dallas Starsissa.
Mikael Granlund on Minnesota Wildin tehokkain pelaaja, Kasperi Kapanen on saanut tilaisuuden näyttää taitonsa Toronto Maple Leafsin hyökkäyksessä ja käyttänyt sen hyväkseen. Jesperi Kotkaniemi murtautui Montreal Canadiensin kokoonpanoon, ja New York Islandersiin siirtynyt Valtteri Filppula pelaa veteraani-ikäisenä yhtä parhaista NHL-kausistaan.

Itse asiassa jokainen NHL:n suomalainen on omalla tavallaan ollut maininnan arvoinen tänä syksynä.
Jääkiekko on upea laji, ja minusta suuret tunteet ovat sen paras osa. Siksi tämän vuoden mieleen jäävin hetki minulle olivat Helsingissä pelatut kaksi Global Series -ottelua ja tarkemmin niiden avauskiekot.
Ensimmäisessä ottelussa Teemu Selänne pudotti avauskiekon Jetsin Patrik Laineelle ja Panthersin Aleksander Barkoville. Luulin, että kolmea suomalaista kiekkosankaria koskettavampaa hetkeä ei voi olla, mutta olin väärässä. Seuraavana iltana Teppo Numminen, Laine ja Barkov olivat ottelun avauksessa. Kolme tähtipelaajaa yhdestä ja samasta suomalaisseurasta.
Simo Järvinen:
Suomalaiset ovat totta vie olleet esillä vuonna 2018. Mikko Rantanen rikkoi viime kaudella hienosti pistepörssissä 80 tehopisteen rajan ja Patrik Laine näytti, mistä tamperelaistykki on tehty. Mieleeni jäi erityisesti helmikuun puolessavälissä alkanut ja maaliskuun puoleenväliin asti kestänyt hurja pistetahti (15 ottelua, 18+8=26), joka takasi sen, että Laine ohitti NHL-uransa 77 osumalla sekä Wayne Gretzkyn (76) että Sidney Crosbyn (75) eniten maaleja alle 20-vuotiaana tehneiden listalla.

Pekka Rinne valittiin puolestaan vihdoin kauden parhaaksi maalivahdiksi, ja uran ensimmäinen Vezina Trophy oli tosiasia.
Kevään playoffeissa Erik Haulan tähdittämä Vegas Golden Knights varasti Läntisessä konferenssissa eittämättä suurimman huomion. Avauskierroksen Toronto Maple Leafs -Boston Bruins ja toisen kierroksen Washington Capitals - Pittsburgh Penguins nousivat puolestaan herkkupaloiksi Itäisessä konferenssissa.
Kuluvaa kautta voidaan huoletta kutsua kaikkien aikojen suomalaiskaudeksi. Sinivalkoisten tähtien esiinmarssi on ollut hienoa seurattavaa, jossa kirsikkana kakun päällä on tietenkin ollut Rantasen keikkuminen pistepörssin kärjessä. Hänellä on erinomainen mahdollisuus korjata pistepörssin voittajalle myönnettävä Art Ross Trophy nimiinsä ensimmäisenä suomalaisena.
Mutta hattua on myös nostettava sellaisille suomalaisille, joista ei ennen kautta juuri hiiskuttu. Heihin kuuluvat muiden muassa Pittsburgh Penguinsin Juuso Riikola, San Jose Sharksin Antti Suomela sekä Chicago Blackhawksin Henri Jokiharju, jotka ovat onnistuneet murtautumaan ennakkoluulottomasti omien joukkueidensa pelaaviin kokoonpanoihin. Ihmisten tietoisuus mainituista pelaajista on tänä päivänä paljon parempi.
Totta kai Helsingissä pelatut Winnipeg Jetsin ja Florida Panthersin Global Series -kamppailut tarjosivat suomalaisille NHL-faneille sitä todellista kiekkoherkkua. Varsinkin kun otteluissa esiintyivät kaksi Suomen valovoimaisinta jääkiekkoilijaa, Patrik Laine ja Aleksander Barkov. Tapahtuman läpivienti oli kaikkine alkuseremonioineen erittäin onnistunut.

Marko Leppänen:
Simo ja Varpu latelivat kattavasti suomalaisen kiekkokauden huippukohtia. Niitä on riittänyt. Jos vielä viitisen vuotta sitten näytti vähän huolestuttavalta, niin nyt voi sanoa, että suomalainen jääkiekkoilu on palannut ryminällä takaisin NHL:n huipulle.
Yksi hienoimmista piirteitä on se monipuolisuus, joka on leimannut suomikiekkoa vuonna 2018. On Patrik Laineen kaltainen maalitykki ja Mikko Rantasen tyylinen yleistykki. Miro Heiskanen on johtanut suomipakkien esiinmarssia.
Jos jotain petrattavaa voisi nostaa esille, se on maalivahtien panos. Uusia nuoria suomalaisia maalivahteja kaivattaisiin NHL-kehiin. Saisiko Ukko-Pekka Luukkonen hyvän ponnahduksen nuorten MM-kisoista?
Jos suomalaista NHL-kiekkoa peilaa median kautta, muutos on häkellyttävä. NHL-jääkiekko on komeasti esillä suomalaismedioissa joka päivä. Patrik Laine alkaa olla kiinnostavuusarvoltaan jo Kimi Räikkösen tasoa.
Hyvät suomalaiset, pelin yleinen taso ja ottelutarjonta ovat nostaneet NHL:n asemaa suomalaisten urheilutarjottimella. Laine, Rantanen ja kumppanit ovat mainioita sisäänheittäjiä maailman parhaaseen sarjaan.
Vegas Golden Knightsin rynnistys finaaliin jää tästä vuodesta mieleen pitkäksi aikaa. Kuuluin siihen isoon joukkoon, joka totesi monta kertaa kauden aikana, että nyt heidän lentonsa loppuu. Ei loppunut, paitsi vasta finaaleissa.
Golden Knightsin menestys antoi uskoa siihen, että urheilun ikiaikaiset periaatteet pätevät edelleen. Kun joukkue hitsautuu kunnolla yhteen, sillä tehdään edelleen ihmeitä.
*** ***Lisää aiheesta: [Predatorsin Pekka Rinteelle tunnustus maalivahtigurulta]
Jussi Lehmola:
Minulle vuoden huippuhetkiä ovat olleet Pekka Rinteen Vezina Trophy ja Aleksandr Ovetshkinin Stanley Cup -mestaruus. Kaksi hienoa tähtiveteraania sai lopulta palkintonsa. Toki Rinnekin haluaisi mieluummin Stanley Cupin, mutta vielähän hänellä on muutama vuosi aikaa jahdata sitä.
Pudotuspeleistä jäi erityisesti mieleen Winnipeg Jetsin ja Nashville Predatorsin seitsemän ottelun mittainen taisto toisella kierroksella. Jotkut pitivät sitä jopa sinä klassisena "moraalisena finaalina". Ottelusarja taisi olla niin rankka, että Winnipeg taipui yllättävän helposti Vegasille Läntisen konferenssin finaaleissa.
Muut riemukkaat asiat, kuten Rantanen, Laine ja Helsingin NHL-ottelut, tuossa onkin jo aikaisemmin käyty läpi. Upeaa on myös se, miten kaikki tapahtumat luovat uskoa suomalaisen jääkiekon tulevaisuuteen. Jesperi Kotkaniemestä tuli kesän NHL Draftissa jälleen yksi suomalainen kärkivaraus. Kotkaniemi on jo kuudes suomalainen top 10 -varaus viimeisen neljän vuoden aikana. Kaapo Kakko jatkanee sitä "perinnettä" ensi kesänä.
Mutta ei aina tarvitse olla ykköskierroksen varaus. Sen on osoittanut Sebastian Aho, joka osaa hämmästyttää kiekkoälyllään. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka korkealle Aho vielä yltää NHL:n hierarkiassa.

Aho, Rantanen ja Haula jäivät huhtikuussa harmittavasti yhden osuman päähän 30 maalin rajasta. Vain 10 suomalaista on NHL-historiassa pystynyt 30 maalin kauteen. Laine toki kuuluu jo siihen 10 miehen porukkaan. Rantanen, Aleksander Barkov, Aho ja Kasperi Kapanen ovat tällä kaudella 30 osuman tahdissa liittymässä siihen kerhoon. Hyviä maalintekijöitä ei ole koskaan liikaa.
Ja vielä yksi iloinen asia päättyvältä vuodelta: tervetuloa Seattle!
Petteri Ikonen:
Edellä kirjoittaneet kertoivatkin kaiken olennaisen suomalaisten suorituksista NHL:ssä. Viime kausi oli huikea, ja tästä taitaa tulla vähintään yhtä hyvä. Mikko Rantasen pistepörssin voitto kruunaisi koko homman. Mutta voiko noin "tavallinen" kaveri voittaa pistepörssin? Monien muiden suomalaistähtien nimet ovat iskevämpiä, kun joukossa on Patrikia, Sebastiania, Granlundia ja Koivua. Takavuosien suuruksista Kurri ja Selännekään eivät kuulu tyypillisimpien suomalaisnimien joukkoon. Mikko Rantanen. Voisiko suomalaisempaa pistepörssin voittajaa ollakaan?
Kautta on kuitenkin vielä jäljellä. Toivon Mikolle kaikkea hyvää. Tuntuu, että hän on edelleen sama leppoisa itsensä kuin vuonna 2015, jolloin haastattelin häntä ensimmäisen kerran. Mieleen jäi kunnianhimo niin kaukalossa kuin koulussakin. Rantanen harmitteli vielä ennen AHL:ään lähtemistään, että miten lukio hoituisi loppuun. Koulu taisi jäädä lopulta viimeistä silausta vaille valmiiksi, mutta vuosina 2016 ja 2017 tekemissäni haastatteluissa Rantanen oli edelleen tuttu itsensä. Menestys AHL:ssä, maajoukkueessa ja lopulta NHL:ssä ei vaikuttanut hetkauttavan miestä ainakaan epämukavampaan suuntaan.
Lisää aiheesta: [Taalakaukaloissa pelataan kaikkien aikojen suomalaiskautta]
Vuoden NHL-asioista mieleeni jäi vahvasti myös Helsingin Global Series -ottelut. Tarina oli kuin käsikirjoitettu Laineen hattutempun kera. "Patelta" toivoisin kuitenkin jatkossa vähän tasaisempaa viimeistelyä. Ei kaikkia maaleja tarvitse tehdä marraskuussa.
NHL:n ulkopuolisista asioista nostaisin esille Suomen menestyksen alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Suomi pelasi neljäntenä keväänä peräkkäin ikäluokan MM-finaalissa ja nappasi kultaa vuoden 2016 tavoin. Suomen joukkueesta Jesperi Kotkaniemi varattiin kesällä NHL:ään, ja hän luo nyt uraa Montreal Canadiensissa.
Kisojen paras maalintekijä Niklas Nordgren pelasi turnauksessa kuin hurmiossa. Nuorukainen oli hirmuisessa iskussa jo muutamaa viikkoa aiemmin, kun Tampereella ratkaistiin B-nuorten Suomen mestaruus. Olin selostamassa pelejä Leijonat-liven lähetykseen, ja Nordgrenin välierässä tekemät tehot 4+2 veivät HIFK:n finaaliin. Hän kuului joukkueen parhaimmistoon myös B-nuorten loppuottelussa, mutta vähän myöhemmin Pikkuleijonien riveissä hän saavutti vieläkin painavampaa kultaa. Tänä syksynä hän on vakuuttanut näkemissäni HIFK:n otteluissa, mutta harmittava loukkaantuminen vesitti alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin pääsemisen. Suomi olisi tarvinnut Nordgrenin kaltaista maalintekovoimaista kaveria. Nordgren on Blackhawksin kolmannen kierroksen varaus viime kesältä.
Maajoukkueista nostaisin esille myös Naisleijonat, jotka saavuttivat olympiakaukalossa pronssia. Joukkueen pelaajat ovat nyt aiempaa paremmin pystyneet keskittymään jääkiekkoon, joten odotukset huhtikuussa järjestettäviä kotikisoja kohtaan ovat kovat.
Panu Markkanen:
No niin, suomalaisittain tämä vuosi taitaa olla jo kollegoiden puolesta perattu varsin tarkkaan. Kaikille lienee jo tullut selväksi, että elämme suomalaisittain todella hienoja aikoja, kun NHL-jääkiekosta on kyse.
Toki itsekin haluan Pekka Rinteen Vezina Trophyn voiton vielä nostaa esiin. Hienoa, että oman organisaationsa suurin kulmakivi sai tämän kunnian osakseen, ja jospa se himoittu Stanley Cup tulisi Rinteelle vielä jonain vuonna. Kun kerran Kimmo Timonenkin voitti ison kannun, niin kyllä Rinnekin sen ansaitsisi. Tällä kertaa ei tarvittaisi samanlaista draamaakaan kuin mitä Timosen kohdalla nähtiin. Voisimme kenties suoda Rinteelle Stanley Cupin, vaikka mies ei henkeä uhkaavaa sairautta kohdalleen saisikaan selvitettäväkseen.

Niin, Timonen tosiaan. Savon suurisydäminen huumoriveikko pääsi hienolla tavalla kaiken kiekkokansan juhlittavaksi vielä hieman yli kolme vuotta pelaajauransa päättymisen jälkeen, kun Jääkiekkoliitto päätti hänen paitansa Hartwall Arenan kattoon nostamisesta. Teko oli toden totta paikallaan, niin upeaa jälkeä Timonen Leijonissa teki.
Patrik Laineen urotöistä on kirjoitettu tässäkin Näkökulmaväännössä jo paljon, mutta haluan nostaa uudelleen esiin yhden tietyn hänen kylmäpäisyydestään kertovan seikan. Kun NHL Global Series rantautui Suomeen, oli Winnipeg Jetsiä vastassa valtava joukko mediaa, ja aloimme saman tien tivata Laineelta syitä pitkään kuivaan kauteen. Kuivan huumorin sävyttämistä lausunnoista tuttu Laine lausahti: "Pojat pelaavat syksyllä ja miehet keväällä!" Muutamaa päivää myöhemmin hän paukutti täpötäydessä Hartwall Arenassa hattutempun! Ei siinä voitu kuin porukalla ihmetellen todeta, että ei ole Laine oppinut Kanadassa vieläkään jännittämään.
Pari sanaa muista kuin suomalaisista. Maalintekijät kun otettiin Laineen kohdalla puheeksi, niin onhan se nyt oikeus ja kohtuus, että niin kova maalintekijä kuin Aleksandr Ovetshkin voitti Stanley Cupin. Ihan oikeasti, ei hän ole täysin ansainnut kaikkea sitä kuraa, mikä hänen niskaansa on vuosien varrella lapioitu. Kirjoitan näin, vaikka se viime kesänä tarkoittikin sitä, ettei kukaan suomalaispelaaja saanut Stanley Cupia.
Toinen mieleen painunut asia oli John Tavaresin siirto Toronto Maple Leafsiin. Miehen twiittaama kuva Maple Leafs -lakanoissa nukkuneesta nuoresta itsestään muistutti siitä, että urheilussa on menestyksen ja itse urheilemisen lisäksi kyse myös unelmista ja tarinoista.
Näitä tarinoita kirjoitetaan ensi vuonna taas hurja määrä lisää.