barzal goal bench

Eihän siitä mitään pitänyt tulla ilman John Tavaresia, kun ei tullut John Tavaresin kanssakaan. New York Islandersin piti olla ilman monivuotista ykkössentteriään ja kapteeniaan takuuvarma playoff-pudokas, mutta toisin on käynyt.

Koko NHL seurasi kesällä vesi kielellä Tavaresin suunnitelmia, joihin Isles ei enää kuulunut. Saarelaisten fanien joukossa franchise-sentterin suunnitelmia seurattiin, puntaroitiin ja jännitettiin sydän syrjällään. Kun osoitteeksi sitten varmistui Toronto, moni sydän revittiin rintapielestä.
Ja kun Toronton ylpeys Maple Leafs kohtasi lauantaina Tavaresin entisen seuran ensimmäistä kertaa tällä kaudella, otteluun lyötiin alkutahdit kylmiä väreitä nostattaneella Tavares-tribuuttivideolla.
Yhdeksän kautta, lähes 700 ottelua ja yli 600 tehopistettä tehtaillut Tavares jätti kotiareenansa Barclays Centerin katsomossa aika monta fanipaitansa omistajaa orvoksi, mutta vilkastutti Scotiabank Arenan fanituotemyynnin uudelle tasolle - jos se nyt ylipäätään on kiekkohullussa Torontossa mahdollista.
Yhtä kaikki, kyse ei todellakaan ollut mistä tahansa siirrosta. Jos NHL:ssä tällä vuosikymmenellä nähdyt sadat pelaajat laitetaan järjestykseen tuotteliaisuutensa perusteella, Tavares komeilee 272 osumallaan 2010-luvun maalipörssin kolmantena Aleksandr Ovetshkinin ja Steven Stamkosin jälkeen, eikä hänen nimeään tarvitse etsiskellä pistetilastostakaan juuri sen kauempaa. Siinäkin hän mahtui ja mahtuu tietysti yhä edelleen kärkiviisikkoon.

TOR-NYI: Barzal tekee kolme peräkkäistä maalia

Merkityksen voi maalata myös ilman kaivatun kapteenin tilastolukemia. Franchise-pelaajan asema ison metropolialueen ykkösmiehenä oli valtava. Menetys oli jättimäinen. Lähdön hetkellä puhuttiin ammottavasta aukosta ja kirvelevistä jäähyväisistä, eikä suotta. Islandersin kokema isku oli kova, ja sen uskottiin tuntuvan vielä pitkään.
Totuus on kuitenkin ollut valoisampi kuin ennusteet osasivat arvata.
Vaikka Islanders sijoitettiin lokakuun kausiennakoissa järjestäen Metropolitan-divisioonan jumboksi, organisaatio ei jäänyt hullun kesän markkinoilla pelkästään menettäjäksi. Sen mitä seura pelipaitojen fanituotekaupassa hävisi, sen se otti kravattiosastolla korkojen kera takaisin. GM Lou Lamoriellon työ Torontossa tuli päätökseen, mutta 75-vuotias veteraanijohtaja ei ollut valmis eläkkeelle. Vanhan koulukunnan vaativa seurapomo otti Islandesin GM:n tehtävät hoitaakseen ja toi tullessaan kurin ja järjestyksen.
Päävalmentajaksi pestattu Stanley Cup -sankari Barry Trotz toi muuttokuormassa paitsi Lamoriellon ajatusten kanssa yksiin sopivan moraalin, myös muutoksen. Sitä voi kutsua menestymisen reseptiksi, työnteon arvostamiseksi tai tinkimättömyydeksi.
Lähtötilanne oli selvä - eikä se ole syksyn kuluessa muuksi muuttunut: Jos Islanders aikoo jatkaa kauttaan vielä runkosarjan jälkeen, joka ikisen pelaajan täytyy ostaa Trotzin ajatukset, uskoa hänen pelisysteemiinsä ja noudattaa niitä tinkimättömästi.
Lisää aiheesta: [Ville Heinola on Nuorten Leijonien tuntemattomin lupaus]
Ryhtiä, rakennetta ja uskottavuutta on todellakin nähty.
Vaikka Tavaresin tasoisia paikkaajia ei ollut tarjolla, Islanders onnistui saamaan markkinoilta taattua rutiinia. Valtteri Filppula ja Leo Komarov istuvat hyvin sabluunaan, ja uusista miehistä myös satakiloinen Matt Martin täyttää tinkimättömänä työmiehenä paikkansa kroppaa likoon laittavassa miehistössä.
Kauden puoliväliä lähestyttäessä saarelaiset ovat divisioonassaan neljänsinä. Islanders on raapinut yhtä monta voittoa (16) kuin Pittsburgh Penguins ja jättänyt paikalliskilpailijansa Rangersin ja New Jersey Devilsin lisäksi taakseen myös Carolina Hurricanesin ja Philadelphia Flyersin. Koko liigassa Isles on sijalla 15, mikä tarkoittaa myös sitä, että ennusteilla voidaan jo nyt pyyhkiä lattioita.
Viime kaudella Tavares avitti Islandersia nakuttamalla 82 otteluun 37+47=84 tehopistettä. Hänen ja supertulokas Mathew Barzalin (82 ottelua, 22+63=85) tehojen turvin Islanders takoi maaleja seitsemänneksi eniten (3,18/ottelu) koko liigassa.
Mutta kolikolla oli kääntöpuolensa. Omiin upposi 293 laukausta eli enemmän kiekkoja kuin millään muulla NHL:n 31 joukkueella. Päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 3,57 oli karmea.

TOR-NYI: Filppula puijaa puolustuksen ja tekee maalin

Työsarkaa todellakin oli tarjolla. Trotzin maine hyvänä puolustuspelin organisoijana ennakoitiin joutuvan todelliseen korkeapaineiseen testiin.
Tässä vaiheessa kautta Islanders on päästänyt vain 101 maalia, mikä on Nashville Predatorsin betonipuolustuksen ja muurimaisen Pekka Rinteen kanssa koko NHL:n pienin lukema. Trotzin Islanders on laskenut omaan verkkoon keskimäärin 2,73 kiekkoa ottelussa.
Ei hassumpi tarina koko liigan vuotavimmasta puolustuksesta pitävimmäksi.
Ja jotta totuus olisi tarua ihmeellisempi, Tavaresin Maple Leafs ei saanut lauantaina tehtyä ainoatakaan maalia Islandersin päätyyn. Järkäleen kokoinen ruotsalaisvahti Robin Lehner piti nollan, jätti Toronton varavahti Garret Sparksin statistiksi ja torjui neljännen peräkkäisen voittonsa. Islanders hävisi ottelussa laukaukset ja aloitukset, mutta voitti Filppulan viimeistelemän avausmaalin ja Barzalin puhtaan hattutempun turvin sen tärkeimmän eli itse ottelun lisäksi myös taklausmäärissä ja blokatuissa kiekoissa.
Entä mitä teki Tavares? Yritti, urakoi ja laukoi. Hän ampui Lehnerin vartioimaa maalia kohti peräti viidesti, pelasi yli 17 minuuttia, mutta jäi ilman onnistumisia ja päätyi yhden pykälän pakkaselle. Kun Barzal pamautti illan toisen maalinsa onnekkaalla one-timerilla, ottelun televisioinnista vastannut ohjaaja valitsi maalintekijän tuuletus- tai hymykuvan sijaan lähikuvan vaihtopenkillä totisena istuneesta Tavaresista.
Ilman vahingoniloa voi kuitenkin todeta, että koko kausi on kuitenkin ollut selvästi plusmerkkinen, niin Tavarersille kuin hänen vanhalle ja uudelle organisaatiolleen. On nähty klassinen win-win-tilanne.
Ja yhtä lailla voi sanoa, että franchise-sentteri Tavaresin jättämä tyhjä tila on jo nyt täytetty. Ei yhdellä värväyksellä tai piste per peli tahdissa purjehtivan Barzalin tehoilla, vaan kollektiivisesti. Ja vieläpä nopeammin kuin kukaan olisi osannut kuvitella.
Kun kova työmäärä, tolkku ja tahto yhdistyvät, sillä tekee ihmeitä.