Flames salute home crowd

Sunnuntaina pelattua Minnesota Wildin ja New York Islandersin välistä ottelua seurattiin tarkalla silmällä Calgaryssa, sillä kyseinen kamppailu saattoi varmistaa Calgary Flamesin pudotuspelipaikan. Ja niinhän siinä lopulta kävi.
Islandersin Brock Nelson iski ratkaisevan osuman jatkoajalla, joten Läntisen konferenssin pudotuspeliviivan alla kärkkyvän Wildin ero kärkijoukkue Flamesiin kaventui vain yhdellä pisteellä. Ero on nyt 18 pistettä, joten Flames ei voi enää pudota viivan alle. Calgarysta tuli Läntisen konferenssin ensimmäinen joukkue, joka varmisti pudotuspelipaikkansa.

Flamesin kausi on ollut jättimenestys, eikä hyytymistä näytä tapahtuvan. Calgaryn uskottiin kyllä palaavan tällä kaudella pudotuspelijoukkueeksi, mutta kukaan tuskin odotti tällaista tykitystä. Flames on kerännyt 72 ottelusta 95 sarjapistettä, joten se on saalistanut yhdessä Boston Bruinsin kanssa toiseksi eniten pisteitä koko NHL:ssä. Myös viimeaikaiset otteet ovat olleet vakuuttavia, sillä Flames on voittanut 15 viime ottelustaan 10.
Lisää aiheesta: [Jetsin isot pojat väläyttelevät potentiaaliaan]
Calgarylla oli jo lauantaina tilaisuus varmistaa playoff-paikkansa, kun se kohtasi Winnipeg Jetsin. Winnipeg nappasi niukan 2-1 voiton, mutta Flames osoitti jälleen kerran, ettei se kalpene kovien rinnalla. Päinvastoin, Flames pystyy parhaimmillaan jopa dominoimaan muita kärkiseuroja vastaan, ja pienellä tuurilla Jets-ottelukin olisi päättynyt Flamesin voitonjuhliin.
- Tykkäsin monista asioista, joita teimme ottelussa. Pidin siitä, kuinka painoimme päälle, ylpeili Flamesin päävalmentaja Bill Peters ottelun jälkeen.
- Meillä oli hieman huonoa onnea. Johnny (Gaudreau) ja Janko (Mark Jankowski) ampuivat kiekon tolppaan. Siinä oli pari tilannetta, joissa olimme epäonnekkaita, kertasi joukkueen kapteeni Mark Giordano.

CGY-NYR: Tkachuk tekee illan viidennen tehopisteensä

Calgaryn sensaatiomainen nousu koko NHL:n eliittiin on yllättänyt, sillä se lähti viime kaudella kesälomille jo runkosarjan päätyttyä. Huippumenestystä ei ole tullut vuosikausiin, ja seura onkin nähty pudotuspeleissä vain kahdesti yhdeksän viime kauden aikana. Odotuksia ei myöskään nostanut valmennuspuoli, sillä Flamesin penkin taakse tuli kesällä Bill Peters, Carolina Hurricanesin entinen päävalmentaja. Uusi valmennus, uusi pelitapa ja uudet kujeet ovat lähes aina hankala yhtälö, ja uuden päävalmentajan työn tulokset alkavat yleensä näkyä vasta pitkän työrupeaman jälkeen. Calgaryssa tulosta alkoi kuitenkin syntyä saman tien.
Peters onkin suurin syy siihen, miksi Flamesista tuli NHL:n yksi pelätyimmistä joukkueista. Hänen mukanaan Calgaryn ryhmään tuli vapaus, jota taitavat yksilöt janoavat. Ei olekaan ihme, että monet Flamesin pelaajat pelaavat uransa parasta kiekkoa juuri Petersin alaisuudessa.
Hän on myös takonut pelaajien päähän muutaman ydinasian, joita noudattamalla syntyy hyvä tulos: kiekossa pysyminen, nopeat riistot keski- ja hyökkäysalueella sekä pelin nopea kääntäminen kiekonriiston jälkeen. Näillä keinoilla Flames takoo vahvaa jälkeä.
Ja jotta näillä keinoilla voisi menestyä, pitää joukkueen olla juuri oikeanlainen - ja sitä Flames on. Kokoonpano on täynnä nopeita, taitavia ja älykkäitä pelaajia, jotka pystyvät noudattamaan Petersin ohjeita. Kun tähän lisätään vielä yksilöille annettu vapaus toteuttaa itseään, on lopputulos nähdyn kaltainen.

CGY-NYR: Gaudreau karkaa läpiajoon ja maalaa

Yksilöistä vahvinta jälkeä on tehnyt Johnny Gaudreau, joka on viimeistään tällä kaudella lunastanut paikkansa NHL:n kärkiyksilöiden joukossa. Gaudreau on tehnyt 72 otteluun 34+57=91 tehopistettä. Huimaa jälkeä ovat tehneet myös Elias Lindholm (27+50=77), Sean Monahan (31+45=76) tehopistettä ja Matthew Tkachuk (32+41=73). Puolustajista tärkein ase on ollut Giordano, joka on takonut 70 ottelussa 14+53=67 tehopistettä. Monipuolinen 35-vuotias konkaripakki onkin yksi suurimmista suosikeista kauden parhaan puolustajan Norris Trophyn voittajaksi.
Toimivaa pelitapaa ja yksilöiden onnistumista vieläkin tärkeämpää on ollut Petersin mukana tullut henkinen lujuus. Flames on osoittanut olevansa parhaimmillaan tiukassa paikassa, ja sen myös tilastot todistavat. Flames on tehnyt kaikista NHL-joukkueista eniten maaleja (105) otteluiden kolmansissa erissä ja pystynyt nousemaan voittoon kahdeksassa ottelussa, jossa se on lähtenyt päätöserään tappioasemassa. Vertailun vuoksi todettakoon, että joukkue on tehnyt otteluiden ensimmäisissä erissä 70 ja toisissa erissä 76 maalia. Flames on myös päästänyt vähiten maaleja kolmansissa erissä, sillä Calgaryn verkko on heilunut päätöserissä vain 56 kertaa. Alivoimamaaleissakin (17) Flames on koko liigan ykkönen.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Henkinen lujuus on juuri se asia, jota Flamesista löytyy ja jota pudotuspeleissä tarvitaan. Siitäkin huolimatta seura ei lukeudu erityisen isoksi mestarisuosikiksi. Yksi suurimmista syistä on maalivahtipuoli. Vaikka Mike Smith ja David Rittich ovat pelanneet hyvän kauden, ei heitä pidetä tarpeeksi laadukkaina maalivahteina. Vieläkin isompi huolenaihe on kokemattomuuden puute. On totta, ettei Flamesissa ole liikaa kokemusta pudotuspeleissä voittamisesta, ja sitä mestarijoukkueista yleensä löytyy.
Isoista uhkista huolimatta Albertan yllättäjää ei kannata aliarvioida. Täynnä itseluottamusta oleva joukkue voi painella pitkälle kevään peleissä - jopa tappiin asti. Pelillisestä laadusta se ei jää kiinni.
Tästä matkasta pääsee nauttimaan myös Juuso Välimäki, joka esitti hyviä otteita syyskaudella NHL:ssä. Suomalaispuolustaja lähetettiin tammikuussa Flamesin AHL-farmijoukkue Stockton Heatiin, jotta hän saisi pelata isoja minuutteja. Runsaasti vastuuta saanut Välimäki on pelannut upealla tasolla AHL:ssä ja saalistanut 17 otteluun 3+10=13 tehopistettä ja kirjauttanut plus-miinuslukeman +8. Stocktonin kausi päättyy runkosarjaan, joten Välimäki tullaan nostamaan Flamesin vahvuuteen viimeistään pudotuspelien alkaessa.